Seuravalmennus päätökseen

Julkaistu

    Yhdessä enemmän -seuravalmennus ohjattu prosessi seuroille, jonka tavoitteena on edistää laadun kehittymistä sekä tarkastella seurojen toiminta-ajatusta ja tavoitteita. Ohjelmaa pilotoitiin vuonna 2017 Etelän alueella.

    Pilottiin 2017 valittiin mukaan PPS, KOPSE, KeiKa ja RiPS. Tavoitteena on ollut pohtia seuran toiminta-ajatusta ja tavoitteita, tukea laatujärjestelmäprosessia seurassa sekä jakaa osaamista ja kokemuksia hyvistä toimintamalleista seurojen välillä.

    Neljä tapaamista

    Vuoden aikana kokoonnuttiin kaikkiaan neljä kertaa ja tapaamisten väleillä seurat työstivät välitehtäviä. Tavoitteet olivat seuraavat:

    •       Seuran toiminta-ajatus ja tavoitteet

    •       Miksi olemme olemassa? Mitä tavoittelemme? Kenelle toimintaa tehdään?

    •       Suunnitelmallisuuden ja pitkäjänteisyyden vahvistaminen

    •       Jatkuvan kehityksen turvaaminen

    •       Eteneminen laatujärjestelmässä

    •       Innostavan ja kannustavan seuratoiminnan kulmakivet

    •       Ihmisten johtaminen

    •       Toimenkuvat ja vastuujako

    •       Osaamisen jakaminen

    •       Hyvät mallit, esimerkit, keskustelut

    •       Sparraus

    Tulevaisuudessa osaksi palveluketjua

    Laatujärjestelmän minimilupauksena on jokaisen seuran kohtaaminen vähintään kerran vuodessa. Tämän lisäksi eri tilanteissa oleville seuroille on jo käynnissä ja suunnitteilla kehitysohjelmia. Yhdessä enemmän –seuravalmennus on tässä yksi palanen ja jatkossa tavoitteena on kehittää konseptia edelleen sekä levittää se valtakunnalliseksi toimintatavaksi eri alueille.

    Tavoitteet ja sisältö

    Lisätietoja:
    Taneli Haara, 0408280746

    • Uusimaa