Seuratunnus ja joukkuetunnus jäävät pois Tasosta

Julkaistu

    TASO:on kirjautuminen nykyisillä seura- ja joukkuekoodeilla sekä erotuomareiden käyttämillä tunnuksilla on mahdollista jalkapallon osalta 6.1.2019 saakka. Sarjoihin ei pysty 6.1.2019 jälkeen ilmoittamaan joukkueita Tasossa ilman PalloID-tunnusta. Futsalissa ylimenovaihe kestää kauden 2018-2019 sarjojen loppuun saakka.

    TASO:n käyttäjätunnuksena tulee jatkossa toimimaan jokaisen henkilön oma PalloID-tunnus sekä oma henkilökohtainen salasana, jonka käyttäjä asettaa ensimmäisen kerran PalloID:llä TASO:on kirjautuessaan. PalloID on kahdeksan numeroinen uniikki tunniste, joka löytyy jokaisen henkilön tiedoista sekä Pelipaikasta että TASO:sta.

    Samalla käyttäjätunnuksella hallitaan kaikkia joukkueita ja muita tunnukseen liitettyjä rooleja.

    Muistathan, että pelaajien, taustojen ja erotuomareiden rekisteröinti sekä tietojen ylläpito (mm. yhteystiedot) tapahtuvat jatkossa Pelipaikassa, josta tiedot siirtyvät automaattisesti TASO:on. Tietoja on siten tarvetta päivittää vain Pelipaikkaan. Jotta PalloID toimii käyttäjätunnuksena, on joukkueiden taustahenkilöiden ja erotuomareiden rekisteröinti muistettava aktivoida uudelle pelikaudelle (jalkapallo ja futsal erikseen). Passiivisena (=kuluvalle kaudelle aktivoimattomien) olevien henkilöiden tiedot eivät päivity Pelipaikasta Tasoon.

    Katso ohjeet TASO:on kirjautumiseen ja TASO:n tietojen hallintaan >>

    Poimintoja

    • Tason kirjautumisessa tarvittavan salasanan pystyy tilaamaan Tason kirjautumissivulta, kunhan tietää oman PalloID:n. Salasana lähetetään siihen sähköpostiin, joka kyseiselle henkilölle on kirjattu Pelipaikkaan. 
    • Mikäli PalloID on unohtunut, niin sen saa oman seuran Pelipaikkavastaavalta. Hän pystyy myös lisäämään uusia joukkueen taustahenkilöitä Pelipaikkaan, jolloin heidät voi poimia seuran eri joukkueiden taustahenkilöksi Tasossa.
    • Pelipaikkaan päivitetyt tiedot siirtyvät Tasoon joka päivä kello 9:30 ja 17:30. Pelipaikkaan tehdyt muutokset eivät siis päivity reaaliajassa.
    • Ainoastaan joukkueen pääkäyttäjä pääsee käsittelemään joukkueen tietoja Tasossa automaattisesti. Hän voi rastittaa TAUSTAT-sivulta muillekin toimihenkilöille VASTUU-kohdan, jolloin hekin pääsevät käsittelemään joukkueen tietoja. Samalla kannattaa varmistaa, että kaikilla toimihenkilöillä näkyy PalloID taulukossa. Muuten joukkue ei linkity heidän PalloID-kirjautumisiin.
    • UUTTA! Nyt myös seuran pääkäyttäjä voi rastittaa muillekin SEURAN toimihenkilöille VASTUU-kohdan, jolloin hekin pääsevät käsittelemään kaikkia seuran tietoja. Ainakaan toistaiseksi rajattuja oikeuksia (pelkästään maksatus, ilmoittaminen, otteluasettelu…) ei pysty antamaan.

    Ongelmat

    • Henkilöä ei ole kiinnitetty joukkueeseen PalloID:llä. Seuran tai joukkueen pääkäyttäjän tulee tarkistaa, että joukkueen taustahenkilöt-listauksessa näkyy toimihenkilön PalloID. Jos sitä ei näy, niin poista hänet toimihenkilölistauksesta ja hae tilalle uudelleen. Nykyään listalle voi poimia vain Pelipaikasta tuotuja PalloID:llä varustettuja henkilöitä, mutta monella on listalla edelleen vanhoja suoraan Tasoon käsin kirjoitettuja toimihenkilöitä.
    • Henkilöltä puuttuu käyttöoikeus. Jos henkilö on kiinnitetty oikein PalloID:n kanssa joukkueeseen, mutta häntä ei ole merkitty joukkueen pääkäyttäjäksi tai hänelle ei ole merkitty VASTUU-rastia, niin hän ei pysty käsittelemään joukkuetta Tasossa.

     

     

    • Länsi-Suomi