Seurataitokilpailuille 55 järjestäjää

Julkaistu

  • Jalkapalloharrastus
  • Seuratoiminta

Taitokilpailuja järjestetään poikkeuksellisen vuoden asettamista haasteista huolimatta. 

Suomen Palloliiton pitkäaikainen taitokilpailuperinne jatkuu myös vuonna 2020. Vallitsevan tilanteen takia alueelliset taitokilpailut otettiin pois, ja tänä vuonna osallistumisoikeus valtakunnallisiin taitokilpailuihin ansaitaan seurojen virallisista taitokilpailuista. 
 
Seurataitokilpailuihin ilmoittautui kaikkiaan 55 järjestäjäseuraa. Kilpailut järjestetään lokakuun loppuun mennessä, ja Palloliitto tarjoaa järjestäville seuroille tukea sekä koulutusta. 

– On tärkeää, että saatiin kaikilta Palloliiton alueilta aktiivisia järjestäjäseuroja mukaan. Vaikka oma seura ei järjestäisikään tänä vuonna virallisia taitokilpailuja, useat seurataitokilpailujärjestäjät tarjoavat mahdollisuuden myös seuran ulkopuolisille osallistumiseen ja tavoitella paikkaa valtakunnallisissa taitokilpailuissa, Palloliiton urheilutoiminnan tutkimus- ja kehityspäällikkö Ville-Pekka Inkilä sanoo.

– Järjestäviä seuroja on pyritty tukemaan seurataitokilpailuvalmisteluissa webinaarien muodossa toteutetuilla koulutuksilla ja ohjeilla. Tärkeänä osana seurataitokilpailukonseptin onnistumista on TASO-kilpailuhallintajärjestelmän tehokas hyödyntäminen tulospalvelualustana. 

Taitokilpailuhuipennus on tänä vuonna Eerikkilän urheiluopistolla 12.12.2020 järjestettävät valtakunnalliset taitokilpailut. Palloliiton taitokilpailuja järjestetään P/T13, ja sitä nuoremmille ikäluokille. Tytöille ja pojille on taitotapahtumissa omat sarjansa. Nuorimmat ikäluokat (P/T8-9) voivat osallistua seurataitokilpailuihin, mutta ko. ikäluokat eivät ole mukana valtakunnallisissa taitokilpailuissa. 

Virallisia seurataitokilpailuja järjestävät seurat ja kilpailuiden päivämäärät löytyvät täältä