Sauli Väisänen nautti pelaamisesta

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Sauli Väisänen pääsi pitkästä aikaa pelaamaan täyden 90 minuutin ottelun perjantaina Makedoniaa vastaan.

Väisänen luuti hyvällä menestyksellä Suomen alakerrassa, sillä tuloksena oli nollapeli.

- Puolustajaa lämmittää se, että aika hyvä tiivis paketti oli läpi ottelun ja nolla omissa. Se on aina hyvä juttu. Hampaan koloon taas jäi se, että voittoa lähdettiin hakemaan, mutta sitä ei tullut. Pallo vähän poltteli jaloissa, tuli liikaa helppoja virheitä. Positiivista kuitenkin, että nolla säilyi omissa ja jatketaan tätä meidän hyvää tappiotonta putkea, Väisänen totesi taiston tauottua.

Ottelussa todella hyvät tekopaikat olivat harvassa kummallakin joukkueella.

- Analysoidaan miten saadaan hyökkäyspeliä tuollaista taktiikkaa vastaan paremmaksi. Henkilökohtaisesta tuntui kun avasi peliä, että oli vastustaja yllättävänkin hyvin tukkinut tiet. Löytyi sitten niitä hyviä välejä mihin päästiin menemään, mutta tuli turhan pomppuisaa syöttöä saada kontrolloidusti haltuun ja lähteä eteenpäin. Saatiin kyllä hyviäkin paikkoja aikaan.

Makedonian pelaajat olivat herkkiä painovoimalle ja pelitapa oli ajoittain sääntöjen rajamailla pelaamista.

- Ei se minua ainakaan henkilökohtaisesti haittaa, pelaanhan Italiassa ja tiedän mitä se on. Itselläkin oli polvet sopivan tilaisuuden tullessa selässä. Oppinut itsekin vähän rottamaiseksi ja nautin vaan, jos on rottamaisia vastustajia, Väisänen naurahtaa.

Väisänen ei ole pelannut seurajoukkueessaan SPAL:ssa pitkään aikaan.  

- Ollut vähän loukkaantumisia ja edellisestä 90 minuuttisesta on vierähtänyt aikaa. Tuntui tosi hyvältä ja yllättävän vähän alkoi piiputtamaan. Muutama virhe tuli, jotka voi johtua siitä, että edellisestä 90 minuuttisesta on pitkä aika. Henkilökohtaisesti voin olla ihan tyytyväinen. Oli parin virheen ohella hyviäkin juttuja. Tuli hyviäkin avauksia ja nollapeli, Väisänen iloitsi.

  • Huuhkajat