Sanni Franssi iski voittomaalin Juventukselle

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Peräti neljä Helmareiden pelaajaa onnistui viikonloppuna maalinteossa seurajoukkueissaan kansainvälisillä kentillä.

Italiassa Sanni Franssi pelasi 75 minuuttia ja iski maalin, kun Juventus voitti Veronan 1-0. Tuija Hyyrynen urakoi täyden ottelun. Nora Heroum puolestaan vaihdettiin kentälle 75. minuutilla, kun Brescia voitti Fiorentinan 4-2.

Norjan pääsarja saatiin päätökseen sunnuntaina. Jo aiemmin peräti neljännen peräkkäisen mestaruutensa varmistanut LSK Kvinner voitti Vålerengan 5-2-lukemin. Anna Westerlund pelasi jälleen täydet minuutit.

Juliette Kemppi iski ottelun molemmat maalit, kun Kolbotn voitti Siiri Välimaan Grand Bodøn 2-0. Kolbotn sijoittui kymmenenneksi ja Grand Bodø sijan huonommin, joka tarkoittaa kauden jatkumista karsinnoissa. Kemppi viimeisteli kauden aikana kuusi maalia.

Ruotsissa Vittsjö varmisti sarjapaikkansa kirimällä tuomarin antamalla lisäajalla 2-2-tulokseen Örebrota vastaan. Linda Sällström ja Emmi Alanen pelasivat täydet minuutit. Sällström iski jälleen myös maalin ja on nyt sarjan maalipörssissä toisena 14 osumalla.

Kopparbergs/Göteborg varmisti niin ikään sarjapaikkansa, kun Djurgården kaatui 1-0. Maalin viimeisteli Adelina Engman, joka osui myös edellisellä kierroksella. Engman pelasi täydet minuutit, kuten myös tukholmalaisten riveissä pelaava Annika Kukkonen. Limhamn Bunkeflo kärsi vieraissa Piteålle 1-4-tappion. Eveliina Parikka pelasi ensimmäisen puoliajan. Iina Salmi vaihdettiin kentälle 78. minuutilla.

Emmaliina Tulkki urakoi 90-minuuttisen, kun jo mestaruuden varmistanut Linköping kärsi Eskilstunalle 0-6-tappion. Damallsvenskanin päätöskierros pelataan sunnuntaina 12.11.

Ruotsin Ykkösessä, eli Elitettanissa, pelataan viimeinen kierros niin ikään viikon päästä. Kreeta-Liisa Yli-Sänti oli maalissa, kun Växjö voitti tänään Assin 3-2. Joukkue on varmistanut sarjan voiton ja nousun Damallsvenskaniin jo hyvissä ajoin.

Saksassa Bayern München voitti Duisburgin 3-1. Tinja-Riikka Korpela oli vaihdossa. Tshekissä Sparta Praha pelasi Slavia Prahan kanssa 2-2-tasapelin. Tia Hälinen vaihdettiin kentälle 58. minuutilla. Tanskassa Olga Ahtinen pelasi täydet minuutit, kun Brøndby voitti Odense Q:n 2-1.

Naisten Mestarien liiga jatkuu keskiviikkona. Heroumin Brescia avaa kotiottelulla Montpellieriä vastaan. Hälisen Sparta Praha kohtaa Tulkin Linköpingin. Westerlundin LSK Kvinner haastaa Manchester Cityn torstaina kotikentällään.

Naisten maajoukkue jatkaa MM-karsintoja sunnuntaina 26.11. Helsingissä Israelia vastaan. Suomi avasi urakan kohti kesän 2019 Ranskan lopputurnausta 1-0-voitolla Serbiasta.

  • Helmarit