Suomen EM-kisajoukkue lentää maanantaina Helsingistä Hollantiin ja historiallisiin, ensimmäisiin arvokisoihinsa. Suomen avausottelu Italiaa vastaan on Groningenissa torstaina 20. tammikuuta.
Miten tähän on tultu? Kuinka maajoukkueemme on kavunnut täydestä tuntemattomuudesta askel kerrallaan ylöspäin, lähemmäs Euroopan huippua? Kuinka monta vuotta, makeaa voittoa, kitkerää tappiota, montako pelimiestä tai hikipisaraa on vaadittu ennen kuin himoittu, ennen utopistiselta tuntunut arvokisapaikka on viimein totta?
Tarkkojen vastausten laskeminen jää tilastonikkareille toiseen kertaan, mutta luon tässä yleiskatsauksen maajoukkueen historian alkuvuosikymmeniin. Mićo Martićin aikakautta vuodesta 2013 alkaen kerrataan seuraavassa osassa. Martićin aikaa on perattu tarkemmin myös MM-karsinnan Serbia-otteluiden alla marraskuussa 2020 ja EM-karsinnan Belgia-ennakossa keväällä 2021.
Historian ensimmäinen maaottelu: Unkari Helsingissä parempi
Moni jalkapallon seuraaja tietää päivämäärän 11. lokakuuta 1997 ja surkeasti päättyneen Suomi – Unkari -MM-karsintaottelun Helsingin Olympiastadionilla. Vähemmän tunnettu päivämäärä oli vuotta myöhemmin, 21. lokakuuta 1998. Silloinkin pelattiin Helsingissä Palloliiton alainen Suomi – Unkari -maaottelu.
Se oli Suomen futsalmaajoukkueen ensimmäinen maaottelu.
Niki Helenius, Karro Katavisto, Marko Koivuranta, Johan Nylund, Tuomas Peltonen, Harri Puhakainen, Juho Rantala, Jarno Soininen, Ilja Venäläinen, Ville Wallen… Debytanttimaajoukkueen listassa oli monta jalkapallokentiltä tuttua nimeä. Päävalmentajana oli Timo Liekoski, joka teki pitkän valmentajauran jalkapallon puolella.
Ihan futismiesten malliin ei Suomi parketilla onnistunut Unkaria haastamaan, vaan vierasvoitto Helsingin Urheilutalolla kirjattiin 4–7. Seuraavana päivänä otettiin uusinta hieman eri kokoonpanolla: nyt Unkari löylytti sinivalkoisia peräti 0–11. Euroopan keskikastikin oli kaukana edellä futsaliin heräilevää Suomea. Mikä tärkeämpää, peli oli avattu: futsal oli virallisesti rantautunut Suomeen.
Historiallisten Unkari-otteluiden aikaan vuonna 1998 nykyinen kapteenimme Panu Autio oli 13-vuotias espoolainen yläkoululainen, Jani Korpela 1-vuotias tamperelaistaapero. Kasper Kangasta odoteltiin maailmaan seuraavaksi kevääksi, Henri Alamikkotervon syntymään oli vielä yli kaksi vuotta.
Nyt, 23 vuotta myöhemmin, nämä miehen ikään kasvaneet taiturit johdattavat Suomea arvokisaparketeille.
Lajipioneerit 2000-luvulla
Liekoskea päävalmentajan tehtävässä seurasi vuonna 2000 Simo Syrjävaara, jonka aikana miesten Futsal-Liiga ja Futsal-Ykkönen sarjamuotoisina käynnistettiin kunnolla. Suomi-futsalin taso nousi tasaisin askelin, mutta useimpien ykköslaji oli yhä ymmärrettävästi jalkapallo. Futsalin lumoa, hyötyjä – jopa olemassaoloa Suomessa – piti yhä perustella, usein jalkapallon ehdoilla.
Euroopan kärki pysyi valovuosien päässä. Alkuajan maajoukkueelle ja sen murskatappioille EM- ja MM-karsinnoissa olisi kenties helppo tänään hymähdellä ja naureskella. Aikakauden lajipioneerit liigassa ja maajoukkueessa (Janne Laine, Risto Salmi, Tommi Sergejeff…) ansaitsevat kuitenkin hartaan hatunnoston. Ilman alkua ei olisi historiaa eikä nykyisyyttä. Kaikki huippu-urheilijat ja joukkueet ovat aloittaneet jostakin; jokainen joukkuelaji jalkapalloa myöten on aikanaan aloittanut vaatimattomista olosuhteista.
Syrjävaaran aikakaudella menestys oli tiukassa: viisistä arvokisakarsinnoista irtosi pitkä rivi tappioita ja kaksi voittoa. Pioneerityö oli kuitenkin vahvasti käynnissä, ja uudeksi päävalmentajaksi nimettiin vuonna 2005 Jouni Pihlaja. Intohimoinen tamperelainen oli hurahtanut futsalin taktisiin elementteihin; myös liigan kärkipään joukkueissa opiskeltiin lajia ahkerasti ja omaksuttiin vaikutteita ulkomailta. Ilveksen, GFT:n ja muiden kärkijoukkueiden pelaaminen alkoi jo joiltain osin muistuttaa nykyfutsalia ja lajin perinnemaita. Tempo, taitotaso ja taktinen osaaminen nousivat vuosi vuodelta.
Nykypelaajista ensimmäisenä (2006) maajoukkuerinkiin raivasi tiensä lajiin rakastunut nuorukainen Panu Autio. 2000-luvun edetessä alkoi maajoukkueessa esiintyä uusia pelaajia, jotka opiskelivat futsalia tosissaan ja Aution lailla valitsivat sen päälajikseen jalkapallon tilalle: Juha-Pekka Torvinen, Antti Teittinen, Teemu Terho, Jaakko Laitinen… Toisaalta liigan kärkijoukkueissa ja maajoukkueympyröissä pyöri yhä myös kahden lajin miehiä: Jani Modig, Pekka Sihvola ja Joonas Laurikainen menestyivät mukavasti myös viheriön puolella, mutta myös futsalparketit vetivät puoleensa talvesta toiseen. Vielä tuolloin kaksoisvalinta oli mahdollinen, joskin puoliammattilaisena jalkapalloa pelaavien futsalkausi jäi melko lyhyeksi.
Pihlajan Suomi arvokisakarsinnoissa oppia ammentamassa
2010-luvun alussa Pihlajan luotsaama maajoukkue otti jälleen vakaita askelia. Suuremmille toki hävittiin yhä niin ystävyysotteluissa kuin arvokisakarsinnoissa, mutta lajikulttuuri kehittyi. Ilveksen ja GFT:n rinnalle Suomi-futsalin kärkeen nousivat Kampuksen Dynamo ja Sievi Futsal; pian myös akaalainen Leijona Futsal ja Someron Voima. Aikakauden ruumiillistumia liigassa ja maajoukkueessa olivat jo veteraaniasemaan ehtineiden Aution, Torvisen, Teittisen ja maalivahti Juha Ojanperän lisäksi Kytölän veljekset Mikko ja Jukka, Joni Pakola, Jarkko Reinikka ja Ville Lindgren.
Karsinnoissa vuoden 2010 EM-kisoihin Suomi menestyi Preliminary Roundilla ja laittoi pääkarsintakierroksella kampoihin jopa Portugalille niukalla 1–2-tappiolla. Kaksi vuotta myöhemmin 2011 Preliminary Round sujui tappioitta, mutta EM-pääkarsinnassa Venäjä, Serbia ja Hollanti olivat selvästi suomalaisia parempia. MM-karsinta syksyllä 2011 päättyi Suomen osalta pettymykseen ja tappioon Turkille jo karsintakierroksella.
Äärimmäisen tärkeän kahdeksan vuoden kehitystyön tehnyt Jouni Pihlaja jätti jäähyväiset pestilleen Virossa 18.11.2012 voitokkaasti: Suomi nollasi Viron 0–3 Mikko Kytölän, Lasse Lindin ja Panu Aution maaleilla.
Tammikuussa 2013 maajoukkueen ruoriin nimettiin kokenut, Italiassa ja Kroatiassa kannuksensa pelaajana ja valmentajana hankkinut kroatialainen Mićo Martić. Pihlajan ja hänen edeltäjiensä tekemä uudisraivaustyö sai jatkoa uudella osaamisella ja tarmolla.
Kirjoittaja Samu Kytölä on pitkän linjan futsalfanaatikko, jota sai futsalkärpäsen ensipureman Jyväskylän Hipposhallissa kesällä 1996 opiskelijoiden MM-kisoja katsoessa. Hän on pelaillut futsalia 1990-luvun loppupuolelta alkaen ja toiminut 20 vuotta Kampuksen Dynamossa eri tehtävissä. Samu vastaa myös miesten Futsal-Liigan uutisoinnista Palloliiton kotisivuilla. Siviiliammatiltaan Samu on kielitieteiden (englannin kielen) yliopistonlehtori ja nykykielen tutkija Jyväskylän yliopistossa. Hän on tutkinut myös jalkapallokulttuuria, mm. monikielisyyttä, syrjintää ja seksuaalivähemmistöjen esiintymistä erilaisissa jalkapalloteksteissä.