Takaisin
19.7.2018 klo 21.28

Saku Ylätupa tappiosta: ”Niin helkatin epäreilua”

Jaa:

Ⓒ Jussi Eskola

U19-pojat kärsivät karvaan 2-3-tappion Norjalle EM-lopputurnauksen toisessa ottelussaan. Norja iski kaksi viimeistä maalia tuomarin antamalla lisäajalla.

Norja meni ottelussa johtoon, mutta Suomi tuli Eetu Vertaisen rangaistuspotkumaalilla tasoihin ja tauolle mentiin 1-1-tilanteessa. Saku Ylätupa vei Suomen johtoon 53. minuutilla Abukar Mohamedin upeasta esityöstä.

 

Ottelun loppu oli kuitenkin täynnä draamaa. Norja tuli tasoihin 90. minuutilla ja lopulta siis myös ohi.

 

- Kuulin, että Abua työnnettiin selästä, ja että se vika maali olisi ollut rike, mutta en yhtään nähnyt. En uskaltanut katsoa ollenkaan, Ylätupa totesi.

 

- Onhan tämä suoraan sanottuna ihan järkyttävää kuraa. Niin helkatin epäreilua minun mielestäni. Kaikki antoivat taas kaikkensa kentällä, mutta jos ei riitä niin se ei riitä.

 

Suomi pelaa lohkovaiheen viimeisen pelinsä sunnuntaina Portugalia vastaan. Kapteeni Ylätupa korosti, että joukkue pelaa viimeiseen asti täysillä.

 

- Tällaisessa vaiheessa sanon, että kun meillä on vielä teoreettiset mahdollisuudet, niin emme ikinä luovuta. Mennään sitä kohti.