Saku Ylätupa: ”Maajoukkuepaita ja kapteenin nauha suurin kunnia”

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Saku Ylätupa pelaa tiistai-iltana seurajoukkuekautensa tärkeimmässä ottelussa. Näin on seurajohto linjannut, kun AFC Ajaxin U19-joukkue kohtaa UEFA Youth Leaguessa ranskalaisen PSG:n.

18-vuotias Saku Ylätupa lähti vuosi sitten HJK:sta lainalle Rovaniemen Palloseuraan. Kevät ja kesä oli nuorelle läpimurto Veikkausliigassa ja heinäkuussa Hollannin suurseura Ajax osti hänet helsinkiläisiltä.

Onnistunut alkukausi sinetöi siirron, mutta Ylätupa oli herättänyt kiinnostusta jo pidemmän aikaa esityksillään Suomi-paidassa. Alku uudessa seurassa oli lentävä. Peliaikaa on tullut koko ajan ja maalejakin tasaiseen tahtiin sekä U19-sarjassa että Youth Leaguessa.

Nuorten europelit ovat edenneet aikuisten tapaan pudotuspelivaiheeseen. Ajax kohtaa PSG tiistai-iltana, kun jäljellä on 16 maanosan ikäluokan parasta joukkuetta. Amsterdamilaiset panostavat turnaukseen määrätietoisesti.

- Harjoittelimme torstaina ensimmäistä kertaa Youth League -joukkueella ja mukaan on otettu pelaajia Jong Ajaxista (seuran kakkosjoukkue). Seura on koonnut tähän peliin parhaan mahdollisen joukkueen. Kyseessä on kauden tärkein pelimme, Ylätupa kertoo.

- Tavoitteemme on mennä turnauksessa ihan päätyyn asti. Haluamme voittaa mestaruuden ja uskon, että tällä jengillä se on myös mahdollista.

Tie ylöspäin koko ajan auki

Ajaxin nuoret saattavat nousta aina edustusjoukkueeseen saakka hyvinkin lyhyellä varoitusajalla. Ylätupa on pelannut ja harjoitellut viime syksystä lähtien seuran U19-pojissa. Hän on päässyt testaamaan tunnelmaa kakkosjoukkueessa muutamia kertoja ja pelannut joukkueen kanssa yhden harjoitusottelun. Edustusmiehistö on vielä haave.

- Jengeissä mennään täällä ihan edestakaisin. Meidänkin pelaajista osa treenaa välillä ykkösjoukkueen ja välillä Jongin kanssa. Treenipaikka voi vaihdella päivittäin. Jokainen askel ylöspäin tarkoittaa aina kovempaa ympäristöä.

- Omat pelini ovat menneet ihan hyvin, mutta ei ihan niin hyvin kuin ennen joululomaa. Olemme pelanneet vuoden vaihteen jälkeen enimmäkseen harjoitusotteluita.

Kuten todettua Ylätupa pelasi Veikkausliigassa miesten otteluita. Ajaxin edustukseen hänellä on vielä matkaa, mutta kuinka tärkeänä asiana hän pitää ”paluuta” miesten peleihin?

- Haluan päästä ja minun pitääkin päästä miesten peleihin. Tasoero on tietysti iso. Junnupeleissä on paljon tempoa ja päästä päähän mennään jopa enemmän kuin miehissä, kun taktinen osaaminen on parempaa. Pelissä on siis myös erilaisuuksia.

Ihannelohko EM-kisoihin?

Ylätupa pelaa ensimmäistä kauttaan ulkomailla, mutta tärkeät tapahtumat eivät lopu kevääseen. Suomen alle 19-vuotiaat isännöivät EM-lopputurnausta, joka pelataan Pohjanmaalla 16. heinäkuuta alkaen.

Suomi on mukana automaattisesti. Muut seitsemän joukkuetta ratkotaan 21.-27. maaliskuussa pelattavissa EM-jatkokarsinnoissa. Kilpailu on kovaa, sillä vielä U17-kisoihin selviää 16 joukkuetta.

- Paikalla tulee olemaan vain Euroopan parhaat. Jos ajattelisin meille sopivimpia vastustajia, niin jättäisin pois juoksuvoimaisimmat ja isoimmat äijät. Tekniset ja taktiset Espanja, Belgia ja vaikka Ruotsi voisivat sopia. Ehkä se olisi ihannelohko, Ylätupa heittää.

- Iso tappio Hollannille (EM-esiturnauksessa) on todellakin jättänyt hampaankoloon, mutta saa nähdä pääsevätkö he kisoihin. Karsinnoista menee vain lohkovoittaja ja heille arvottiin Saksa, Norja ja Skotlanti.

Saku Ylätuvan rooli Suomen kisajoukkueessa on suuri pelillisesti, mutta myös johtajana. Joukkue äänesti Leppävaaran Pallon kasvatin ryhmän kapteeniksi.

- On suurin kunnia mitä voin ajatella jalkapalloilijana, että saan pukea maajoukkuepaidan ja kantaa vielä kapteenin nauhaa.

Saku Ylätupa valittiin marraskuussa Captain’s Ball -gaalassa vuoden lupaavaksi nuoreksi pelaajaksi.

Suomen joukkue jatkaa valmistautumistaan lopputurnaukseen kaksoismaaottelulla Makedoniaa vastaan helmi-maaliskuun vaihteessa. Kesän EM-lohkot arvotaan Vaasan kaupungintalolla 30.5.

  • P1999