Saara Lappalainen pettyi U19-tyttöjen tulokseen

Julkaistu

  • Maajoukkueet

U19-tyttöjen EM-karsintaturnaus päättyi maanantaina 1-1-tasapeliin Serbiaa vastaan. Paikkoja Suomella oli kuitenkin parempaankin lopputulokseen.

Tasapeli merkitsi Suomen jäämistä karsintalohkon kakkoseksi Serbian jälkeen – toki jatkopaikka irtosi kakkossijankin myötä.
 
- Harmittaa tämä tasapeli. Kokonaisuutena olimme parempia ja saimme luotua tosi hyvin vaarallisia paikkoja. Siihen voi olla tyytyväinen, mutta tietysti niistä paikoista pitäisi myös pistää pallo sisään, Suomen keskikentän Saara Lappalainen mietti ottelun jälkeen.
 
Serbia meni ottelussa johtoon reilun 20 minuutin pelin jälkeen ja kunnon takaa-ajon Suomi sai aikaan varsinaisesti vasta toisella jaksolla.
 
- Serbian maali oli meille herätys. Tauolla puhuttiin kopissa tahdon merkityksestä ja siitä, että meidän pitää vain luottaa omaan pelaamiseemme, tauolla kentälle vaihdettu Lappalainen totesi.
 
- Omaan peliin voin olla ihan tyytyväinen.
 
Suomi sai lopulta iskettyä 1-1-tasoituksen ja tämä jätti kuitenkin hiukan mukavamman maun suuhun.
 
- Onhan tasapeli aina tasapeli, eikä tappio, Lappalainen muistutti.
 
- Kyllä tästä turnauksesta jäi kakkossijasta huolimatta silti ihan hyvä maku. Paransimme peliämme kuitenkin koko ajan ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.
  • T1999