Ruotsiin siirtyneellä Adelina Engmanilla takanaan raskas kausi – ”Saatoin miettiä, että koskahan loukkaannun”

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Suomen naisten A-maajoukkueen Adelina Engman jatkaa uraansa Ruotsin pääsarjassa Växjö DFF:n riveissä, kun hän allekirjoitti heinäkuun alussa vuoden 2021 loppuun asti ulottuvan sopimuksen. 

Laitapelaajana tai hyökkäyksessä viihtyvä Engman toivoo saavansa runsaasti peliaikaa Damallsvenkanin sarjajumbon riveissä.

- Toivon, että saan paljon vastuuta ja voin auttaa joukkuetta nousemaan sarjataulukossa ylemmäs. Heidän ottelunsa eivät ole vielä sujuneet ja varsinkin maalinteko on ollut suuri ongelma, hän pohtii.

Engmanilla on Ruotsissa tuttua seuraa, sillä Växjön kanssa sopimuksen teki myös Juliette Kemppi, joka on pelannut viime vuoden Englannissa ensin Bristol Cityssä ja kaksi edelliskautta London City Lionessesin riveissä. Växjössä pelaavat ennestään jo Emmi Alanen ja Vera Varis, joten suomalaisia joukkueessa riittää.

- Juteltiin Emmin kanssa ennen siirtoani ja sain seurasta hyvän kuvan. Organisaatiossa toimii hyvin asiat, mutta kentällä pitää vain vielä parantaa. Olemme olleet Julietten kanssa samaan aikaan juniorimaajoukkueissa ja myös Åland Unitedissa pelasimme jo yhdessä hyökkäyksessä, joten on kiva olla jälleen samassa seurassa. Yhteispelimme pitäisi ainakin toimia.

Loukkaantumiset kasvattivat henkistä kanttia

Viime kauden 26-vuotias Engman vietti Ranskassa Montpellierin joukkueessa, jossa kaikki ei mennyt kuitenkaan suunnitelmien mukaan. Hän kärsi kesken kauden reisivammasta ja pelasi lopulta hajanaisia minuutteja 16:ssa ottelussa tehden yhden maalin. Myös seura alisuoritti kentällä ja sarjan kärkikastiin povattu joukkue oli lopulta seitsemäs.

- Oli todella raskas kausi loukkaantumisten vuoksi, enkä saanut muutenkaan pelata niin paljon kuin olisin halunnut. Myös kentän ulkopuolella oli vaikeaa koronaviruspandemian vuoksi. Koko vuoden olin oikeastaan vain lukkojen takana omassa kodissani. Joukkueen valmentajat ja ranskalaiset pelaajat eivät myöskään puhuneet yhtään englantia. Jäi huono fiilis ja tulin lopulta siihen tulokseen, että olisi kiva muuttaa takaisin Ruotsiin, joka tuntuu enemmän kodilta jo äidinkielenikin vuoksi, Ahvenanmaalla kasvanut Engman kertoo.

Nopeudestaan tunnettu Engman juhli vielä toissakaudella Chelseassa Englannin mestaruutta. Naisten liigakausi jätettiin Englannissa kesken koronaviruspandemian takia ja mestaruus ratkaistiin pelattujen otteluiden pistekeskiarvolla. Engman pelasi loukkaantumisten vuoksi vain kolmessa ottelussa, sillä reisivamma piti suomalaisen sivussa pitkään. Vaikka useat loukkaantumiset ovat opettaneet asennoitumaan vammoihin eri tavalla kuin aiemmin, on henkistä kanttia koeteltu useaan otteeseen uran varrella.

- Onhan se raskasta. Aiemmin saatoin miettiä, että koskahan loukkaannun seuraavan kerran, mutta nyt olen alkanut pääsemään siitä hieman eroon. Toivottavasti nyt pääsen pelaamaan säännöllisesti ja kroppa kestää paremmin.  

- Minulla on ollut neljä lihasrevähdystä viime vuosina, joista yksi oli todella pahanlaatuinen. Viisi kuukautta Chelseassa meni hukkaan ja sen jälkeen korona päättikin jo kauden. Seuraavana kautena Montpellierissä reisi petti jälleen ja olin sivussa otteluista kuukauden ajan. Nyt olen kuitenkin ollut jo terve lähes yhdeksän kuukautta, joten tilanne on tällä hetkellä erittäin hyvä. 

”Vastaan olisi voinut tulla kyllä helpompiakin joukkueita”

MM-karsinnat kohti vuoden 2023 MM-kisoja alkavat syyskuussa ja Suomi pelaa A-lohkossa yhdessä Ruotsin, Irlannin, Slovakian ja Georgian kanssa. Ensimmäisen kerran A-maajoukkueessa jo vuonna 2012 esiintynyt Engman uskoo Helmareiden mahdollisuuksiin kovasta lohkosta huolimatta.

- Vastaan olisi voinut tulla kyllä helpompiakin joukkueita. Henkilökohtaisesta odotan Ruotsin kohtaamista todella paljon. Siitä onkin jo aikaa, kun viimeksi pelasimme heitä vastaan. Tunnen osan pelaajista ja on aina kiva testata itseään naapurimaata vastaan.

- Toivon, että MM-karsinnat sujuvat yhtä hyvin kuin EM-karsinnat, 74 naisten maaottelua pelannut ja kahdeksan maalia niissä viimeistellyt Engman päättää.

  • Helmarit