RoPS ja AC Oulu aloittavat taistelun liigapaikasta

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Kello 18:30 alkava ottelu näkyy suorana Ruudusta – kuten myös jälkimmäinen osa, joka pelataan Oulussa sunnuntaina kello 16:00 alkaen.

RoPS päätti Ykkösen kautensa kahteen voittoon ja varmisti kovan taistelun jälkeen paikkansa liigakarsinnassa. Kaksi ja puoli viikkoa sitten RoPS teki ryöstöretken Pietarsaareen ja päätöskierroksella rovaniemeläiset venyivät 1–0-voittoon TPS:n isäntänä. Eroa Tepsiin oli lopulta vain yksi piste – Ykkösen mestaruuden ja suoran nousun jo ennen päätöskierrosta varmistanut VPS oli loppujen lopuksi kolme pistettä RoPS:aa edellä.

AC Oulu onnistui niin ikään päättämään sarjakautensa voittoon. Veikkausliigan jumboksi jäänyt KTP siirtyi päätöskierroksen pelissä johtoon, mutta AC Oulu nousi vielä avausjaksolla tasoihin ottelun loppuhetkillä 2–1-voittoon. Täysi pistepotti oli oululaisryhmälle ensimmäinen sitten elokuun puolivälin – silloisen Haka-vierasvoiton jälkeen AC Oulu taivalsi peräti yhdeksän peliä voitoitta.

Joukkueet ovat kohdanneet kahdesti tämän vuoden aikana – AC Oulu voitti sekä tammikuisen että huhtikuisen harjoitusottelun. Virallisia välienselvittelyitä joukkueiden välillä saa hakea aina keväältä 2018, jolloin cup-ottelu päättyi 1–1-tasapeliin. Samalla sarjatasolla RoPS ja AC Oulu ovat pelanneet edellisen kerran kaudella 2012, jolloin RoPS nousi suvereenisti Veikkausliigaan.

Liigakarsinnat pelataan vierasmaalisäännön mukaisesti – jos joukkueet tekevät yhtä paljon maaleja kahdessa osaottelussa, voittaja on se, joka on tehnyt enemmän vierasmaaleja. Mikäli vierasmaalitkin ovat samat, pelataan heti toisen osaottelun päätteeksi jatko-ottelu, jonka pituus on 2 x 15 minuuttia. Voittaja on jatko-ottelussa enemmän maaleja tehnyt joukkue. Mikäli joukkueet tekevät jatko-ottelussa saman määrän maaleja, astuu vierasmaalisääntö voimaan ja vierasjoukkue voittaa. Jos kumpikaan joukkue ei tee maaleja jatko-ottelussa, suoritetaan rangaistuspotkukilpailu.

Lipunmyynti
Kotijoukkueen ennakko
Vierasjoukkueen ennakko