Roosa Ariyo siirtyy USA:sta TiPS:n joukkueeseen

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Monipuolisesti eri pelipaikoilla uransa aikana pelannut Roosa Ariyo on liittynyt mukaan Tikkurilan Palloseuran naisten liigajoukkueeseen.

Ariyo on aiemmin pelannut Naisten Liigaa Hongan riveissä kausilla 2012-2014. Liigakausien jälkeen hän on edustanut ruotsalaista Jitexiä ja ennen Suomeen paluuta Monroe Community Collegea Rochesterissa Yhdysvalloissa. TiPS on entuudestaan tuttu ympäristö muutaman vuoden takaa, sillä hän on aiemmin pelannut lainasopimuksella TiPS:in riveissä.

– Meillä on tasokas joukkue, joka on täynnä talenttia. Tällä kaudella se tulee myös tuottamaan tulosta. Haluan olla mukana myötävaikuttamassa joukkueen esityksiin, kun yllätämme sarjassa. Meitä vastaan ei voi odottaa helppoa matsia, toteaa pelaaja kauden kynnyksellä seuran sivuilla.

– Roosa on rohkea ja fyysinen hyökkääjä. Hän tekee tehokkaasti paikoista maaleja ja hakeutuu maalipaikoille ahnaasti. Lisäksi Roosa myös puolustaa tarvittaessa aggressiivisesti ja pärjää hyvin 1v1 -pelaamisessa, kuvailee päävalmentaja Petteri Kaijasilta pelaajan vahvuuksia.

Ariyo on harjoitellut joukkueen mukana jo jonkin aikaa, ja on ensimmäistä kertaa mukana virallisen ottelun kokoonpanossa tulevana lauantaina, kun TiPS kohtaa Naisten Liigan avausottelussa Åland Unitedin. Peli pelataan Korson Peakfin Areenalla la 23.3. klo 13.00.

  • TiPS