Romanian Mihaila liikaa Pikkuhuuhkajille

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Suomen U21-maajoukkue joutui torstaina taipumaan Romanialle EM-karsintaottelussa lukemin 1-4 (1-3). Isäntien kaikki maalit teki Valentin Mihaila. Tosin Romanian kolmas maali merkittiin lopulta omaksi maaliksi.

Suomi sai otteluun huikean alun, kun pallo oli Romanian maalissa jo kolmannella minuutilla. Onni Valakari murtautui laidaltaan ja pisti pallon matalana keskelle. Benjamin Källman teki tilaa ja Kaan Kairinen vei Pikkuhuuhkajat johtoon.

Romania tuli tasoihin vain viisi minuuttia myöhemmin. Mihaila otti pitkän syötön haltuunsa ja laukoi pallon alakulmaan ohi William Jääskeläisen.

Romania meni johtoon 16. minuutilla. Nopeat syötöt sekoittivat Suomen puolustuksen, Andrei Ciobanu teki esityön ja Mihaila onnistui jälleen tarkassa laukauksessaan.

Suomen Mikael Soisalo nousi puolen tunnin kohdalla mallikkaasti oikealta ja haki itse ratkaisua, mutta melko pienestä kulmasta lähtenyt laukaus meni ohi maalista. 

Suomi loi vielä erinomaisen tilanteen lisäajalla, kun Jasin Assehnoun nousi mahtavasti vasemmalta ja haki maalin edestä Källmania. Romanian maalivahti kuitenkin ehti viime hetkessä väliin. 

Suomen kannalta ensimmäinen puolikas päättyi harmittavalla tavalla, kun Mihaila täydensi maalin edestä hattutemppunsa erotuomarin määräämän lisäajan viidennellä minuutilla. Myöhemmin tuo maali merkattiin Suomen omaksi maaliksi.

Toisen puoliajan alussa Valakari taisteli pallosta hyökkäyskolmanneksella ja hankki melko hyvästä paikasta vapaapotkun. Soisalon kuti jäi kuitenkin muuriin.

Suomi haki toisen puoliajan puolessa välissä uutta virtaa peliin useammalla vaihdolla. Muutaman lupaavan hyökkäyksen Suomi sai aikaan, mutta kaivattua kavennusta ei kuulunut.

Romanian Mihaila sen sijaan jatkoi maalien tekoa 78. minuutilla. Pallo haltuun muutaman metrin päässä Suomen maalissa ja Jääskeläinen jäi neljännen kerran voimattomaksi.

- Tiesimme, että tästä pelistä tulee vaikea. Jouduimme kovaan paikkaan ei niin edullisella hetkellä. Monella meidän pelaajallamme oli taukoa alla. Se ei näkynyt niinkään fyysisyydessä, mutta sellaisissa pienissä asioissa, maajoukkuevalmentaja Juha Malinen tuumi.

- Ei tässä voi pelaajia laiskuudesta syyttää. Ensimmäisellä puoliajalla pelaamisemme oli varsin mainiota. Siinä lisäajalla oli loistava paikka tasoittaa peli, mutta niin vain vastustaja sai vastahyökkäyksestä kolmannen maalinsa, Malinen mietti.

Toisesta puoliajasta Malinen ei antanut yhtä hyvää arvosanaa.

- Sitä verhosi levottomuus. Olimme liian hätäisiä pallon kanssa. Vaihdoista tuli lisää virtaa, mutta enemmän malttia olisi pitänyt olla, Malinen puntaroi.

Samalla Malinen antoi kunniaa vastustajalle.

- Kyllä heillä oli taitoa. Sitä ei voi kuin ihailla kuinka hyvin he esimerkiksi saivat laukaukset lähtemään kovasta vauhdista, Malinen sanoi.

Pikkuhuuhkajilla on koossa viidestä EM-karsintaottelusta seitsemän pinnaa. Seuraava karsintaottelu on vasta maaliskuun lopussa. Tuolloin vastassa on vieraskentällä Malta.

- Nyt on talvi aikaa tehdä läksyjä. Malta-peli meidän pitää ehdottomasti voittaa, jos aiomme pysyä tässä kisassa mukana, Malinen alleviivas

Katso lisää päävalmentaja Malisen mietteitä artikkelikuvaa klikkaamalla sekä William Jääskeläisen tunnelmat Huuhkaja-TV:stä >>

Romania-Suomi 4-1 (3-1)
3. min 0-1 Kaan Kairinen
8. min 1-1 Valentin Mihaila
16. min 2-1 Valentin Mihaila
45.+5 min 3-1 oma maali
78. min 4-1 Valentin Mihaila

Suomen kokoonpano
1 William Jääskeläinen Crewe Alexandra  
2 Aapo Halme Barnsley FC (C)
3 Joonas Sundman SJK 
4 Juhani Pikkarainen KPV 
6 Kaan Kairinen HJK  -> 73. 13 Eetu Vertainen HJK  
7 Mikael Soisalo SV Zulte Waregem  -> 73. 10 Saku Ylätupa AIK  
9 Benjamin Källman Viking Stavanger (var.)
11 Onni Valakari Tromsø IL  
14 Lucas Lingman HJK  -> 65. 8 Jaakko Oksanen Brentford FC (var.) 
16 Miko Virtanen Arbroath FC -> 44. 5 Juho Hyvärinen RoPS 
18 Jasin Assehnoun FC Lahti  -> 65. 19 Enoch Banza KPV  

Vaihdossa
12 Hugo Keto Brighton & Hove Albion FC  
15 Jonas Häkkinen VPS 
17 Aapo Mäenpää IFK Mariehamn  
20 Kevin Kouassivi-Benissan RoPS  

  • U21-maajoukkue