Robert Ivanov vahvalla itseluottamuksella loppukauteen – ”On ollut mieluisaa pelata”

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Puolan liigassa palattiin talvitauon jälkeen tositoimiin viime viikonloppuna ja Robert Ivanovin Warta Poznanilla on kova kevät edessä taistellessaan sarjapaikasta.

Puolassa vietettiin 1,5 kuukauden talvitaukoa ennen kuin joukkueet palasivat viime viikonloppuna pelikentille. Ivanovilta talvitauko meni hyvin.

- Talvi meni ihan kohtalaisen hyvin. Olimme Turkissa pari viikkoa harjoitusleirillä. Saimme siellä harjoitella ja pelata hyvillä nurmikentillä eikä tarvinnut olla täällä kylmässä Puolassa halleissa ja tekonurmella. Pelasimme hyvät harjoitusottelut. Vaikka emme voittaneet, niin ne olivat hyviä pelejä kohdata vähän muista maista vastustajia. Muuten menimme aika kovaa, ja meillä oli sellainen pienimuotoinen preseason. Sitä ennen meillä oli joulukuussa parin viikon loma ja se tuli vietettyä Suomessa, Ivanov kertoo.

Ivanov sai tänä talvella seuraan myös suomalaisseuraa, kun Niilo Mäenpää siirtyi joukkueeseen.

- Kiva, että saimme hänet tänne ja mukavan oloinen nuori mies. Hän asuu tuossa viereisessä talossa ja menemme treeneihin aina yhtä matkaa. Hän on aloittanut hyvin ja oli tärkeä, että saimme hänet jo preseasonilla mukaan. Hän on päässyt hyvin jengiin sisään ja hän on valmis ottamaan Veikkausliigan jälkeen seuraavan askeleen. Hän tuntuu kunnianhimoiselta ja valmiina tekemään töitä. Hänestä on meille varmasti vielä paljon iloa, kehuu Ivanov.

Kova taistelu sarjapaikasta

Warta Poznan on tällä hetkellä sarjassa toiseksi viimeisenä, mutta eroa ensimmäiseen säilymiseen oikeuttavaan sijaan on vain kolme pistettä ja Wartalla on peli vähemmän pelattuna. Viime viikonloppuna Warta tasasi pisteet juuri säilyjän paikalla olevan Gornik Lecznan kanssa.

Warta Poznan vaihtoi marraskuussa valmentajaa ja nyt joukkueella on neljä peräkkäistä ottelua ilman tappiota.

- Aloitimme 1-1-tasapelillä ja sitä voi sanoa meille kuuden pisteen otteluksi. Se miten olemme pelanneet uuden päävalmentajan alaisuudessa, niin minulla on täysi luotto siihen, että pystymme säilyttämään sarjapaikan. Olemme pelanneet uuden valmentajan kanssa kuusi ottelua ja olen tykännyt siitä miten olemme pelanneet. Olemme saaneet luotua paljon maalipaikkoja, mutta tehokkuudessa on vielä parantamisen varaa. Peli on kuitenkin parantunut koko ajan ja minulla on täysi luotto siihen, että saamme hoidettua sarjapaikan, Ivanov toteaa luottavaisena.

Dawid Szulczekin tultua joukkueen peräsimeen, on joukkueen peliryhmitelmä muuttunut. Nyt Warta Poznan pelaa kolmen topparin linjalla ja myös Ivanovin henkilökohtainen rooli on hieman muuttunut.

- Nyt pelaamme kolmen linjassa ja olen ollut laitatopparina. Olen päässyt myös osallistumaan hyökkäyspelaamiseen enemmän ja se on kivaa, kun hyökkääminen on kuitenkin ehkä siisteintä jalkapallossa. On ollut mieluisaa pelata ja se on näkynyt alkuvuodesta myös parina maalisyöttönä. Peli-identiteettimme on myös muuttunut enemmän pallonhallintaan. Samalla olen päässyt pelaamaan enemmän omalla vahvuusalueellani.

Huuhkajat pelaa myös kolmen topparilinjalla, jossa Ivanov operoi syksyn MM-karsintaotteluissa yhdessä Daniel O’Shaughnessyn ja Leo Väisäsen kanssa. Seurajoukkueessa kolmen linjalla pelaaminen auttaa myös Huuhkajia ajatellen.

- En tiedä miten jatkossa pelaamme, mutta maajoukkueessa olen pelannut siinä keskellä ja tietenkin se palvelee myös maajoukkuetta, jos jatkamme kolmen linjalla. Pystyn pelaamaan sekä oikealla että vasemmalla myös keskustan lisäksi. Kaikki pelipaikat ovat siten tuttuja. Futista voi pelata monella eri tavalla ja on tietenkin parasta, jos pystyy pelaamaan monipuolisesti montaa eri paikkaa ja sitä myöten auttaa joukkuetta.

Nopea nousu Huuhkajien luottopelaajaksi

Huuhkajat kokoontuu yhteen seuraavan kerran maaliskuun lopussa, kun Suomi matkustaa Espanjaan harjoitusleirille, jossa vastaan asettuvat Islanti ja Slovakia. Ivanov odottaa jo innolla taas pukeutumista sinivalkoiseen asuun.

- Mielenkiinnolla ja odottavaisin mielin odottelen seuraavia maaotteluita. Meillä on ollut hyvä pöhinä joukkueessa enkä näe syytä miksemme jatkaisi samaan malliin. Nälkä kasvaa syödessä. Jokainen pelaaja ja valmentaja on nähnyt, että hyvällä duunilla pystymme haastamaan myös Ranskan tasoisia joukkueita. Täytyy MM-karsinnoista ottaa hyvät asiat mukaan ja parantaa heikkouksia. Tosi luottavaisin mielin katson suomalaisen jalkapallon tulevaisuutta.

Ivanovin nousu Huuhkajien pelaavaan kokoonpanoon on ollut nopeaa. Ivanov debytoi Huuhkajissa ensimmäistä kertaa vuonna 2019, mutta nousi pelaavaan kokoonpanoon todenteolla syksyn MM-karsintaotteluissa. Ivanov on rakentanut uraansa johdonmukaisesti ja nousujohteisesti, joten täytenä yllätyksenä nousu vakiomiehiin ei ole tullut.

- Olen aina unelmoinut maajoukkueeseen pääsemisestä, pelaamisesta ja paikkani vakiinnuttamisesta. Kun itse mietin asiaa, niin on hurjaa miten nopeasti aika on mennyt. Siinä on käynyt myös hyvä tuuri. Kaikki ottivat heti hyvin messiin ja joukkueeseen sopeutuminen meni helposti. Pääsin läheltä seuraamaan miten muut pelaajat tekevät töitä ja ottaa oppia siitä. Ei maajoukkueeseen pääsy täysin yllätys ollut, sillä olen siitä aina unelmoinut, mutta en ehkä osannut odottaa nousevani näin nopeasti avauskokoonpanoon.

Nations Leaguen lohkovoitto tavoitteena

Espanjan leirityksen jälkeen Suomi aloittaa Nations Leaguen ottelut kesäkuussa. Ivanov katsoo luottavaisena kohti tulevia otteluja.

- Veikkaan, että viimeaikaisilla esityksillä meillä on hyvät mahdollisuudet ottaa ykköspaikka ja sitä tavoitellaan. Siellä on mielenkiintoisia vastustajia. Toivoin uusia vastustaja ja, vaikka Bosnia on tietenkin tuttu, niin muut ovat aika uusia ja mielenkiintoisia. Siinä on edessä aika tiukka puristus, kun kymmeneen päivään on neljä peliä.

Ivanov on valmis jatkamaan vahvoja esityksiä Huuhkajien paidassa.

- Pitää vain hoitaa jokapäiväinen tekeminen mahdollisimman hyvin ja viedä omaa suoritustasoa eteenpäin. Täytyy tehdä työ täällä seurajoukkueessa mahdollisimman hyvin, niin se valmistaa sitten samalla myös maajoukkueeseen. Jos valinta siis tulee, se ei ole mikään itsestäänselvyys, muistuttaa toppari.

  • Huuhkajat
  • miesten A-maajoukkue