Rasmus Karjalaisen vaarallinen loukkaantuminen olisi voinut päättyä todella pahasti – ”Hengenvaarallista”

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Hollantilaisesta Fortuna Sittardista lainasopimuksella Ruotsin Allsvenskanin Örebro SK:ta lähes vuoden edustanut Rasmus Karjalainen on pettynyt, mutta onnekas mies. Hyökkääjää ei nimittäin nähdä Suomen miehistössä juuri alkaneissa EM-kisoissa varsin erikoisen, mutta vaarallisen loukkaantumisen vuoksi. 

Karjalainen sai huhtikuussa pallon vauhdilla päähänsä harjoituksissa, mutta vamman vakavuus ei selvinnyt saman tien.

- Kävi kyllä todella huono tuuri. Saan palloja päähän jatkuvasti, eikä koskaan mitään ongelmia ole ollut. Tunsin oloni täysin normaaliksi iskun jälkeen, eikä kukaan osannut epäillä silloin vielä mitään. Ihan normaali tilanne kaiken kaikkiaan, hän kertoo.

Sairaalareissu

Karjalaisella oli niska hieman kipeänä jo seuraavana päivänä, mutta hän ei tehnyt asiasta sen suurempaa numeroa ja pelasikin jo muutama päivä myöhemmin harjoitusottelussa täyden minuutit Malmo FF:ää vastaan. Ottelun jälkeen hän tunsi  jälleen kipua, tällä kertaa kaulassa ja ohimossaan. Oireet alkoivat kunnolla kuitenkin vasta, kun 25-vuotias saapui Suomeen maajoukkueleirille valmistautumaan MM-karsintapeleihin.

- Tunsin ottelun jälkeen ja sitä seuraavana päivänä kipua kaulassa ja ohimossa. Valtimo kaulassa oli kosketusarka vielä Suomeen saavuttuani ja sanoin siitä sitten lopulta A-maajoukkueen lääkärille.

Karjalainen vietiin sairaalaan tutkimuksia varten. Lopulta kävi ilmi, että miehen kaulavaltimosta oli revennyt verisuoni ja verenohennuslääkitys oli aloitettava välittömästi. 

- Pallo vaurioitti toisen puolen kaulavaltimoa sillä tavalla, että se aiheutti hyytymän siihen. Onneksi hyytymäkohta oli pieni ja se huomattiin ajoissa, sillä muuten olisi voinut käydä todella huonosti. Minulle määrättiin täyslepo, eikä hyytymä sen vuoksi päässyt enää suurenemaan. Jos olisin pelannut ja harjoitellut normaalisti, verenpaineeni olisi kohonnut ja hyytymä voinut edetä jopa aivoihin saakka. Tukkeumat olisivat voineet olla siis hengenvaarallisia.

EM-haave murskaksi

Maajoukkueleiri loppui samalla ennen kuin se ehti alkaakaan. Samalla myös toiveet EM-kisapaikasta murenivat.

- Oli todella suuri pettymys, kun kuulin vamman diagnoosin ja ymmärsin samalla kisojen jäävän väliin. Koko seuraava viikko oli mieli maassa, mutta ymmärsin samalla, että en voi liian isoa kuoppaakaan kaivaa itselleni, vaan on jatkettava elämää.

- Terveys on loppujen lopuksi kuitenkin tärkeintä ja jalkapallo melkoisen pieni asia siihen verrattuna. Harmitus asiasta on kuitenkin läsnä edelleen lähes päivittäin.

Tulevaisuus avoin

Oululainen on vähitellen palaamassa täyteen pelikuntoon lähes kolmen kuukauden tauon jälkeen. Hän on harjoitellut jo omatoimisesti kevyemmin ja on menossa tulevana tiistaina kuvauksiin, jolloin hän kuulee, onko vamma täysin parantunut. Hän ei vielä tiedä sen enempää myöskään jatkostaan seurajoukkuetasolla, sillä lainasopimus päättyy Örebron kanssa.

- Minulla on vielä kaksi vuotta sopimusta jäljellä Fortuna Sittardin kanssa. Jos ei minkäänlaista muutosta tapahdu, palaan heinäkuussa harjoittelemaan Hollantiin. En kuitenkaan pitäisi mahdottomana siirtoa muualle ennen sitä.

- Ruotsissa meni kaikki hyvin, mutta loukkaantuminen sotki pahasti asioita ja pisti suunnitelmat uusiksi. En ole käytännössä pelannut lähes puoleen vuoteen virallista ottelua. Katsotaan, mitä tapahtuu.

Huuhkajien paidassa 13 ottelua pelannut ja yhden maalin viimeistellyt kärkimies aikoo seurata EM-kisoja tarkkaan ja kannustaa Suomea muiden kannattajien kanssa. Hän tietää joukkueen vahvan yhteishengen voivan siivittää Huuhkajat jatkopeleihin saakka.

- Olisi ollut aivan mahtava olla mukana, mutta nyt sitten jännitetään kovasti Suomesta käsin joukkueen otteita. Olen ihan ykkösfani nyt täältä kotoa käsin. 

- Vaikka lohko on haastava, voimme mennä siitä jatkoon. Olemme näyttäneet jo aiemmin, että pystymme voittamaan suurmaita. Emme me ole ennenkään kovia haasteita pelänneet.

Vahvaa esimakua Karjalaisen ennustuksen onnistumisesta saatiin jo lauantain Tanska-voiton myötä.

  • Huuhkajat