Rasmus Karjalainen puhtaalta pöydältä uuteen kauteen – ”Kova työ palkitaan”

Julkaistu

  • Maajoukkueet
  • Futsal

Rasmus Karjalaisen viime kausi päättyi iloisissa merkeissä, kun hän iski Helsingborgin nousun sinetöineen osuman. Karjalaisen kauteen mahtui kuitenkin myös paljon vastoinkäymisiä.

Karjalaisen kausi sai dramaattisen käänteen viime vuoden maaliskuussa, kun hän sai harjoituksissa pallon päähänsä. Tilanteen vakavuus selvisi vasta hieman myöhemmin hänen oltuaan Huuhkajien mukana MM-karsinnoissa.

Karjalaisen kaulasta oli revennyt verisuoni, joka oli aiheuttanut hyytymän. Hänet määrättiin pakkolepoon ja samalla sivuun jäivät myös EM-kisat. Onneksi loukkaantuminen huomattiin ajoissa, sillä pahimmillaan se olisi voinut olla hengenvaarallinen.

Kesällä Karjalainen teki sopimuksen Superettanissa pelanneen Helsingborgs IF:n kanssa. Kauden päätteeksi hän pääsikin HIF:n kanssa juhlimaan nousua Allsvenskaniin.

- Oli vähän kaksipiippuinen loppukausi Helsingborgissa. Kun tein sopimuksen, niin oli selvää, etten ollut minkäänlaisessa kunnossa. Loukkaantuminen pakotti minut käytännössä makaamaan sohvalla usean kuukauden ajan ja kuntoni oli nollassa, Karjalainen kertoo.

- Pelasin alussa paljon, ja näin jälkikäteen ajateltuna ehkä vähän liikaakin. Minulla ja valmentajilla oli iso halu saada minut kuntoon, ja siinä mielessä minuutit olivat tärkeitä, mutta ehkä niitä tuli vähän liikaa. Alku oli hankala enkä pelannut kovinkaan hyvin, kun en ollut tikissä, Karjalainen aloittaa kauden ruotimisen.

Syksyn edetessä Karjalaisen kunto kuitenkin koheni.

- Tiesimme, että syksy tulee olemaan prosessi ja kuntoon pääsemiseen menee koko syksy. Vasta viimeisissä peleissä aloin olla lähellä täyttä kuntoa. Siinä tuli treenattua paljon, ylimääräisiä kiloja saatiin pois ja paljon hikeä vuodatettua. Hiljalleen aloin saada itseäni kuntoon ja maaleja alkoi tulla. Jalat tuntuivat paremmilta ja esitykset alkoivat olla vanhaa tutumpaa. Kausi huipentui sitten nousuun.

Karjalainen aloitti kauden Örebrossa lainalla hollantilaisesta Fortuna Sittardista. Laina päättyi loukkaantumiseen ja lopulta Karjalainen siirtyi pysyvällä sopimuksella Helsingborgiin. Tavoitteena oli päästä taas kuntoon ja sitä kautta auttaa Helsingborgia nousemaan takaisin Allsvenskaniin.

- Tietyllä tapaa syksy meni kuten kesällä suunniteltiin. Helsingborg on iso seura, joka kuuluu Allsvenskaniin. Tarkoitus oli saada alemmalla sarjatasolla itseni kuntoon ja sitten nousta seuraavaksi kaudeksi Allsvenskaniin. Nyt pääsen lähtemään kauteen 2022 ikään kuin puhtaalta pöydältä. Pelaan taas Allsvenskanissa ja isossa seurassa. Mielestäni tämä oli fiksu siirto molempien kannalta.

Karjalaisen työ palkittiin mitä makeimmalla tavalla, kun hän iski ratkaisevan maalin Ruotsin nousukarsintaottelussa Halmstadia vastaan. Karjalainen pääsi läpiajoon viimeisellä minuutilla eikä erehtynyt. Helsingborg voitti nousukarsinnan yhteismaalin 3-2.

- Kyllähän se maistui. Tuommoisia hetkiä varten hyökkääjät elävät. Se huipensi koko vuoden. Keväällä lääkärit eivät osanneet sanoa, että milloin pääsen pelaamaan tai pääsenkö ollenkaan. EM-kisojen unelma meni murskaksi ja se oli kova paukku ja Helsingborgissa alku oli hankalaa aikaa, joten se oli hieno päätös vuodelle. Kaikki pettymykset lähtivät ja se muistutti taas siitä, että kova työ palkitaan. Pelasimme siinä toisessa pelissä joukkueena kauden parhaan pelimme ja pääsin itse laittamaan pallon pussiin. Se oli kyllä hieno hetki.

Uuteen kauteen terveenä ja kovin tavoittein

Tulevaan kauteen Karjalainen pääsee lähtemään hyvistä lähtökohdista, sillä hän sai syksyn aikana itsensä täyteen kuntoon.

- Viime vuonna olin tähän samaan aikaan aika lailla samassa kunnossa, mutta silloin kauteen valmistautuminen jäi kesken loukkaantumisen takia. Nyt olen syksyn aikana saanut rakennettua pohjia kuntoon.

Helsingborg kuuluu Ruotsin suurimpiin seuroihin ja Karjalainen uskoo joukkueen menestysmahdollisuuksiin jo heti nousukaudella.

- Vaikka olemme nousijajoukkue, niin meillä on hyvä joukkue. En usko, että meistä tulee jonkinlaista pisteautomaattia, vaan meillä on mahdollisuudet sijoittua korkealle. On mukava päästä pelaamaan taas Allsvenskania. Divari on kuitenkin aina vähän eri asia. Minulla on jo ennestään kokemusta Allsvenkanista ja tiedän pystyväni tekemään hyvällä prosentilla maaleja.

Karjalainen saa ensi kaudeksi myös suomalaisseuraa Helsingborgiin, kun Lucas Lingman siirtyi HJK:sta Skåneen.

- Todella kiva saada toinen suomalaispelaaja joukkueeseen. Kun kuulin Helsingborgin olevan hänestä kiinnostunut, niin annoin kyllä positiivista palautetta hänestä. Hyvin olemme tähän mennessä pitäneet Suomen lippua korkealla. On mukava, kun pääsee puhumaan vähän suomea kentällä ja sen ulkopuolella.

Paluu maajoukkueeseen tavoitteena

Karjalaista ei ole nähty Huuhkajissa loukkaantumisensa jälkeen, mutta se on kirkkaana tavoitteena hänen mielessään.

- Senkin takia oli tärkeä päästä Allsvenskaniin. Tiesin, että Superettanista on vaikea nousta maajoukkueeseen ja tiesin, että syksyn olen varmasti sivussa maajoukkuekuvioista. Olen kuitenkin aina asettanut itselleni pidemmän aikavälin tavoitteita ja paluu maajoukkueeseen on yksi suurimmista tavoitteista.

- Rakastan vetää Suomen paidan päälle ja olla Huuhkajien kanssa. Siellä on niin hyvä henki ja ryhmädynamiikka. Tässä on ollut jo vähän ikävä. Siitä on melkein vuosi, kun lähdin silloin MM-karsintaottelun jälkeen Kalastajantorpalta, tunnelmoi Karjalainen.

  • Huuhkajat
  • miesten A-maajoukkue