Quanterilla merkittävä vaikutus Helmareiden harjoituskokonaisuuteen

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Naisten maajoukkue kohtasi kesäkuisena perjantaina tärkeässä MM-karsintaottelussa Itävallan Helsingissä. Lauantaina joukkue matkasi Belgradiin ja kohtasi tiistaina Serbian niin ikään karsintakamppailussa. Tällaisissa tapahtumissa urheilijoiden palautumisen onnistuminen korostuu entisestään.

Valmentajien haasteena on saada helposti tulkittavaa informaatiota yksilö- ja joukkuetason harjoituskuormasta ja palautumisesta. Haaste on merkittävä varsinkin maajoukkuevalmentajille, jotka vain ”lainaavat” pelaajia tasaisin väliajoin. 

Suomen naisten maajoukkue käyttää tekemisensä tukena Kvantia Oy:n kehittämää Quanter-sovellusta.

- Näemme Quanterin avulla koko ajan kuinka paljon pelaaja treenaa arjessaan ja olemme jatkuvasti kartalla pelaajan hyvinvoinnista. Saamme tarkat tiedot yksittäisten pelaajien harjoituskuormasta ennen leiriä, joten meidän ei tarvitse arvailla, fysiikkavalmentaja Anne Mäkinen kertoo.

- Lisäksi on erityisen tärkeää, että haluamme palauttaa pelaajat takaisin seuroihin kunnossa. Haluamme välttää tilanteet, joissa pelaaja ylikuormittuu ja loukkaantuu joko leirillä tai kotiin palattuaan. Lähetän seuroihin niin tarkat tiedot siitä missä kunnossa pelaaja on leirin jälkeen kuin vain mahdollista. Naisten Liigan ja ulkomaisetkin seurat ovat olleet tähän tyytyväisiä. 

Loukkaantumisten syyt yhdistetään usein vääränlaiseen kuormittamiseen ja puutteelliseen palautumiseen. Quanterin avulla tarkkaillaan juuri harjoittelun aiheuttamaa rasitusta ja siitä palautumista.

Pelaajat arvioivat Quanterissa harjoituksen kovuuden RPE-asteikolla 0-10. Tämä arvo kerrotaan tapahtuman kokonaisajalla, mistä saadaan vertailuarvo tapahtuman kokonaiskuormasta. Pelaajan kokemuksen arviointi tehdään myös muun muassa unen laadusta ja omasta psyykkisestä hyvinvoinnista. Kyse on siis täysin yksilön subjektiivisista tuntemuksista, mutta kansainvälisissä tutkimuksissa ja Quanterin kehittäneen Kvantia Oy:n omassa tutkimuksessa on löydetty vahva korrelaatio sovelluksen ja laitteilla mitattujen päämuuttujien välillä.

Naisten maajoukkue seuraa edelleen tiiviisti myös sykkeitä Polar Team Pro -laitteiston avulla. Juuri näiden kahden yhdistelmä on tuonut Mäkisen mukaan merkittävää parannusta aiempaan.

- Quanterin lisäarvo on psyykkisessä puolessa, niihin ei saa vastauksia sykkeistä. Esimerkiksi aamulla pelaajat saavat palautumiskyselyn, jossa he vastaavat kysymyksiin liittyen unen laatuun, edellisen päivän nesteytykseen ja ravintoon, mielialaan, rasitukseen ja kokemaansa kipuun. Applikaatio kerää tiedot ja antaa valmiusprosentin, jota hyödynnetään seuraavan harjoituksen suunnittelussa, Mäkinen avaa.

- On iso helpotus valmennustiimille, että ei tarvitse käydä aamupalalla 23 pelaajaa läpi ja kysyä miten he voivat. Voimme katsoa sovelluksesta jos jollain on jotain, ja reagoida siihen juttelemalla hänen kanssaan ja niin edelleen.

Quanter-palvelun tavoitteena on tukea suoraan reaaliajassa pelaajien ja valmentajien päätöksentekoa ja sitä käytetään aikuis- ja juniorijoukkueissa tällä hetkellä kuudessa eri maassa. Sovelluksen antaman informaation hyöty korostuu Mäkisen mukaan maajoukkuetoiminnassa tuplaotteluissa ja turnauksissa. Suomi osallistui maaliskuussa Kypros cupiin ja pelasi kahdeksan päivän sisään neljä kovaa maaottelua.

- Olemme pyrkineet samalla lisäämään pelaajien tietotaitoa. Mitä paremmin urheilija ymmärtää omaa harjoitteluaan, sitä enemmän hän myös kantaa siitä vastuuta. Pelaajamme ovat olleet todella aktiivisia ja myös kiinnostuneita.

Suomen Palloliiton ja Kvantian kumppanuuden päätavoite on tukea suomalaisen jalkapallon kehitystä nykyaikaisen teknologian ja tieteellisen tutkimuksen keinoin, yhteistoiminnan perustuessa liikuntatieteiden ja data- analytiikan hyödyntämiseen sekä suomalaisen jalkapallon eri toimijoiden väliseen yhteistyöhön.  

- On suuri kunnia kaikille meille Kvantiassa saada työskennellä Helmareiden kanssa. Jo lähes vuoden kestänyt yhteistyö on näyttänyt, että Helmareiden valmennusympäristöstä löytyy juurikin sen tason ammattitaitoisuutta, joka auttaa saamaan mahdollisimman paljon irti kaikkein kehittyneimmistä palveluistamme, mikä puolestaan mahdollistaa pelaajien kehityksen tehokkaan tukemisen, Kvantian toimitusjohtaja Edward Finch toteaa.

- Tällä mahdollisuudella me autamme naisten valmentajaryhmää vähentämään pelaajien loukkaaantumis- ja sairastumisriskiä. Autamme heitä kehittämään systemaattisen data-analyyttisen lähestymistavan pelaajan henkistä ja fyysistä jaksamista sekä suoritusta koskevan informaation käsittelyyn. Helmarit käyttää useita eri datan keruumenetelmiä, mukaan lukien Quanter-sovellus, ja me autamme ryhmää luomaan huippuvalmennusympäristön, joka reagoi dataan ja ohjaa valmennusohjelmiaan.

Helmarit kärsi kesäkuun alussa Itävallalle kotona 0-2-tappion, mutta pelasi hienon ottelun paahtavasta helteestä huolimatta Serbiassa ja vei voiton 2-0-lukemin. Anna Signeulin suojatit ovat koolla seuraavan kerran elo-syyskuun vaihteessa, kun edessä on MM-karsintojen kaksi viimeistä ottelua Espanjaa ja Itävaltaa vastaan.

  • Helmarit