Pyry Soiri Rijekan illan sankari

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Huuhkajien suurin sankari Rijekan illassa oli A-maajoukkuedebytantti Pyry Soiri. Nuori laituri iski 1-1-tasoituksen tuomarin antamalla lisäajalla.

Pyry Soiri pääsi kentälle 80. minuutilla. Suomi paransi peliään ensimmäiseltä puoliajalta ja oli juuri saanut hyvän paikan ennen Soirin sisääntuloa. Joel Pohjanpalon yritykset eivät vielä tuottaneet tulosta, mutta 90. minuutilla kotiyleisö hiljeni.

- Pallo pomppasi todella hyvin ja päätin, että vedän suoraan. Sitten siinä oli vähän pimeää, mutta sen jälkeen näin, että pallo oli verkossa. Tuntuu tietysti todella hyvältä nyt, Soiri kertasi Ylen haastattelussa.

- Me saimme painetta heille ensimmäisen maalin jälkeen ja saimme pidettyä palloa. Sain komennuksen mennä lämmittelemään ja siitä parin sekunnin päästä olin jo kentällä. Hän (Markku Kanerva) sanoi vain, että mene oikeaan laitaan auttamaan hyökkäyspelaamista.

Suomi päättää MM-karsinnat maanantaina Turussa, kun vastustajaksi saapuu Turkki.

  • Huuhkajat