Poikien vanhemmalla U19-ikäluokalla tiivis ja onnistunut leiri

Julkaistu

  • Maajoukkueet

U19-poikien vanhempi ikäluokka (2001 syntyneet) piti loppuviikosta tiiviin kolmen päivän leirin Eerikkilässä.

- Saimme nopealla aikataululla järjestettyä onnistuneen leirin, maajoukkuevalmentaja Kai Nyyssönen kiitteli.

Pelaajat kokoontuivat torstaina, jolloin edessä oli yksi harjoitus. Perjantaina harjoiteltiin kertaalleen normaalisti ja myöhemmin vielä erikoistilanteita. Leiri huipentui lauantaina pelattuun otteluun 2002-ikäluokkaa vastaan. Nuoremmat voittivat tuossa pelissä vanhemmat 3-0.

- Peli ajoi asiansa erittäin hyvin. Pelasimme käytännössä kahdella joukkueella eli yksi puoliaika molemmilla. Loukkaantumisten vuoksi joillekin tuli hieman suunniteltua enemmän peliaikaa, Nyyssönen sanoi.

Tämän ikäluokan pelaajista jo moni pelaa ulkomailla. Koronarajoitteiden vuoksi näillä ei ollut mahdollisuutta osallistua leirille.

- Laskeskelin, että sellaiset 14 pelaajaa oli poissa, jotka olisi voinut kutsua joukkueeseen, Nyyssönen huomautti.

Osa siis oli ulkomailla, osa loukkaantuneena ja osa U21-maajoukkueen mukana.

- Yksi tämän leirin tärkeistä asioista oli myös se, että saimme valmennusjohdon kanssa jutella pelaajien kanssa kasvotusten. Tämän ikäluokan edellisestä tapaamisesta oli mennyt aikaa lähes vuosi, Nyyssönen muistutti.

Vielä tällä hetkellä ikäluokan tavoitteena on lokakuun EM-jatkokarsinnat Hollannissa. Suomen kanssa samassa lohkossa ovat Hollanti, Sveitsi ja Tshekki.

- Sen mukaan tällä hetkellä edetään, että nuo jatkokarsinnat pelataan, mutta varmuutta ei tietysti ole, Nyyssönen pohti.

- Mutta kaiken kaikkiaan leiri oli siis onnistunut. Meillä oli tällä ikäluokalla huono kenraali Valkeakoskella ennen viime syksyn EM-karsintoja. Ehkä tuo peli 2002 ikäluokkaa vastaan toimii samanlaisena herätyksenä kuin silloin, Nyyssönen alleviivasi.

2001 ikäluokan kokoonpano 2002 ikäluokkaa vastaan

1. puoliaika
Aleksi Honka-hallila (KuPS)
Sami Sipola (SJK)
Matias Rake (FC Honka)
Noah Nurmi (FC Inter)
Joel Laitinen (SJK)
Maximus Tainio (FC Haka)
Arlind Sejdiu (FC Honka)
Jeremian Streng (SJK)
Kevin Larsson (HIFK)
Elias Mastokangas ( FC Inter)
Saku Heiskanen (HJK)

2. puoliaika
Aleksi Honka-hallila (KuPS)
Matias Rake (FC Honka)
Joel Karlström (IFK Mariehamn)
Matias Tamminen (RoPS)
Maximo Tolonen (IFK Mariehamn)
Arlind Sejdiu (FC Honka)
Valtteri Olsbo (SJK)
Rasmus Viitanen (FC Honka)
Rasmus Degerman (RoPS)
Akseli Lehtojuuri (FC Haka)
Seth Saarinen (FC Haka)

  • P2001