Poikien alueturnaus päätökseen

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Vuonna 2002 syntyneiden poikien aluetoiminnan päättänyt alueturnaus on pelattu Eerikkilässä ja voittajaksi selvisi Etelän joukkue.

Kaiken kaikkea alueturnausta leimasi tasaisuus, yksikään ottelu ei ollut lähelläkään läpihuutojuttua.

- Se oli erittäin ilahduttavaa. Jokainen joukkue pystyi haastamaan toisensa, mikä oli positiivista, alue- ja maajoukkuevalmentaja Teemu Eskola totesi tyytyväisenä.

- Turnaus on aika rankka, kun vajaassa kolmessa päivässä pelataan kolme täysimittaista ottelua, mutta pelin laatu oli hyvää viimeisenäkin päivänä.

Eskola oli turnaukseen kaikin puolin tyytyväinen ja näki sen erinomaisena starttina uudelle vuodelle, jolloin ikäluokalla on pelkkää maajoukkuetoimintaa aluejoukkuetoiminnan päätyttyä.

- Ajankohta tälle turnaukselle on erinomainen. Seurajoukkueet ovat jo aloittaneet harjoittelun, joten kukaan ei tule ihan kylmiltään tänne ja toisaalta tässä vaiheessa on uusi kausi vielä edessä ja näemme 80 pelaajaa kerralla.

Turnaus nosti esiin myös uusia nimiä ja Eskola uskoo tämän näkyvän myös seuraavissa maajoukkuevalinnoissa.

- Tasoa osoitti se, että tähdistöjoukkueen valitseminen oli vaikeaa, koska joka pelipaikalle oli useita hyviä vaihtoehtoja. Pääasiassa pelaajia katsastettiin kuitenkin helmikuun maajoukkueleiriä varten ja uskon, että siellä voi olla täysin uusiakin pelaajia tämän turnauksen perusteella.

- Esimerkiksi turnauksen maalikuningas Khamis Maki ei ole ollut vielä mukana maajoukkuetoiminnassa. Parhaaksi pelaajaksi valittu Juho Kilo oli keväällä mukana, mutta syksyn tapahtumissa ei, Eskola kertoo.

Paras pelaaja: Juho Kilo (Etelä)
Maalikuningas: Khamis Maki (Pohjoinen/Pohjanmaa)

Tähdistöjoukkue:
Lucas Bergström (Länsi)
Lauri Kesti (Länsi), Juuso Anttila (Itä/Etelä), Leo Ussher (Etelä), Juho Lehtiranta (Etelä)
Eetu Vahekoski (Länsi), Juho Kilo (Etelä), Santeri Väänänen (Etelä), Tuukka Partanen (Itä/Etelä)
Eetu Rissanen (Itä/Etelä), Khamis Maki (Pohjoinen/Pohjanmaa)
(Tuukka Partanen puuttuu tähdistöjoukkueen joukkuekuvasta)

Alueturnauksen tulokset tulospalvelussa >>
 

  • P2002
  • Paluejoukkue