PK-35 Vantaa murskasi NiceFutiksen (RAP)

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

    Naisten Liigan kierroksen viimeinen ottelu pelattiin sunnuntaina Vantaalla, kun PK-35 Vantaa vei NiceFutiksesta murskaavan 8–2-voiton. Sekä Sanna Saarinen että Sanni Franssi lisäsivät maalipörssin johtoaan tyylittelemällä kumpainenkin hattutempun.

    PK-35 Vantaa murskaava

    Kotijoukkue aloitti pelin vauhdikkaasti ja ensimmäinen osuma nähtiin jo yhdeksän minuutin kohdalla. Linda Ruutu löysi maalin edestä Sanna Saarisen, joka siirsi lähietäisyydeltä Punamustat 1–0 johtoon.

    Ottelun edetessä vierailijat saivat hetkittäistä otetta pelistä. 30. minuutin kohdalla NiceFutis onnistuikin tasoittamaan pelin, kun Milla Rantamäki puski laidalta tulleen keskityksen maalin edestä verkkoon.

    Tasatilanne ei kuitenkaan kauaa kestänyt, vaan kaksi minuuttia myöhemmin PK-35 Vantaa siirtyi 2–1 johtoon. Heidi Kivelä katkaisi syötön hyökkäysalueella ja jatkoi pelivälineen boksiin Sanni Franssille. Tämä siirsi pallon yhdellä kosketuksella ohi maalivahti Krista Moision.

    39. minuutilla vantaalaiset siirtyivät jo 3–1 johtoon. Esityön maaliin teki jälleen Heidi Kivelä, jonka syöttö puolustuslinjan yli tavoitti Sanna Saarisen rangaistusalueella. Saarisella oli helppo työ siirtää pallo porilaisten verkon perille.

    Punamustat onnistuvat avausjaksolla vielä kertaalleen maalinteossa. Sanna Saarinen kaadettiin boksissa ja tästä oli seurauksena rangaistuspotku. Nainen asettui itse ampumaan pilkkua ja laukoi ottelun kolmannella osumallaan kotijoukkueen jo 4–1 johtoon juuri ennen taukovihellystä.

    Vierailijajoukkue NiceFutis aloitti toisen puolikkaan pirteästi ja onnistui 53. minuutin kohdalla kaventamaan pelin 4–2. Netta Hannula siirsi takatolpalle tulleen keskityksen päällään ohi maalivahti Paula Myllyojan.

    61. minuutilla kotijoukkue lisäsi johtoaan kuitenkin 5–2. Sanni Franssi teki näyttävän yksilösuorituksen ottamalla pallon omalla alueella ja juoksemalla puolustukselta karkuun. Lopulta nuori hyökkääjä sijoitti pallon sisäsyrjällään takakulmaan.

    Kolme minuuttia myöhemmin Punamustat iskivät uudestaan. Tällä kertaa maalintekijänä oli Linda Ruutu, joka pääsi sijoittamaan pallon NiceFutiksen maaliin näyttävän syöttökuvion päätteeksi.

    Ottelu ehti vanhentua edellisestä osumasta vain kaksi minuuttia, kun vierailijoiden verkko heilui jo seitsemännen kerran. Sanni Franssi laukoi pallon Sanna Saarisen tarjoilusta näyttävästi yläkulmaan ja näin ollen myös Franssi kruunasi itselleen ottelussa hattutempun.

    Vantaalaiset osuivat vielä kertaalleen 85. minuutin kohdalla, kun vaihdosta sisään tullut Netta Koso pääsi ohjaamaan Katri Nokso-Koiviston keskityspallon maalin edestä verkkoon. Osuma oli myös Koson liigauran ensimmäinen.

    Voiton myötä PK-35 Vantaa otti piikkipaikan sarjataulukossa takaisin itselleen ja kasvatti maalieroaan huimasti. Punamustien Sanna Saarinen ja Sanni Franssi onnistuivat molemmat tekemään ottelussa hattutemput. He ovat myös tasoissa maalipörssin kärjessä 14 maalilla ja keskinäinen kilpailu on kovaa.

    – Kovasti Sanni yritti huutaa minua vaihtoon tuolta kentältä, etten tekisi lisää, totesi Saarinen leikkisästi.

    – Ei pidä päästää liikaa karkuun tuota Sannaa, Franssi puolestaan naurahti.