Pikkujämsä siirtyy Honkaan

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

FC Hongan kauden 2018 toinen uusi vahvistus joukkueeseen on Elli Pikkujämsä, joka siirtyy Jutta Rantalan tavoin Espooseen Turun Palloseurasta. 

Kaudesta 2015 turkulaisten liigajoukkueen vakiokokoonpanoon kuulunut Pikkujämsä on ehtinyt esiintyä 60 liigaottelussa, jossa on syntynyt 15 maalia.

Tyttömaajoukkueissa Suomea useasti edustanut Pikkujämsä toipuu tällä hetkellä vielä loukkaantumisesta, mutta on ollut jo mukana Hongan joukkueen tapahtumissa.

- Elli on monipuolinen ja moderni pelaaja. Hänellä on vielä pitkä ura edessä ja tavoitteet ovat korkealla. Uskon, että hän sopeutuu pelityyliimme erinomaisesti ja kyse onkin enää roolituksesta. Meidän ympäristömme ja olosuhteemme pystyvät tarjoamaan hänelle urheilijana kehittymisen. Joukkueemme toimintatapa avaa uusia näkökulmia harjoitteluun ja uuden oppimisen jalkapallossa. Persoonana hän vaikuttaa joukkuepelaajalta ja on tullut heti hyvin toimeen kaikkien kanssa. Uskon hänen sopeutuvan meille erinomaisesti ja tuovan yhteisöllisyyttä sekä kannustavaa joukkuepelaamista, päävalmentaja Luciano Posillipo toteaa Hongan sivuilla.

- Halusin kääntää uuden sivun ja tulla etsimään hieman uusia näkökulmia ja tuulia. Hongassa viehätti tarkat suunnitelmat, sekä täsmällisyys ja kiinnostus joukkueen ja pelaajien huolenpitoon.

- En valitettavasti treeneihin ole itse osallistunut loukkaantumisen takia, mutta näytti sivusta katsottuna hyvältä ja niissä näytti olevan tarkka päämäärä

- Uudet joukkuetoverit ovat ottaneet ihan hyvin vastaan. En vielä hirveästi ole päässyt heitä tapaamaan, mutta näin alkuun on otettu mielestäni iloisesti vastaan. Henna Tenkasen ja Saara Lappalaisen tunnen maajoukkuehommista ja heidän kanssa ollaan hyvää kauraa.

- Ensi kaudelta odotan hyvää joukkuepeliä ja samalla omaa kehitystä. Hyviä pelejä ja kivaa arkea, Pikkujämsä kertoo tunnelmistaan Hongan sivuilla. 

  • FC Honka Naiset