Pikkuhuuhkajat valmiina perjantain Liettua-otteluun

Julkaistu

  • Maajoukkueet

U21-maajoukkue jatkaa EM-karsintoja perjantai-iltana Gargzdaissa pelattavalla ottelulla Liettuaa vastaan.

Valmistautuminen otteluun on päävalmentaja Juha Malisen mukaan sujunut erinomaisesti ja kaikki on valmiina perjantain ottelua ajatellen.

- Oikein mukavasti on mennyt ja ilmapiiri joukkueessa on kiva. Kaikki 22 pelaajaa ovat käytössä huomenna ja ainoa ongelma on oikeastaan se, että kaksi pelaajaa täytyy jättää sivuun pöytäkirjasta, Malinen kertoi torstai-iltana.

- Tässä valmistautumisen aikana olemme hakeneet yhteisiä nuotteja peliin ja kaikki näyttää siltäkin osin hyvältä.

Gargzdai on pikkukaupunki ja myös stadion suhteellisen pieni, mutta ympäristö on sopinut hyvin valmistautumiseen.

- Kaikki on ollut ihan mallillaan ja olosuhteet rauhalliset. Tekonurmella pelataan ja sellaista tuhatta katsojaa odotetaan paikan päälle perjantaina. Kaupunki on pieni, mutta kuulemma innokas jalkapallopaikkakunta, Malinen totesi.

Vastustajan pelitapa on hyvin tiedossa viime syksyn karsintaotteluista, joista Liettua kokosi yhden voiton ja kolme tappiota.

- He olivat tammikuussa leirillä ja jotain muutostahan leireillä yleensä aina haetaan, mutta Liettua on ollut aika puhtaasti vastaiskujoukkue. Toki sieltä aktiivisuuttakin pelaamiseen löytyy, mutta vastaiskut ovat ne tyypillinen ase heillä. Lähtökohtaisesti he ovat pelanneet 4-4-2:lla, mutta paineen alla pudottaneet ryhmitystä sitten 4-1-4-1:een, Malinen kuvaa.

- Liettua on myös kohtuullisen fyysinen joukkue, ryhmästä löytyy muutamia aika isokokoisia pelaajia.

Malinen painottaa kuitenkin, että Suomen keskeisimmät tavoitteet perjantaina ovat omassa pelaamisessaan.

- Emme väheksy missään nimessä lainkaan vastustajaa, mutta keskitymme enemmän omaan pelaamiseen nyt. Kun siinä palaset alkavat olla kunnossa, niin sitten voi miettiä vastustajaakin vähän enemmän.

Katso myös Jiri Nissisen ennakkomietteitä Huuhkaja-TV:stä >>

Ottelu Gargzdaissa alkaa perjantaina kello 18.00.
Huom! Joissain ennakkotiedoissa ottelun alkamisajaksi on mainittu virheellisesti kello 19.00.

  • Pikkuhuuhkajat