Pikkuhuuhkajat taipui Kroatialle

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Pikkuhuuhkajat kohtasi Kroatian EM-karsintaottelussa Oulussa Raatin stadionilla lähes 3000 katsojan edessä.

Suomen alle 21-vuotiaden maajoukkue sai loistoalun EM-karsintoihinsa viime perjantaina, kun Viro kaatui vieraskentällä vakuuttavasti lukemin 0-3. Tiistaina vuorossa oli karsintojen kotiavaus, jossa Juha Malisen miehistö isännöi Kroatiaa. Kroatialaiset olivat avanneet karsintansa 2-0-kotivoitolla Azerbaidzhanista.

Suomen korkea prässi tuotti tulosta heti ottelun ensimmäisellä minuutilla. Naatan Skyttä riisti pallon rangaistusalueen rajalla ja kiersi maalivahdin, mutta viimeistely painui ohi etukulmasta.

Anssi Suhonen pääsi laukomaan boksin sisältä vartin kohdalla. HSV-keskikenttäpelaajan laukaus ei osunut maaliin runsaan oululaisyleisön harmiksi. Kroatian ensimmäinen todellinen paikka tuli Antonio Marinille kulmapotkusta. Marin laukoi kovaa, mutta yli.

Ensimmäinen jakso jatkui tasaisena ja varsinkin kroatialaisten tunteet kuumenivat välillä tiukan keskikentän kamppailun lomassa. Oliver Antman haastoi vauhdikkaasti puolen tunnin kohdalla ja pelasi Suhoselle, joka ei kuitenkaan löytänyt Anthony Olusanyaa syötöllään maalin edestä.

Josip Šutalo pääsi puskemaan takatolpalta viisi minuuttia ennen taukoa. Viljami Sinisalo torjui puskun varmasti ja joutui uudestaan töihin heti seuraavassa Kroatian hyökkäyksessä. Lukas Kačavenda irtosi laidalta ja haki takakulmaa. Sinisalon hyvä torjunta piti Suomen maalin puhtaana. Kroatia sai kasvatettua painetta Suomen maalilla jakson lopussa, mutta Pikkuhuuhkajat kesti. Tauolle lähdettiin tilanteessa 0-0.

Suomi aloitti myös toisen jakson kovalla prässillä tuulisessa ja sateisessa säässä. Kroatia selvisi jakson ensiminuuteista ja otti pallonhallinnan itselleen Pikkuhuuhkajien panostaessa vastahyökkäyspeliin. 50 minuutin kohdalla Suhonen riisti pallon keskialueella ja lähetti Antmanin vauhtiin. Laituri pelasi keskelle Skytälle, jonka laukaus pomppi maalin edessä, mutta ei ohittanut Ivan Panduria Kroatian maalilla. 

Tunnin kohdalla Pandur pysäytti Suhosen pienestä kulmasta lähteneen kovan laukauksen. Tunnin jälkeen ottelussa mentiin hetki päästä päähän kovalla vauhdilla. Huippupaikkoja ei nähty kovasta temmosta huolimatta, sillä molempien joukkueiden viimeisistä ratkaisuista puuttui laatua. 

Kellossa oli noin 70 minuuttia, kun Adam Marhiev kaatoi Marinin Suomen rangaistusalueella ja pallo vietiin pilkulle. Luka Sučić sijoitti varmasti oikeaan alakulmaan ja vei vieraat johtoon. 

Pikkuhuuhkajat lähti jahtaamaan tasoitusmaalia aggressiivisesti, mutta kroatialaiset puolustivat vahvasti ja kuluttivat sekunteja kellosta fiksusti. Sinisalo onnistui pysäyttämään Kačavendan yrityksen 81 minuutin kohdalla. Suomi sai pitää palloa Kroatian vetäytyessä ottelun loppuhetkillä. Maalipaikkojen luominen osoittautui silti vaikeasti laadukkaan vastustajan puolustaessa tiiviisti.

Skytällä oli loistopaikka tasoittaa ottelu viisi minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Toulouse-pelurin laukaus leijaili valitettavasti yli maalin oikean yläkulman. Kroatia pääsi iskemään vielä, kun kellossa oli 87 minuuttia. Marin Ljubicic ohitti Sinisalon ja varmisti vieraiden pisteet.  Tunteet kuumenivat vielä ottelun loppuhetkillä ja Suhonen ja Kroatian Josip Mitrovic katselivat punaista korttia.

Pikkuhuuhkajien karsintataival jatkuu lokakuussa otteluilla Azerbaidzhania ja Itävaltaa vastaan.

Suomi-Kroatia 0-2 (0-0)
73' Sučić 0-1 rp.
87' Ljubicic 0-2

Suomi:
1 Viljami Sinisalo (mv, C)
3 Taneli Hämäläinen
4 Robin Tihi
7 Oliver Antman (90' Matti Peltola)
8 Anssi Suhonen 
9 Anthony Olusanya (79' Niklas Pyyhtiä)
10 Naatan Skyttä
11 Eetu Mömmö (60' Daniel Håkans)
13 Adam Marhiev (79' Leo Walta)
15 Ville Koski
22 Julius Tauriainen

  • Pikkuhuuhkajat