Pikkuhuuhkajat taipui Ilvekselle

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkue koki Eerikkilässä pelatussa vuoden ensimmäisessä ottelussaan 1-2 tappion Ilvekselle. Pikkuhuuhkajien ainokaisesta vastasi Joel Mattsson.

Ilves aloitti ottelun terävästi ja siirtyi 1-0 johtoon heti kolmannella peliminuutilla. Santeri Haarala eteni laidallaan ja tarjoili maukkaan syötön keskustaan, josta Juho Heikkinen tuikkasi pallon hallitusti takakulmaan ohi William Jääskeläisen. Tamperelaiset hallitsivat kenttätapahtumia ensimmäisen vartin ajan, kunnes Pikkuhuuhkajat saivat juonesta kiinni.

Niin Irfan Sadik kuin Joel Mattsson pääsivät yrittämään maalintekoa läpiajoista, mutta Johannes Luukkanen veti maalillaan pidemmän korren. Lopulta nuori Ilves-vahti joutui antautumaan puolen tunnin jälkeen. Timo Stavitski keskitti oikealta tarkan pallon, jonka Mattsson puski vastustamattomasti verkonperukoille. Tauolle mentiin siis tasatilanteessa 1-1.

Puoliajalla Ilves vaihtoi kaikki 11 pelaajaansa ja myös Suomi teki muutaman muutoksen. Toista jaksoa ei ehtinyt vierähtää kuin viitisen minuuttia, kunnes Ilves siirtyi uudelleen johtoon. Aleksi Tarvonen riisti pallon syvältä, pelasi jalkansa vapaaksi ja tykitti pallon ohi Jääskeläisen. Suomen kiri vaikeutui hetkeä myöhemmin 61. minuutilla, kun Joonas Sundman otti toisen keltaisen ja lensi ulos kentältä. Samalla vaihtoruletti alkoi pyörimään vahvasti myös Suomen osalta, mikä näkyi pienenä sekavuutena kentällä .Lopulta peli päättyi Ilveksen 1-2 voittoon.

Pikkuhuuhkajien leiri jatkuu Eerikkilässä, jossa Suomi kohtaa keskiviikkona TPS:n. Ottelu alkaa klo 17.00. Koosteen Ilves-ottelusta löydät artikkelikuvasta.

U21-maajoukkue - Ilves 1-2 (1-1)
3 Juho Heikkinen 0-1
31 Joel Mattsson 1-1
51 Aleksi Tarvonen 1-2

Pikkuhuuhkajien kokoonpano:
12 William Jääskeläinen >> 61. 1 Samu Volotinen
4 Juhani Pikkarainen (C) >> 71. 22 Jonas Häkkinen
6 Kalle Katz >> 46. William Lindqvist
7 Juho Hyvärinen >> 46. 18 Tatu Varmanen
9 Onni Valakari >> 68. 16 Jusif Ali
11 Lucas Lingman >> 46. Teemu Jäntti
13 Niilo Mäenpää >> 61. 10 Tommi Jyry 
14 Irfan Sadik >> 71. 21 Antti Ulmanen
15 Joel Mattsson >> 61. 2 Rico Finnäs
17 Joonas Sundman (61. ua (v+v)))

  • Pikkuhuuhkajat