Pikkuhuuhkajat nimetty maaliskuun maajoukkueleirille

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Joukkue kokoontuu Eerikkilässä maanantaina 22. maaliskuuta.

Päävalmentaja Juha Malinen on nimennyt alle 21-vuotiaiden maajoukkueen (2000 ja myöhemmin syntyneet) maaliskuun maajoukkueleirille. Kyseessä on joukkueen ensimmäinen yhteinen tapahtuma.

Malisen nimeämässä ryhmässä on kolme maalivahtia ja 20 kenttäpelaajaa. Kotimaan kentiltä joukkueeseen valittiin 15 pelaajaa, ja ulkomailta leirille saapuu kahdeksan pelaajaa. Malinen muistuttaa, että Pikkuhuuhkajien ryhmä elää jatkuvasti, ja leirille nimettyjen pelaajien lisäksi kovassa tarkkailussa on parisenkymmentä.

– Kotimaassa pelaavien tilanne on tällä hetkellä hyvä, sillä Suomen Cupia on pystytty pelaamaan, ja pelaajat ovat päässeet antamaan näyttöjä. Ulkomailla pelaavat pelaajamme ovat pääasiassa akatemiapelaajia, ja toivoisin monelle heistä lisää peliaikaa, mutta ensisijaisesti hyppäystä miesten peleihin, Malinen sanoo.

– Tulemme saamaan leiriltä tosi mielenkiintoista tietoa. Jokaisella pelaajalla on hyvä mahdollisuus antaa näyttöjä ja osoittaa, mitä pystyy joukkueelle antamaan. Tämä lista saattaa kuitenkin muuttua huomattavasti syyskuuksi, kun toivottavasti mahdollisimman moni on kantanut viikoittaista vastuuta.

Osa pelaajista murtautui Pikkuhuuhkajiin jo viime karsinnoissa. Maalivahti Viljami Sinisalo debytoi joukkueessa karsintojen päätöspelissä, ja Matias Vainionpää, Juho Hyvärinen sekä Robin Tihi luutivat karsintojen edetessä mukavat minuutit puolustuksessa. Myös Mikael Almén, Jaakko Oksanen, Naatan Skyttä sekä Tobias Fagerström pääsivät pelaamaan jo edellisissä karsinnoissa.

– Pelipaikoista puolustajamme ovat saaneet seurajoukkueissaan parhaiten peliaikaa. Toppariosastolla on erityisen hyvä tilanne, kun Vainionpää ja Tihi ovat saaneet ihan hyvin vastuuta, ja avauksen paikoista taistelevat muun muassa Kalle Katz, Noah Nurmi sekä Patrik Raitanen, joka saa Italiassa viikoittain kovia pelejä, Malinen toteaa.

– Puolustuspään pelaajista Ville Koski (FC Honka) ei pääse leirille ylioppilaskirjoitusten takia. Loukkaantuneista pelaajista Anssi Suhonen (HSV) on palannut harjoituksiin pitkäaikaisen polvivamman jälkeen. Terry Abladella (Fulham FC) taas on ollut nilkkavamma – kummankin tulisi olla pelikunnossa huhtikuussa.

Malinen on seurannut Suomen Cupin otteluita paikan päällä sekä Ruudun välityksellä, ja hän näki muutaman leirille nimetyn pelaajan tositoimissa U19-poikien helmikuun leirillä. Päävalmentaja oli katsomassa leirin päättänyttä FC Inter -harjoituspeliä, joka päättyi 1–1-tasapeliin.

– Näistä pelaajista huokui halu kamppailla, olla rohkea pallon kanssa ja mennä eteenpäin. Vaikka kyse olikin harjoituspelistä, tasapeli nimivahvaa Interiä vastaan oli kova suoritus.
 
Myös Pikkuhuuhkajat pääsee haastamaan liigajoukkueita, kun se pelaa kahdeksan päivän aikana kaksi harjoitusottelua. U21 kohtaa FC Hakan torstaina 25. maaliskuuta ja KTP:n maanantaina 29. maaliskuuta. Kumpikin otteluista alkaa kello 14:00, pelataan ilman yleisöä ja nähdään suorana sekä selostettuna Palloliiton verkkosivuilla.

– Tavoitteenamme on se, että kaikki pelaajat pääsevät antamaan näyttöjä. Saamme varmasti hyvät vastukset liigakauteen valmistautuvista joukkueista – ne ovat kaksi hieman erityyppistä joukkuetta, ja toivon, että saamme erilaisia malleja omalle toiminnallemme.

Pikkuhuuhkajien EM-karsintaurakka alkaa syyskuussa Virossa. Viron lisäksi samassa lohkossa pelaavat Kroatia, Norja, Itävalta sekä Azerbaidzhan. Romaniassa ja Georgiassa kesällä 2023 pelattavaan lopputurnaukseen pääsee suoraan lohkovoittajat sekä paras lohkokakkonen. Muut lohkon toiseksi sijoittuneet karsivat neljästä kisapaikasta syksyllä 2022. Isäntämaiden lisäksi lopputurnaukseen pääsee 14 maata.

Lisätietoja karsinnasta sekä kaikki lohkot löydät täältä

Uutista muokattu 16.3. 14:15: Pikkuhuuhkajat kohtaa maanantaina 29. maaliskuuta KTP:n eikä HIFK:ta.

Joukkue leirille:
Rasmus Leislahti (mv) Ilves
Julius Schmid (mv) Holstein Kiel
Joona Tiainen (mv) FC Lahti (nimetty Viljami Sinisalo Ayr United FC tilalle 12.3.)
Mikael Almén Ilves
Oliver Antman FC Nordsjælland
Doni Arifi Ilves
Pyry Hannola SJK (nimetty Niklas Pyyhtiä FC Honka tilalle 21.3. (nimetty Naatan Skyttä Toulouse FC tilalle 16.3.))
Taneli Hämäläinen KuPS (nimetty Juho Hyvärinen FC Inter tilalle 16.3.)
Daniel Håkans SJK
Niklas Jokelainen AC Oulu (nimetty Robin Tihi AIK 19.3.)
Teemu Jäntti Ilves (nimetty Matias Rale FC Honka tilalle 21.3.)
Kalle Katz Ilves
Miika Koskela AC Oulu (nimetty Patrik Raitanen SPAL tilalle 10.3.)
Elias Mastokangas IFK Mariehamn
Eetu Mömmö Ilves
Juho Ojanen Greuther Fürth (nimetty Altin Zeqiri FC Lahti tilalle 10.3.)
Tuomas Ollila Ilves (nimetty Noah Nurmi FC Inter tilalle 16.3.)
Anthony Olusanya HJK (nimetty Tobias Fagerström HSV tilalle 10.3.)
Momodou Sarr Ilves
Maximus Tainio FC Haka
Matias Vainionpää SJK
Santeri Väänänen HJK
Axel Widjeskog KuPS (nimetty Jaakko Oksanen AFC Wimbledon tilalle 21.3.)

  • Pikkuhuuhkajat