Pikkuhuuhkajat kohtaa Ruotsin ja Slovakian kesäkuussa

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Tuplamaaottelu on joukkueelle viimeinen tapahtuma ennen syksyn EM-karsintoja.

Alle 21-vuotiaiden maajoukkue (2000 ja myöhemmin syntyneet) pelaa vuoden ensimmäiset maaottelunsa kesäkuun alussa. Pikkuhuuhkajat kokoontuu Eerikkilässä 30. toukokuuta ja pelaa 3. kesäkuuta Ruotsin Falkenbergissä. 8. kesäkuuta Pikkuhuuhkajat kohtaa Slovakian Nitrassa.

Pikkuhuuhkajat aloitti valmistautumisensa EM-karsintoihin maaliskuussa, kun uusi joukkue leireili ensi kertaa Eerikkilässä. Päävalmentaja Juha Maliselle jäi leiristä hyvä maku, vaikka hän joutui tekemään ryhmään paljon muutoksia vallitsevan koronatilanteen takia. Suomi pelasi leirin yhteydessä kaksi harjoitusottelua – FC Hakan kanssa päädyttiin maalittomaan tasapeliin, mutta KTP kaatui komeasti.

– Kaikki olivat mukana suurella intohimolla, ja asiat menivät vahvasti eteenpäin. Moni pelaaja nosti selkeästi osakkeitaan. Lisäksi otteluissamme tapahtui pääosin hyvin positiivisia asioita, Malinen toteaa.

Malinen on seurannut tarkasti Veikkausliigan avauskierroksia. Pikkuhuuhkajien rinki koostuu pitkälti liigapelaajista, ja moni heistä sai heti alkuun vastuuta sekä onnistumisia. Avauskierroksella kentällä kävi Malisen mukaan 38 pelaajaa, jotka ovat syntyneet vuosina 2000–2004.

– Aiempina vuosina luku on ollut suurempi, mutta se on hienoa, että jokainen joukkue peluutti vähintään paria nuorta pelaajaa. Kaikissa joukkueissa tiedostetaan mahdollisuus siitä, millainen helmi nuoresta pelaajasta voi kasvaa.

Ulkomailla pelaavista Pikkuhuuhkajista muun muassa FC Nordsjaellandin Oliver Antman sekä AFC Eskilstunaan lainattu Robin Tihi ovat saaneet keväällä mukavasti vastuuta. Kaikkien ulkomailla pelaavien suomalaisten otteluita ei näe streamien välityksellä, mutta Malinen on pitänyt pelaajiin yhteyttä eri tavoin.

– On positiivista, että ulkomailla pelaaville on alkanut tulla hieman enemmän vastuuta. Antman on ollut Tanskassa suuressa roolissa, ja hänen tekemisensä on näyttänyt hyvältä. Hän antoi hyvät näytöt KTP-pelissä, ja samoja asioita on ollut nähtävissä myös seurajoukkueessa, Malinen sanoo.

– Loukkaantumisesta kärsinyt Anssi Suhonen (HSV) on palannut harjoituksiin, mutta on vielä auki, voiko hän pelata kesäkuun alussa. Terry Ablade (Fulham FC) taas on pelannut muutamassa ottelussa loukkaantumisensa jälkeen. Se on ollut kaivattu tieto, sillä tarvitsemme vastuunkantajia hyökkäysosastollemme.

Maaotteluihin valittu joukkue julkaistaan maanantaina 17. toukokuuta. Joukkueeseen tullee jonkin verran vaihtuvuutta, ja Malinen korostaa, että seuraavan tapahtuman tavoitteena on ennen kaikkea iskostaa pelitapa uusille pelaajille.

– Peleissä meillä tulee olla kirkkaana mielessä ne ajatukset, kuinka voitamme. Ruotsi-peli on ensimmäinen maaottelu sekä heille että meille, joten sen ympärillä on paljon kysymysmerkkejä. Meillä on uusia pelaajia, vastustaja on meille uusi ja heillä on lisäksi uusi valmentaja, Malinen pohtii.

– Slovakiassa meidän tulee olla astetta lähempänä joukkuepelaamistamme. Slovakia pelasi edellisessä ikkunassa kolme kovaa maaottelua, joten he ovat hieman pidemmällä valmistautumisessaan.

Pikkuhuuhkajien EM-karsintaurakka alkaa syyskuussa Virossa. Viron lisäksi samassa lohkossa pelaavat Kroatia, Norja, Itävalta sekä Azerbaidzhan. Romaniassa ja Georgiassa kesällä 2023 pelattavaan lopputurnaukseen pääsee suoraan lohkovoittajat sekä paras lohkokakkonen. Muut lohkon toiseksi sijoittuneet karsivat neljästä kisapaikasta syksyllä 2022. Isäntämaiden lisäksi lopputurnaukseen pääsee 14 maata.

  • Pikkuhuuhkajat