Pikkuhuuhkajat jatkaa EM-karsintoja Turussa - vastustajana Malta

Julkaistu

  • Maajoukkueet

U21-maajoukkue kohtaa torstaina 10.10. Maltan EM-karsintaottelussa Turussa. Juha Malisen suojatit ovat saaneet urakkaan vahvan alun ja tilillä on neljä pistettä kahdesta ottelusta.

Suomi avasi karsinnat 2-0-vierasvoitolla Ukrainasta. Pohjois-Irlanti oli seuraava vastus kotiavauksessa Oulussa ja tulokseksi kirjattiin 1-1-tasapeli. Nyt edessä on jälleen kaksi kamppailua - Malta torstaina Turussa ja Tanska maanantaina Porissa.

 

Joukkue kokoontui Turkuun maanantaina ja leiri on sujunut Juha Malisen mukaan suunnitellusti.

 

- Ohjelma on ollut tiivis ja siihen on kuulunut harjoituksia, palavereita ja keskusteluita erilaisilla kokoonpanoilla. Käymme kaiken läpi ja varmistamme, että kaikki pelaajat ovat samalla viivalla. Minulla oli tänään (keskiviikkona) jo ennen harjoituksia sellainen olo, että kaikki tarvittava on tehty, Malinen tiivisti. 

 

Euroopan kentillä sarjat ovat vasta päässeet kunnolla vauhtiin, mutta Suomessa edessä on Veikkausliigan päätöskierros. Osa Pikkuhuuhkajien pelaajista on urakoinut kevään, kesän ja syksyn aikana ison määrän otteluita. Esimerkkinä mainittakoon RoPS:n Lucas Lingman, joka on pelannut liigaa, Suomen Cupia, Eurooppa-liigan karsintoja sekä jokaisen maaottelun.

 

- Jos Lucas otetaan vaikka esimerkiksi, niin hän toimii täällä isolla sydämellä. En voi valittaa ollenkaan ja sama koskee montaa muutakin. Mitään sellaista ei ole ollut havaittavissa. Ja esimerkiksi Onni (Valakari) on pelannut pitkän ja raskaan kauden, mutta hänen tekemisensä näyttää erinomaiselta. Hänen itseluottamuksensa on käsinkosketeltavaa. Aapo Halme on myös pelaaja, joka tuo ympärilleen selkeästi varmuutta. Se ei hyödytä pelkästään häntä, vaan muitakin joukkueessa.

 

Malta avasi oman karsintaurakkansa maalittomalla tasapelillä Pohjois-Irlannin kanssa, mutta hävisi heti perään Ukrainalle vieraissa 0-4. Suomi johtaa neljällä pisteellään lohkoa, Malta on toiseksi viimeisenä. Väliin mahtuvat Ukraina, Tanska ja Pohjois-Irlanti ja viimeisenä on Romania. Lohkon tilanteen ja otteluohjelman löydät UEFA:n sivuilta täältä.

 

- Meille suomalaisille on historiassa ollut hieman hankala voittaa niitä pelejä, jotka lähtökohtaisesti pitäisi hoitaa. Malta on voimakkaasti ja eteenpäin puolustava joukkue ja pelaajat ovat melko vahvoja. Menee noin kymmenen sekuntia heidän hyökkäystilanteestaan, niin puolustus on organisoitu alhaalle kuuden linjaan. 

 

- Meidän pitää pystyä käyttämään hyväksi heidän tilanteenvaihtojaan. Olemme keskittyneet siihen, että pelaajamme ymmärtävät tehdä oikeita valintoja heti riiston jälkeen. Meidän on havaittava pallottomat pelaajat koko kentän alueelta ja heidän taas täytyy osata tehdä oikeanlaisia ja erilaisia aloitteita. 

 

Leirin ensimmäisinä päivinä käytiin vielä läpi edellisten otteluiden analyysi.

 

- Pohjois-Irlantia vastaan pelimme vähän katosi 25 minuutin jälkeen, kun he tekivät muutoksia. Hyökkäyspelimme kärsi älyttömästi siitä, että otimme palloon liian paljon kosketuksia, käytimme liikaa aikaa kääntymisiin ja teimme liian vähän aloitteita. Nämä on nyt avainasioita Maltaa vastaan.

 

Kuten todettu useaan otteeseen, on nuorisomaajoukkueiden päätavoite kasvattaa pelaajia A-maajoukkueeseen. Myös tulokset ja menestys itsessään ovat hyvin tärkeitä. Maajoukkue tarjoaa pelaajille myös näyttöpaikkoja kansainvälisiin seuroihin, eli sitäkään arvoa ei sovi väheksyä.

 

- Minun ensisijainen tavoitteeni on pelaajien menestys, se on tämän joukkueen tehtävä. Se ei taas ota mitään pois joukkueelta. Yhteiset onnistumiset nostavat yksilöiden mahdollisuuksia. En väheksy menestystä - päinvastoin. Menestys on olennainen asia yksilön kehityksessä. 

 

U21-maajoukkue kohtaa Maltan Turun Veritas Stadionilla torstaina 10.10. klo 19 ja Tanskan maanantaina 14.10. Porin Stadionilla klo 19. Lipunmyyntiin pääset tämän linkin kautta.

  • U21-maajoukkue