Pikkuhuuhkajat avaa uuden projektin - tavoitteena syksyllä alkavat EM-karsinnat

Julkaistu

  • Maajoukkueet

U21-maajoukkue kokoontui maanantaina Eerikkilään ja kohtaa leirinsä aikana Ilveksen tiistaina ja TPS:n keskiviikkona. Mukana on paljon uusia pelaajia, joten kilpailu paikoista  Pikkuhuuhkajiin käy kiivaana.

Päävalmentaja Juha Malinen valitsi tammikuun leirille mielenkiintoisen joukkueen. Ryhmästä puuttuu ulkomailla pelaavia nuoria sekä viime viikolla Qatarissa Huuhkajien leirillä urakoineet Lassi Lappalainen, Saku Ylätupa, Kaan Kairinen ja Rasmus Leislahti.

 

- Tammikuun leiri on U21-maajoukkueelle uusi juttu. Aloitamme kolmipäiväisenä, mutta ajatus on, että tapahtumasta voisi tulla vähän pidempi. Vuodessamme on viisi tapahtumaa ja tämä on kuudes. Haluamme saada omaa pelitapaamme ja omaa toimintaamme iskostettua pelaajille. Seurat ovat vastaanottaneet leirin hyvin ja olemme tehneet joitain erityisjärjestelyitä, Malinen kertoo.

 

- Minulla on noin 50 pelaajan nimilista pelipaikoittain jaoteltuna. Nyt pääsemme näkemään muutamia erittäin mielenkiintoisia nimiä. 

 

Osa pelaajista osallistuu vain toiseen viikon otteluista. Maajoukkueen valmennusjohto kokee kuitenkin, että juuri pelit ovat tärkeä osa leiriä.

 

- Pelit näyttävät kaikista eniten. Ei tietenkään ole optimi tilanne, että pelaamme kahtena peräkkäisenä päivänä, mutta nyt toimimme näin. Meillä on mukana 21 kenttäpelaajaa ja kaksi maalivahtia, joten tarkoitus on pelata kahdella täysin eri joukkueella.

 

Huuhkajien leirillä Qatarissa oli mukana yhteensä kahdeksan pelaajaa, jotka olivat Pikkuhuuhkajissa viime vuonna tai ovat potentiaalisia sinne tulevaisuudessa. Uuteen U21-joukkueeseen heistä mahtuvat ikänsä puolesta siis Lappalainen, Ylätupa, Kairinen ja Leislahti.

 

- Se oli hieno asia ja he saivat hyvin vastuuta. Lappalainen pelasi ennakkoluulottomasti ja löysi hyvin aukkoja varsinkin Viron puolustuksesta. Ylätupa pääsi kokeilemaan kahdellakin pelipaikalla ja teki hyviä suorituksia 10-paikalla Viroa vastaan. Kairinen pelasi molemmissa otteluissa keskikentällä kohtuullisen isoja minuutteja. Nämä ovat hyviä signaaleja koko juniorituotannostamme, Malinen kehuu.

 

- Rasmus ei päässyt kentälle, mutta jo se, että hän pääsi mukaan harjoittelemaan A-maajoukkueen kanssa oli mahtava kokemus. Tulemme kuulemaan hänestä vielä. 

 

Pikkuhuuhkajien vuoden ottelukalenteri kaipaa vielä vahvistusta kesäkuun tapahtuman toisen ottelun osalta. Muuten kaikki on valmista. Joukkue kohtaa maaliskuussa Espanjassa Norjan ja Bulgarian. Kesäkuussa kotiotteluissa vastaan asettuu Ruotsi ja myöhemmin ilmoitettava maa. Karsinnat alkavat syyskuussa vierasottelulla Ukrainaa vastaan.

 

Katso viikon leiriryhmä täältä.

  • U21-maajoukkue