Perhefutis palloiluttaa Porissa

Julkaistu

  • Jalkapalloharrastus

Perhefutis on käynnistynyt 33 seurassa - yhtenä näistä porilainen AC Himmeli.

Levon kentän Porin Yyterissä valloittivat kesäkuun ensimmäisenä maanantaina lähes 30 alle 6-vuotiasta palloilijan alkua aikuisineen. Vajaan tunnin touhuamisen jäljiltä kentältä poistuttiin puna poskilla ja omalla nimellä varustettua AC Himmelin Perhefutis-passia iloisesti heilutellen.  Lämmin tuli myös lasten seurassa toimintaan osallistuneelle varttuneemmalle väelle, sillä saadun palautteen perusteella eräskin liikuntataustaa omaava perheenisä totesi pakaralihasten olleen hellinä seuraavana päivänä rapukävelyvariaatioista johtuen. 

AC Himmelin päätös viedä Palloliiton Perhefutis-konsepti Meri-Porin suunnalle vaikuttaa siis hyvältä ratkaisulta. Ideana oli järjestää pikkulapsen ja aikuisen yhteinen harrastusmahdollisuus siellä, missä ei muuten ole liiaksi tarjontaa. Valintaan vaikutti paikallisseura Mäntyluodon Kirin lähteminen mukaan yhteistyöhön ja alueellisesta kattavuudesta sopiminen muiden Perhefutiksessa mukana olevien porilaisseurojen kanssa.

AC Himmelillä Perhefutis-ohjaajina toimivat pitkän linjan jalkapallo- ja futsalpelaajat, fysioterapeutit Elina Setälä ja Emma Niemi.  Monenlaisissa ohjausympäristöissä pätevöityneet vetäjät takaavat laadukkaan toiminnan. Himmelin Perhefutiksen ideana on tarjota osallistujille suunniteltu liikuntatuokio, jossa aikuinen keskittyy täysillä lapsen kanssa touhuamiseen. Siinä sivussa lapsen motoriikka kehittyy ja tämä oppii ryhmässä toimimista sekä ohjeiden kuuntelua – ja aikuisenkin tulee samalla liikuttua. 

- Ei kielletä vaan kannustetaan, sillä ohjeet ovat väljästi noudatettavia ja aina voidaan soveltaa, toteavat Elina ja Emma yhdestä suusta. 

Palloliitolta toiminnan käynnistämistä varten saatu varustepaketti on ollut aloittelevalle seuralle ehdoton apu. Sen lisäksi on hankittu vain säkillinen tarpeeksi pieniä palloja – kaikki osallistujista kun eivät ole vielä täyttäneet kahtakaan vuotta.  

Toimintaa on tarkoitus jatkaa syksyllä osallistujien palautetta kuunnellen ja laajennustarpeita punniten. Perhefutiksen hallinnoinnista ja markkinoinnista Himmelillä vastaava Susanna Karvinen on toiveikas: 

- Kesän toimintaa mainostimme pääasiassa sosiaalisessa mediassa, ja kohderyhmää saatiin tavoitettua hyvin. Tarkoitus olisi jossain vaiheessa promota konseptia tempausluonteisesti jonkinlaisen tapahtuman yhteydessä. Alustavasti on keskusteltu esimerkiksi siitä, että Perhefutis voisi olla osa maahanmuuttajanaisille ja heidän lapsilleen suunnattua liikuntapäivää.

Toiminnan perimmäisenä tavoitteena on sytyttää jo mahdollisimman pienissä lapsissa liikunann kipinä, ja Himmelin toiveissa onkin, että mahdollisimman moni löytäisi hienon lajin pariin ja voisi kokea sen tulevaisuudessa omakseen. 

Teksti: Riikka Turtiainen

  • grassroots