Pelin jaloin muoto

Julkaistu

  • Futsal

Tauolla ollutta Lasten valmennuksen laatu -blogisarjaa jatkaa futsalmaajoukkueen kapteeni Panu Autio. Tekstissään kaikenlaisissa eri maailman kolkissa palloillut Autio kertoo omista kokemuksistaan pihapeleistä ja alleviivaa samalla niiden suurta merkitystä lasten kehittymisessä.

Rohkenen ottaa sen verran vapauksia, että kirjoitan hieman ohi juttusarjan otsikon. En aio puhua valmennuksen laadusta enkä edes pelkästään lapsista. Asia on kuitenkin pelaajana ja ihmisenä kehittymisen sekä lasten jalkapallon kannalta niin tärkeä ja kiehtova, että uskallan lähteä sooloilemaan tämän verran. Puhun siis minulle hyvin rakkaasta aiheesta, pelistä puhtaimmillaan: pihapelistä. 

Pihapelit ovat pelin jaloin muoto. Peli ja pelaajat ovat kaiken keskiössä ja dynamiikka syntyy ennen kaikkea pelaajien keskinäisestä vuorovaikutuksesta, missä auktoriteetit, kuten tuomarit tai kentän laidalla huutavat valmentajat tai vanhemmat eivät ole ohjaamassa sitä, miten peliä tulisi pelata oikein. Rajat ja säännöt pelille muokkautuvat mielikuvituksen, pelaajien keskinäisten sopimusten sekä ympäristön tarjoamien mahdollisuuksien ja rajoitteiden mukaan. Pelissä toteutuvat luonnon lait. 

Usein säännöistä sovitaan pelin vanhimpien, kokeneimpien tai kotikenttäedusta nauttivien johdolla. Pihapelien periaatteisiin kuuluu se, että valtaa on paljon sillä, kenen pallolla pelataan. Mahdollisuus päättää, koska pelit päättyvät, antaa pallon omistajalle usein suojelua sen verran, ettei häntä kannata sukittaa tai suututtaa liikaa. Joskus otteiden koventuessa saatetaan puhua “vankilasäännöistä”. Näissä peleissä oppii ottamaan ja väistämään osumia ja käyttämään myös itse kyynärpäitä. Pihapeleissä keskinäinen pelaajien välinen kunnioitus sekä pelin kunnioitus muotoutuvat omaehtoisesti ja aidosti pelaajalähtöisesti. 

Pihapelien olosuhteiden ja sääntöjen vaihtelevuus tekevät sen, että jokainen pihapeli tarjoaa hyvin erilaisen oppimisympäristön. Pelaajien taso-, ikä,- ja kokoerot saattavat usein olla isompia kuin joukkueharjoituksissa. Pikkusiskojen ja -veljien ottaminen mukaan peliin voi olla uhka tai mahdollisuus. Joka tapauksessa peleissä oppii monipuolisesti sopeutumaan ja ottamaan huomioon erilaisia ihmisiä. 

Pelaajan taitojen kehittymisen kannalta on hyvä, jos oppimisympäristöt ovat vaihtelevia ja haastavia. Pelit futsalpallolla betonikentällä kehittävät hieman eri asioita kuin pelit supertelellä pitkässä nurmikossa. Vettyneellä nahkakuulalla ja pehmeällä kuumalla hiekalla pelattaessa jalostuvat erilaiset taidot kuin jäisellä pallolla syvässä lumessa tai liukkaalla jäällä. Vaihtelevat alustat, säännöt, pelivälineet ja olosuhteet auttavat pelaajia monipuolistamaan työkalupakkejaan ja näin kehittämään erilaisia voittavia ratkaisuja kunkin pelitilanteen mukaisesti. 

OMAA PIHAPELIHISTORIAA


Aution suvun pihapeleissä Simsalön saaressa pelattiin aina paljain jaloin ja kentällä nähtiin usein laaja kirjo eri sukupolvien edustajia.

Olen itse suuri pihapelifani. Lapsuuden parhaimpia muistojani ovat pihapelit sukumme kesämökillä Sipoon saaristossa. Meitä serkuksia oli parisenkymmentä ja suurin osa sattui olemaan jalkapallosta innostuneita poikia. Siellä pelasimme paljain jaloin ja hioimme saksipotkuja, veskarin dyyykkejä, sadekelin liukutaklauksia ja syöksypuskuja. Puikottamista arvostettiin kovasti. Futiksen arvokisoja seurattiin tarkkaavaisesti ja sieltä opittuja asioita käytiin treenaamassa jopa pelien puoliajalla ja jälkeen - joskus myös nukkumaanmenoaikoja pahasti venyttäen. Okochan spagettijalkaharhautukset, Hagin maagiset kaukovedot ja Roger Millan sekä Finidi Georgen tuuletukset kopioitiin tarkasti ja tunteella. On upeaa, että tämän päivän lapset voivat kopioida arvokisoista Hradeckyn, Sällströmin ja Kytölän suorituksia. Saariston kesän ehdoton kohokohta oli isät vs. pojat -peli, josta ei koskaan tunteita ja dramatiikkaa puuttunut. 


Sama paikka, sama jengi, eri aikakausi.

Myös lapsuuteni kotipihoilla Espoossa pelattiin paljon. Viimeisten parin vuoden aikana olen hiljalleen sisäistänyt, että THL tarkoittaa muutakin kuin Tontunmäki Hockey League. Pelit omilla ja naapureittemme pihoilla olivat parhautta, josta nautittiin tunteja säästelemättä ja lajikirjo oli laaja: sählyä, tossulätkää, rullalätkää, pesäpalloa, koripalloa ja tietysti futista. Joukkuepallopelien lisäksi harrastettiin skeittausta, yleisurheilua, hiihtoa, mäkihyppyä, ja kaikenlaista temppuilua suksilla ja lumilaudoilla. Lähellä kotia sijainnut Esport Center tarjosi hyvät mahdollisuudet mailapeleille. Tietysti leikimme myös monia muita klassisia pihaleikkejä kuten esimerkiksi kirkonrottaa, polea ja rofea sekä vinkkiä. 


Jouluaaton pihalätkä on itselleni yksi rakkaimmista ja tärkeimmistä perinteistä, joka on jatkunut saman ydinryhmän kanssa jo kohta neljännesvuosisadan ajan.

Pihaleikit ja erityisesti pihapelit ovat olleet minulle paikka mielikuvitukselle ja unelmille. Kun pelikavereita on ollut vähemmän tarjolla, on vastustajat ja pelitilanteet voinut visualisoida omassa mielessä. Näin teen edelleen tänäkin päivänä, kun käyn yksin tai kavereiden kanssa treenaamassa lähikentällä. Jo lapsuudesta lähtien piirinmestaruuksia, Suomen mestaruuksia ja arvokisapaikkoja on ratkottu pihoilla mielikuvissa kerta toisensa jälkeen. Uskoisin, että kaikki pihapelejä vähänkin enemmän pelanneet ovat ampuneet MM-finaalin ratkaisevia rangaistuspotkuja. Jokainen voi myös kokeilla, miten onnistuisi arvokisapaikan ratkaiseva putti tyhjään maaliin kentän omasta päästä vastustajan pelatessa lentävällä maalivahdilla.   

Pihapelit ovat pysyneet elämässäni myös aikuisiällä ja ne innostavat minua edelleen valtavasti. Maailmalla asuessani ja lomaillessani minulla on uuteen paikkaan tulessa ollut tapana vetää futsalkengät jalkaan ja lähteä lenkille etsimään paikallisia pihapelejä. Tämä on ollut minulle paras ja hauskin mahdollinen tapa tutustua paikallisiin ihmisiin ja erilaisiin pihapelikulttuureihin. Samalla on voinut pitää myös kuntoa ja tatsia yllä. 


Sansibarin rannoilta löytyi todella laadukkaita pelejä vuonna 2008.

Pihapeleihin mukaan pääseminen ja pelien käynnistäminen tuntemattomien kanssa vaatii tietysti rohkeutta ja uskallusta heittäytyä sosiaalisesti uuteen tilanteeseen. On todellakin jännittävää mennä vieraaseen betonilähiöön tai tuntemattomien luokse puistoon tai rannalla kysymään, pääseekö mukaan. Asiaa ei helpota, jos ei puhu yhteistä kieltä. Pelien starttaaminen tuntemattomien kanssa on aina hyppy tuntemattomaan. Kenties suomalaiset ovat yleisesti ottaen hieman ujoja ja pihapelien käynnistäminen naapurienkin kanssa saattaa olla vaikeaa. 

Jään murtaminen kuitenkin palkitsee, on uskomatonta miten nopeasti pelin virta imee mukaansa ja lähentää toisilleen täysin tuntemattomia ihmisiä, kun uskaltaa heittäytyä peliin. Kuten hyvin tiedämme, jalkapallo on maailman puhutuin yhteinen kieli. Kun itsensä laittaa likoon pelikentällä, on aina melko paljaana. Kun pelissä elää täysillä mukana, luonteemme särmät korostuvat - hyvässä ja pahassa, kuitenkin melko turvallisella tavalla. Peleissä oppii näin tuntemaan itseään ja naapuriaan nopeasti. Yhteinen peli voi nopeuttaa tutustumisprosessia vuosilla ja lähentää ihmisiä paremmin kuin paraskaan tutustumisleikki. Oli kyseessä sitten oma naapuri tai muukalainen maailman toiselta puolelta.  


Sansibarilla pelasimme samojen tyyppien kanssa joka ilta. Uudet ystävät kutsuivat kotiinsa syömään illallista.

PIHAPELIKULTTUURI JA OLOSUHTEET

Viestit ja puheet pihoilta Suomessa ja maailmalla kertovat, että pihapelikulttuuri ei viime vuosina ole varsinaisesti elänyt kulta-aikoja. Puhutaan, että lasten omaehtoinen liikunta vähenee koko ajan ja ruutuajasta on epäilemättä tullut pihaleikeille ja -peleille viheliäisen vahva kilpailija. Syitä pihapelaamisen vähenemisellä saattaa olla myös muita. On pohdittu aiheellisesti, ovatko kasvaneet harjoitustuntimäärät seuratoiminnan parissa vähentäneet pihapelaamista? Mitä vaikutusta tällä on lasten sisäiseen motivaatioon, jos entistä suurempi osa liikkumisesta tapahtuu ohjatusti seuraympäristössä? Tämä pohdinta ja keskustelu on ottanut mielenkiintoisia kierteitä myös korona-aikoina, kun lasten ohjattua harrastustoimintaa on rajoitettu dramaattisesti. 

Mitä vanhemmat ja valmentajat voisivat sitten tehdä, että lapset liikkuisivat ja pelaisivat enemmän omaehtoisesti pihoilla? Miten voisimme opettaa lapsille uskallusta ja kykyä organisoida pihapelejä itse? Kysymyksiä riittää ja valmiiden varmojen vastauksien antaminen ei ole helppoa. 

Uskon, että aikuisten esimerkin voima on valtava. Toivon, että itselläni on jatkossakin aina aikaa hypätä täysillä mukaan omien ja vieraiden pihojen peleihin. Rakastan kaikkea pihapelaamista niin paljon, että haluaisin tartuttaa sitä intoa ja suoda niitä fiiliksiä myös seuraavien sukupolvien pelaajille. Toisinaan nuorimpien lasten kanssa aikuisen voi olla myös hyvä olla mukana organisoimassa ja laittamassa pelejä pystyyn. Haluaisin myös neuvoa, että ottakaa kaikki halukkaat mukaan, mutta uskaltakaa samalla kilpailla tosissaan (ei totisesti) ja laskea maaleja. Kaikki pelaajat tulee tottakai huomioida. Armoa ei kuitenkaan tarvitse antaa liikaa, ettei pelin idea menee pilalle.

Suomifutiksen olosuhteet ovat kehittyneet valtavasti viime vuosina - näin on myös pihapelisolosuhteiden osalta. Koulujen pihat ja lähiliikuntapaikat ovat täynnä mainioita pienpelikaukaloita, joista saattoi vain haaveilla omassa lapsuudessa. Näitä on rakennettu kuntien toimesta ja myös Palloliitto on ollut mukana edistämässä yli sadan uuden kentän syntymistä yhdessä yhteistyökumppaninsa kanssa

Suomalaiset pihapelikaukalot ovat olosuhteina hieman erilaisia kuin johtavissa pihapeli-, jalkapallo- ja futsalmaissa. Espanjassa ja Chilessä asuessani huomasin, että likipitäen kaikkien koulujen pihoille on futsalkenttä. Siellä koulupojat kulkevat kaikkialle futsalkengissä, jolloin he ovat aina valmiina aloittamaan pelit heti välitunnin alkaessa tai koulun päättyessä. 


Tämän kuvan olen ottanut Murciassa kotini viereisellä kentällä.

Chilessä sain myös nuorena jalkapalloilijana tärkeän ahaa-elämyksen, kun opin, että näillä katukentillä pelataan pääasiassa futsalpalloilla. Olimme Pekka Sihvolan ja Santiago de Chilen muiden pohjoismaalaisten ekspatriaattien kanssa saaneet haasteen paikallisilta katufutismatsiin, joka pelattiin kaupungin keskeltä löytyvällä betonibaanalla. Meillä oli Pekan kanssa Adidakselta matkaan saatu tuliterä Roteiro-mallinen jalkapallo mukana, mutta paikalliset halusivatkin pelata kuluneella, vähemmän pomppivalla pallolla. Tällöin aloin sisäistää, miten futsalpalloa on jalkapalloa helpompi kontrolloida kovalla alustalla ja oivalsin myös, että sen ansiosta katsetta voi nostaa enemmän ylös ja eri puolille pelikenttää. Peli futsalpallolla vaatii hieman erilaisia ratkaisuja ja palkitsee esim. syöttämistä ja harhauttamista. Maailmalla pihapelejä pelatessani olen oppinut, että tapa pelata sivu- ja päätyrajoilla sekä vähemmän pomppivalla katupeleihin soveltuvalla pallolla on yleinen Etelä-Euroopan ja Etelä-Amerikan futismaissa. 

Mielestäni on myös syytä kiinnittää huomiota, että kentät, joissa pelialueen rajat on piirretty viivoin kutsuvat hyvin erilaiseen peliin kuin kentät, jotka ovat rajattuja laidoilla tai seinillä. Esimerkiksi pallokontrollin ja linja kerrallaan etenemisen (vaikkeivat pelaajat ajattelisi asiaa tietoisesti ollenkaan) merkitys on hyvin erilainen, jos pelikenttä mahdollistaa pallon lämäämisen päätyyn ilman, että se automaattisesti menee yli rajojen ja siirtyy vastustajan hallintaan sivurajaksi tai maaliheitoksi tai -potkuksi. Erilaiset tavat rakentaa pihapelikenttiä Suomessa ja maailmalla saattavat heijastella tapaa ajatella pelistä - tai sitten kyse on ajattelemattomuudesta. 


Katupelejä Murciassa.

Olisi hienoa, jos pihoillemmme ilmeistyisi kaukalorakentamisbuumin ohessa enemmän myös futsalrajoilla tai muilla vastavaantyylisillä viivoilla rajattuja pienpelikenttiä, joissa olisi selkeästi sivu- ja päätyrajat. Aidat tai laidat olisi toki edelleen hyvä olla pallojen karkailua estämässä heti sopivan turvaetäisyyden päässä. Tämä on isossa kuvassa pieni, mutta mielestäni merkityksellinen yksityiskohta, kun puhumme pihapelaamisen olosuhteista ja ylipäätään suomalaisesta jalkapallo- ja futsalkulttuurista. 

Toivoisin myös, että Suomessa nähtäisiin enemmän esimerkiksi jääkiekosta ja koripallosta tuttuja katupelitapahtumia. Näissäkin aikuisten esimerkki voisi toimia inspiraationa myös nuoremmalle väelle. Betonikentillä järjestettävät kesäturnaukset ovat erittäin suosittuja esimerkiksi Espanjassa ja Balkanin alueilla. Yksi tällainen positiivinen esimerkki onkin viime kesänä Helsingissä pelattu Red Bull Neymar Jr’s Five -tapahtuma, joka on osa laajaa kansainvälistä kilpailua. 


Pääsimme futsalmaajoukkueen kanssa seuraamaan tätä vaikuttavaa ulkofutsaltapahtumaa, jossa Dinamo Zagrebin kannattajat vastasivat tunnelmasta.

Lopulta järjestetyillä pihapelitapahtumilla tai rakennetuilla olosuhteilla on kuitenkin melko pieni merkitys isossa kuvassa, jos verrataan sitä lasten ja aikuisten intohimoon ja haluun pelata. Kunhan löytyy jonkinlainen pallo, maalit on aina helppo rakentaa jostain ja mielikuvitus on tässäkin hyvä apuväline. On myös selvää, että ei tarvitse matkustaa ulkomaille päästäkseen mukaan pihapelien upeaan maailmaan. Matka voi alkaa omilta pihoilta ja pihapelit ovatkin monille lapsille ensimmäinen kosketus pelaamiseen ennen siirtymistä ohjattuun seuratoimintaan. Pihapeleissä on hyvä jalostaa taitoja ja rakkautta lajiin myös seuratoiminnan alkamisen jälkeen. Huippupelaajien tarinat Modricista Martaan ja Amandinhasta Ricardinhoon kertovat kaikki samaa tarinaa: omalla ajalla ja pihoilla on lapsuudessa pelattu todella paljon ja siellä on unelmoitu, rakastuttu lajiin ja sisäistetty pelin perusteet. 

Panu Autio

Lue edellisiä valmennuksen laatu -blogitekstejä: