Pelaajakehityksen ydinyksikkö on joukkue - HJK:n tytöt talenttivalmennuksessa

Julkaistu

  • Seuratoiminta

HJK:n talenttivalmentaja Jonne Kunnas lähestyy tehtäväänsä pelaajien auttamisen kautta, ja muistuttaa, että kaiken tekemisen ydin on joukkue. 

Luottamussuhteen rakentaminen on onnistumisen kannalta keskeistä. 

- Tahdon olla pelaajille ihminen, jota voi lähestyä pienen tai suuren huolen kanssa. Olen pelaajien käytettävissä kaikissa asioissa, ja jos oma osaamiseni ei riitä asian ratkaisemiseksi, etsin ihmisen, jonka kanssa ratkaisu löydetään, Kunnas kuvailee. 

UEFA A-lisenssin omaava 26-vuotias Kunnas aloitti HJK:n talenttivalmentajana tammikuun alussa. Kunnas kuuluu myös Marko Salorannan johtamaan U17-tyttöjen maajoukkueen valmennusryhmään. Suomi sijoittui toukokuussa ikäluokan EM-kisoissa kolmanneksi ja lunasti historiallisen MM-kisapaikan ensi marraskuussa Uruguayssa pelattaviin kisoihin. 

- Koen äärimmäisen tärkeäksi aidon luottamussuhteen rakentamisen pelaajaan, jolloin voimme keskustella rehellisesti vaikeistakin asioista. Pyrin osallistamaan pelaajat voimakkaasti omaan kehitysprosessiinsa, mutta sama konsepti ei toimi sellaisenaan kaikkien kanssa, Kunnas kertoo. 

Tietomyrsky haltuun

Kunnas työskentelee HJK:ssa 2002-1999-syntyneiden pelaajien kanssa, missä jokaiselle on rakennettu kehityssuunnitelma sisältäen pitkän ja lyhyen aikavälin tavoitteet. 

- Tehtäväni on auttaa pelaajia. He ovat iässä, jolloin heidän ympärillään kuhisee erilaisia ihmisiä vaatimuksineen. Kokonaisuudessa mukana ovat joukkuevalmentaja, aluevalmentaja, maajoukkue, koulu, mahdollisesti fysioterapeutti ja ehkä vielä muitakin tahoja.  

- Jos tämä kokonaisuus ei ole koordinoitu, voi se olla pelaajalle melkoinen sekamelska, kun kaikki erilaiset toimijat jakavat omia ohjeitaan. Tehtäväni on koota data yhteen ja auttaa pelaajaa tietomyrskyn käsittelyssä. Huolehdin, että pelaajan viikkorytmi on järkevä kokonaisuus, missä rasitus, lepo ja ruokailu ovat tasapainossa, Kunnas kuvailee.

- C- ja B-ikäluokan talenttipelaajat ovat yleensä joukkueidensa parhaimpia pelaajia. Pelaajat, joiden kanssa työskentelen HJK:n liigajoukkueessa ovat puolestaan asemassa, missä he yrittävät murtautua pelaavaan kokoonpanoon. Hyppäys B-ikäluokasta liigaan voi olla kipukohta pelaajan elämässä, ja siinä haluan olla heitä voimakkaasti tukemassa. 

Ihmisten kohtaamista

Kunnas huomauttaa painokkaasti, että talenttivalmentajan kaiken tekemisen lähtökohta on peli ja sen ydinyksikkö, joukkue. 

- Kaikki opeteltavat asiat liittyvät kiinteästi peliin ja tähtäävät siihen, että pelaaja voi toimia entistä paremmin osana kollektiivia, joukkuettaan. Ilman joukkuetta kaikki pelaajakehityksen toimenpiteet ja apukeinot menettävät merkityksensä. 

Talenttivalmentaja toimii kiinteässä yhteistyössä joukkuevalmentajien kanssa.

- Sparraan ja tuen joukkuevalmentajaa, jotta pelaajalla olisi mahdollisimman korkeatasoinen ympäristö kehittymiselle. Joukkuetoiminnan tulee olla priimaa, Kunnas toteaa.

- Joukkueen harjoituksissa työskentelen esimerkiksi osana taktista harjoitusta tai vedän harjoituksesta osuuden, jolloin pystyn tukemaan pelaajaa hänen ydinympäristössään.

Kunnas kokee pelillisen sisältöosaamisen lisäksi vahvuudekseen vuorovaikutustaidot. 

- Pelaajista keskustellaan valmentajien kanssa päivittäin, ja pelaajien kanssa keskustellaan jatkuvasti. Työ on ihmisten kohtaamista.

- Koen onnistumista, kun pelaaja on asettanut tavoitteen, sen eteen on tehty kovasti töitä, ja tulee päivä jolloin voimme osoittaa, että kehitystä on tapahtunut. Paras hetki on se, kun pelaaja itsekin ymmärtää oppineensa ja menneensä eteenpäin.

Talenttivalmennussarjassa aiemmin julkaistut artikkelit:
21.04. FC Jazz
19.05. KuPS
06.06. RoPS