Paula Myllyoja Åland Unitediin

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Paula Myllyoja vahvistaa Åland Unitedia tulevalla kaudella. Myllyoja liittyy Åland Unitedin mukaan helmikuussa.

Myllyoja on pelannut Naisten Liigassa jo vuodesta 2007 lähtien KMF:ssa, Ilveksessä, FC Unitedissa, PK-35 Vantaassa ja viimeiset kolme kautta FC Hongassa. Myllyoja on urallaan voittanut kolme Naisten Liigan mestaruutta.

Myllyoja nousi viime kaudella Helmareihin ja on parhaillaan Kyproksella Åland Unitedin toisen maalivahdin Anna Tammisen kanssa. Åland Unitedilla onkin ensi kaudella kaksi A-maajoukkuevahtia.

- Olemme etsineet maalivahtia, joka pystyy haastamaan Annaa ja nostamaan päivittäisen harjoittelun tasoa. Olemme, lievästi sanottuna, onnistuneet siinä. On hienoa nähdä Paula joukkueessamme ja nähdä mitä hän tuo eikä vähiten persoonansa avulla, Åland Unitedin päävalmentaja Samuel Fagerholm hehkuttaa.

Myllyoja on niin ikään tyytyväinen siirtoonsa.

- On ollut mielenkiintoinen projekti valita joukkuetta tulevalle kaudelle. Loppujen lopuksi valitsin Åland Unitedin, sillä uskon Ahvenanmaan jalkapallo-olosuhteiden antavan pelaajille mahdollisuuden keskittyä olennaisimpaan, eli urheiluun. Tunsin tämän olevan minulle paras mahdollisuus tulla paremmaksi pelaajaksi, Myllyoja kertoo Åland Unitedin sivuilla.

- Tavoitteni ovat korkealla. Yksi syy miksi valitsin Åland Unitedin oli se, että haluan voittaa mestaruuden ja viedä joukkueen Mestarien liigaan. Täällä on jo hyvä joukkue ja valmennusjohto, joka tekee tärkeää työtä. Siksi uskon meillä olevan hyvät mahdollisuudet tuoda mestaruus jälleen Ahvenanmaalle.

- Haluan joka päivä oppia enemmän pelistä ja sitä kautta tulla niin hyväksi maalivahdiksi kuin mahdollista. Nyt tulevalla kaudella saan entistä enemmän harjoitteluun ja lepoon, jonka avulla uskon nousevani seuraavalle tasolle ja auttaa joukkuetta menestykseen.

Myllyojan sopimuksessa on myös optio kaudesta 2020.

  • Åland United