Takaisin
6.12.2018 klo 11.37

Pallosankarit liikuttivat Turussa ja Porissa

Jaa:

 

Marraskuun lopulla järjestettiin sekä Turussa että Porissa onnistuneet Pallosankarit -tapahtumat, jotka on suunnattu erityiskoulujen oppilaille ja opettajille.

 

 

Keskiviikkona 21.11. Turun Impivaarassa järjestetyssä tapahtumassa liikunnan riemusta ja iloista pääsi nauttimaan n. 300 1.-6.luokan oppilasta ohjaajineen. Kentän toisella puolikkaalla pelattiin kuudella kentällä ”non-stoppina” jalkapallomatseja ja toisella puolikkaalla oli ”taitopiha”, jossa oli kymmenkunta toimintapistettä aina futiksen tarkkuuspotkusta keppihevosrataan. Näissä pääsi kokeilemaan liikuntataitojaan ja kenties löytämään itselleen uutta liikuntaharrastusta. Kouluilla oli eväätkin mukana, jotta kaikki jaksoivat koko päivän liikkua. Tapahtuma järjestettiin yhdessä Palloliiton Länsi-Suomen piirin, Turun kaupungin liikuntapalvelujen ja monen urheiluseuran ja  muun järjestön kanssa. Tapahtuman jalkapallopelejä oli pelinohjaamassa TPS:n iltisohjaajia ja edustusjoukkueen pelaajia ja FC Inter Powerchair oli innostamassa pyörätuolioppilaita pyörätuolifutiksen saloihin. Tapahtuma järjestettiin Turussa nyt kolmatta kertaa.

 

Torstaina 29.11. Porin Karhuhallissa järjestettyyn Porin alueen Pallosankarit  -tapahtumaan osallistui joukkueita Porin lisäksi Luvialta ja Ulvilasta. Tapahtumassa liikunnan riemusta ja iloista pääsi nauttimaan n.500 oppilasta ohjaajineen. Oppilaita oli aina eskareista 9. luokkalaisiin saakka. Jalkapallokentän puolella pelattiin kahdeksalla kentällä jalkapallomatseja ja Karhuhallin päädyssä oli ”taitopiha”, jossa oli erilaista toimintapistettä ja näissä pääsi kokeilemaan liikuntataitojaan. Koulut olivat myös järjestäneet keittiönsä Karhuhalliin, joten pelien välissä myös tankattiin, jotta taas jaksettiin pelata, liikkua ja leikkiä. Tapahtuma järjestettiin Porissa jo 14. kerran, joten tapahtumalla on pitkät perinteet. Tapahtumaa olivat toteuttamassa Porin alueen erityiskoulut, Porin kaupunki ja Palloliiton Länsi-Suomen piiri. Pelinohjaajina tapahtumassa toimivat Kuninkaanhaan koulun 8.lk:n liikuntaluokkalaiset ja Musan Salama oli tapahtumassa mukana innostamassa oppilaita jalkapallon pariin.

 

 

Kiitos kaikille tapahtumien järjestelyihin osallistuneille onnistuneista liikuntapäivistä!

 

Tapahtumien tunnelmia myös spllansisuomi - instagramissa ja Facebookissa SPL Länsi-Suomen piiri.

 

Mikäli seurasi on kiinnostunut soveltavan jalkapalloryhmän perustamisesta tai kehittämisestä ole yhteydessä piirisi nuorisopäällikköön ja käy tutustumassa mahdollisuuksiin TÄÄLLÄ.