Palloliitto mukana Olen Antirasisti -kampanjassa

Julkaistu

    Palloliitto osallistuu oikeusministeriön ja yhdenvertaisuusvaltuutettu Kristina Stenmanin käynnistämään nuorille aikuisille suunnattuun Olen Antirasisti -kampanjaan. Kampanja rohkaisee ihmisiä toimimaan antirasistisesti omassa arjessaan ja pohtimaan rasismin vaikutuksia laajemmin yhteiskunnassa.

    Etniset ja uskonnolliset vähemmistöt kohtaavat rasismia Suomessa sekä yksittäisinä rasistisina tekoina että arjessa tapahtuvana syrjintänä ja ulossulkemisena. Rasismia esiintyy laaja-alaisesti eri yhteiskunnan osa-alueilla niin koulutuksessa, työelämässä kuin julkisissa tiloissakin. Olen Antirasisti -kampanjalla kannustetaan puuttumaan rasismiin sekä toimimaan aktiivisesti rasismia vastaan.

    Kampanjan tavoitteena on paitsi lisätä tietoisuutta antirasismista, myös antaa työkaluja rasismiin puuttumiseen. Rasismin tuomitseminen ei yksinään riitä, vaan yhdenvertaisemman yhteiskunnan rakentamiseksi tarvitaan myös tekoja.

    Jalkapallo- ja futsalyhteisössä halutaan toivottaa jokainen tulija tervetulleeksi ja tarjota elämyksiä, jotka tuottavat merkitystä ja herättävät halun kiinnittyä mukaan eliniäksi. Jalkapallolla on vipuvartta muuttaa asioita ja tehdä maailmasta parempi paikka. Siksi vaikeistakaan asioista ei pidä vaieta. 

    Olen Antirasisti -kampanjassa on mukana joukko organisaatioita, jotka jakavat sosiaalisessa mediassa omia antirasistisia tekojaan. Esimerkkien toivotaan rohkaisevan muitakin tahoja pohtimaan konkreettisia toimenpiteitä yhdenvertaisuuden edistämiseksi.

    - Rasismi on vakava yhdenvertaisuusongelma ja se uhkaa monen lapsen ja nuoren arjen turvallisuutta ja mielenterveyttä. Meidän on tehtävä kaikkemme rasismiin puuttumiseksi. Se työ ei saa jäädä ainoastaan vähemmistöihin kuuluvien ihmisten harteille. Se, että kampanjassa on mukana laajasti organisaatioita, lähettää vahvan viestin siitä, että rasismia ei hyväksytä ja sitä vastaan halutaan toimia aktiivisesti laajalla rintamalla. Jokainen meistä voi olla rakentamassa yhteiskuntaa, jossa jokainen ihminen on arvokas ja yhdenvertainen, toteaa yhdenvertaisuusvaltuutettu Kristina Stenman.

    Kampanjaan voi osallistua esimerkiksi jakamalla kampanjavideota tai kertomalla oman antirasistisen tekonsa mediassa hashtagilla #OlenAntirasisti.

    Kampanjan verkkosivut >>

    "Olen ylpeä siitä rohkeudesta ja tarmosta, jolla suomalainen jalkapalloyhteisö on tarttunut epäkohtiin ja hyödyntää peliä tehdäkseen maailmasta entistä paremman paikan. Enää emme vaikene vaikeistakaan asioista. Ihmisoikeuksien edistäminen, taistelu rasismia vastaan ja turvallisen harrastamisen varmistaminen ovat asioita, jotka ovat meidän jokaisen vastuulla nyt ja tulevaisuudessa."

    Ari Lahti.
    Puheenjohtaja
    Suomen Palloliitto

    Miten erotuomarit voivat ehkäistä rasismia jalkapallokentillä?

    "Erotuomareiden tärkein tehtävä on pitää huoli, että ottelut ovat turvallisia kaikille. Turvallisuuden tulee olla niin fyysistä kuin henkistä – on jokaisen pelaajan ja jalkapallotoimijan oikeus kokea olonsa turvalliseksi ja tervetulleeksi pelikentälle.
     
    Erotuomarina voin aktiivisesti puuttua syrjivään käytökseen niin pelin aikana kuin jälkikäteen raportoimalla pelin tapahtumista. Keskeistä on taito tunnistaa niin epäsuora kuin suora syrjintä. Pieniinkin tekoihin ja sanoihin on puututtava epäröimättä eri keinoin teon vakavuudesta riippuen.
     
    Erotuomarit tarvitsevat tuekseen koulutusta syrjivän käytöksen eri muotojen tunnistamiseen. Tukea tarvitaan myös siinä, että erotuomareiden raportoimiin tapahtumiin ja toisaalta erotuomareita kohtaan esitettyihin rasismisyytöksiin suhtaudutaan vakavasti. Erotuomarien raportoimia havaintoja ja myös henkilökohtaisia kokemuksia ei saa sivuuttaa.
     
    Pelitapahtumissa sääntöjen mukainen rankaisuvalta on erotuomareilla, mutta vastuu tasavertaisesta, turvallisesta ja reilusta pelistä on meillä kaikilla – erotuomareilla, pelaajilla, valmentajilla, joukkueilla, katsojilla ja kaikilla lajissa mukana olevilla."

    - Lotta Vuorio, erotuomari, Kansallinen Liiga 

     

    ''Jokaisella on oikeus olla juuri sellainen kuin on. Erotuomarina haluan varmistaa, että kaikilla on turvallista olla mukana jalkapallotapahtumassa. Tuomarina on erittäin tärkeää tunnistaa rasismi. 

    Rasismin kitkeminen on kaikkien vastuulla, mutta tuomareilla on keskeinen rooli juuri pelitapahtumassa puuttua rasismiin.

    Tuomari puuttuu rasismiin välittömästi ja toimii Palloliiton protokollan mukaisesti. Tämän jälkeen tapahtuneesta myös raportoidaan.

    Mielestäni meillä on paljon tekemistä siinä, miten käsittelemme tapaukset, joissa rasismia on kohdattu. Omakohtainen kokemukseni on, että sellaisissa tapauksissa tuomareiden pitäisi saada organisaatiolta enemmän tukea.”

    - Peiman Simani, erotuomari, Veikkausliiga

    MITEN PelaajaT VOIVAT EHKÄISTÄ RASISMIA JALKAPALLOKENTILLÄ?

    "Minusta on äärimmäisen hienoa, että Palloliitto on mukana Oikeusministeriön Olen antirasisti -kampanjassa. Muutenkin olen ylpeä siitä, että Palloliitto, useat seurat sekä etenkin pelaajat ja urheilijat ovat viime vuosien aikana ottaneet yhä rohkeammin kantaa yhteiskunnallisiin teemoihin, kuten syrjintään, rasismiin, tasa-arvoon, yhdenvertaisuuteen ja ihmisoikeuksiin. 
     
    Asiat eivät edisty, jos ongelmista ei puhuta ja ongelmat eivät ratkea, jos niitä ei osata tunnistaa, tiedostaa ja ymmärtää perusteellisesti. Tämän jälkeen tarvitaan konkreettisia, aktiivisia tekoja jokaiselta jalkapalloperheen jäseneltä turvallisemman ja yhdenvertaisemman urheilun luomiseksi. Urheilu ei ole mikään irrallinen saareke yhteiskunnasta, vaan yhteiskunnan normit, eriarvoistavat rakenteet ja stereotyyppiset asenteet heijastuvat myös kentille, pukukoppeihin ja katsomoihin. Olen vasta peliuran jälkeen ymmärtänyt, kuinka valtavasti jalkapallo on opettanut minulle elämästä, yhteiskunnasta, eri kulttuureista, ryhmädynamiikasta ja itsestäni.  
     
    Toimin aikanaan yli 4 vuotta Punainen kortti rasismille -hankkeessa ja pohdin paljon etenkin alkuvuosina, että mikä minä olen puhumaan rasismista tai syrjinnästä urheilussa, sillä olen hyvinkin etuoikeutettu, vammaton valkoinen mies. Kysyin pitkään antirasistista työtä tehneeltä Irlannin jalkapalloliiton Des Tomlinsonilta asiaa ja hänen vastauksensa inspiroi minua edelleen: ”Juuri sinä olet oikea henkilö puhumaan rasismista, syrjinnästä ja vallasta, koska kysyit minulta tuon kysymyksen. Se kertoo siitä, että pohdit omaa asemaasi yhteiskunnassa ja tiedostat ympärilläsi tapahtuvia asioita.”
     
    Oman ymmärryksen lisääminen on antirasismin keskiössä. Jokainen jalkapalloilija voi olla vaikuttaja sekä ymmärryksen lisääjä omassa yhteisössään, arjessaan ja joukkueessaan. Onkin tärkeää, miten kohtelet, kuuntelet ja kunnioitat muita ihmisiä ja annat tilaa niille ihmisille, joiden on vaikea saada tilaa tai äänensä kuuluville. Sosiaalinen media tarjoaa alustan, jolla urheilija voi halutessaan tuoda asioita esiin myös laajemmalle yleisölle, etenkin lapsille sekä nuorille. Vuoden esikuvaksi valittu Tim Sparv on tästä hyvä esimerkki. Olen toiveikas, että ymmärrystä lisäämällä tuleva sukupolvi taklaa aina entistä sukupolvea paremmin syrjintää, rasismia ja kiusaamista sekä kentällä että sen ulkopuolella."

    - Ilari Äijälä
    Ex-jalkapalloilija
    Veikkausliiga & Huuhkajat

     

    • Antirasisti