Palloliitto ja Jyväskylän yliopisto syventävät yhteistyötään

Julkaistu

    Suomen Palloliitto ja Jyväskylän yliopisto ovat sopineet yhteisen työelämäprofessuurin perustamisesta yliopiston liikuntatieteelliseen tiedekuntaan. 

    Jalkapallotutkimukseen paneutuvan työelämäprofessorin tavoitteena on edistää tutkimustyötä sekä kehittää valmennus- ja koulutustoimintaa. Molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä uraauurtavasta yhteistyömahdollisuudesta.

    ”Jalkapalloprofessori” aloittaa työssään 1.1.2020, ja hänen tehtävänään on johtaa Suomen Palloliiton tutkimustyötä sekä rakentaa jalkapallon ja futsalin kehitystyötä palveleva tutkimusohjelma ja -verkosto. Tehtäviin kuuluu myös opetusta ja tutkimusten koordinointia Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa.

    Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti pitää yhteistyötä tärkeänä avauksena suomalaisen jalkapalloilun edistämiseksi.

    - Yhteistyö yliopiston kanssa mahdollistaa Palloliitolle tiiviimmän ja määrätietoisemman tutkimustyön tekemisen ja seuraamisen. Tämä avaa meille verkoston ja saamme lisää koulutettuja ihmisiä jalkapallon pariin. Huippujalkapallon kehittämisen lisäksi tavoitteena on saada lisää liikettä lasten ja nuorten elämään, Lahti sanoo.

    Jyväskylän ylipiston rehtori Keijo Hämäläinen korostaa sopimuksen yhteiskunnallista merkitystä.

    - Meille on tärkeää olla kehittämässä huippu-urheilua, mutta Palloliitto Suomen suurimpana lajiliittona on myös merkittävä vapaa-ajan liikunnan edistäjä. Haluamme olla mukana kehittämässä suomalaista urheilua ja liikuntaa, ja tämä yhteistyöavaus antaa meille siihen loistavan mahdollisuuden, Hämäläinen sanoo.

    Työelämäprofessorin tehtäviin kuuluu myös tuottaa ja levittää tutkittua tietoa valtakunnallisesti jalkapallon ja laajemminkin liikunnan ja urheilun edistämiseksi Suomessa sekä tuottaa uusia avauksia valmennukseen, valmentajakoulutukseen sekä valmennuskeskus-, urheiluakatemia- ja seuratoimintaan. Tehtävään haetaan viideksi vuodeksi vankkaa tieteellistä osaamista omaava kansainvälisesti meritoitunut henkilö, jolla on myös vankkaa jalkapallon käytännön tuntemusta. 

    - Olemme rakentamassa historiallista toimintamallia, joka tulee vahvistamaan ja hyödyttämään molempia sopimusosapuolia. Tutkimus- ja kehitystoimintamme tulee ottamaan jättimäisen harppauksen eteenpäin ja antaa pohjan entistä syvällisemmälle ja laadukkaammalle jalkapallon ja futsalin kehitystyölle erityisesti eri tasoisten koulutustemme osalta, Palloliiton urheilutoimenjohtaja Hannu Tihinen sanoo.

    Suomen Palloliiton hallituksen jäsenen Tom Nevanpään mielestä yhteistyö luo pohjaa jalkapallon ja futsalin aseman nostamiseen.

    - Olemme valmistelleet asiaa yhteistyössä Jyväskylän yliopiston kanssa pitkään. Yhdessä on tarkoitus laajentaa tutkimus- ja kehitystoimintaa sekä johdatella kokonaisvaltaisesti toimintaamme uskottavammin kohti tiedolla johtamista, niin jalkapallokentillä kuin niiden ulkopuolellakin. Toimintamme liitossa on isossa kehitysvaiheessa. Meidän tulee huolehtia myös siitä, että toimintaamme urheiluperheen keskuudessa tulee kehittää yhteiskuntavastuullisempaan suuntaan.

    Palloliitto ja liikuntatieteellinen tiedekunta aloittivat yliopistotason valmentajapolun rakentamisen jo viime syksynä, kun tiedekunnan opiskelijoille tuli mahdollisuus täydentää opintojaan valmentajatutkinnolla yliopisto-opintojen aikana.

    • Palloliitto
    • Seurojen Palloliitto
    • koulutus