Palloliiton tietoon on tullut nuoreen pelaajaan kohdistunut seksuaalinen häirintä

Julkaistu

    Palloliitto sai torstaina 4.6.2020 tietoonsa jäsenseuransa valmentajan syyllistyneen seksuaaliseen häirintään tapahtuma-aikaan 15-vuotiasta pelaajaa kohtaan. Palloliitto on pyytänyt selvitykset valmentajalta, valmentajan entiseltä ja nykyiseltä seuralta, ollut yhteydessä pelaajan vanhempiin ja Suomen Urheilun Eettiseen Keskukseen (SUEK). Valmentaja on asetettu toistaiseksi valmennuskieltoon nykyisessä seurassaan.

    Tämän viikon piti olla tyttöjen ja naisten jalkapallon suuri juhla perinteisen Stadi Cup -turnauksen muodossa. Koronapandemia pilasi suunnitelman, mutta Stadi Cupin toiminnanjohtaja Sami Löf halusi silti edistää tyttöjen jalkapallokulttuurin syventymistä ja turnausviikolla on julkaistu Stadi Cup -podcastia. Ohjelman juontajana toimiva Löf oli kutsunut yhteen jaksoon vieraakseen FC Kontun 16-vuotiaan pelaajan *

    Nauhoitusten edetessä esiin tulivat pelaajan viimeisen vuoden aikana kokemat motivaatio-ongelmat. Pelaaja kertoi syyksi entisen valmentajansa sosiaalisessa mediassa ja viestein tapahtuneen seksuaalisen häirinnän. 

    - Viimeisen vuoden aikana on ollut suuria motivaatio-ongelmia. Motivaatio lähti ja oli tunne, ettei jaksais pelata enää ollenkaan jalkapalloa. Se kaikki lähti siitä, että koin seksuaalista ahdistelua mun entiseltä valmentajalta, joka sitten laski tosi paljon mun itsetuntoa ja muutenkin motivaatiota treenata ollenkaan futista. 

    - Se oli aika iso paikka ja tuntui siltä, ettei enää ollenkaan haluaisi jatkaa futista, pelaaja kertoo ohjelmassa.

    Pelaaja kertoo myös, että asian kertominen vanhemmille pelotti. 

    - Mua ei niinkään pelottanut kertoa mun siskolle, koska tiesin, että se ymmärtää, eikä se mitenkään ajattele, että se olisi mun syy. Koska näin jälkeenpäin ajateltuna ei se ollut mun syy, että miksi se (valmentaja) oli tehnyt silleen.

    - Kyl mua pelotti kuitenkin kertoa vanhemmille, koska kyl siinä aina on se tunne, että se olis sun syy, jos joku ihminen käyttäytyy sua kohtaan epäasiallisesti.

    Pelaaja uskalsi onneksi puhua. Vanhemmat veivät asian seuralle tiedoksi. Valmentajan kuulemisen jälkeen heinäkuussa 2019 seura irtisanoi valmentajan. 

    Pelaajan vanhemmat selvittivät viesteihin myös poliisin kannan, mutta ne eivät täyttäneet viranomaisten mukaan rikoksen tunnusmerkistöjä. 

    Pelaaja pelaa edelleen jalkapalloa. Hän voi jo paremmin ja peli-ilo sekä motivaatio tavoitteelliseen tekemiseen on palannut. Aika ajoin tapahtunut vaivaavat häntä kuitenkin edelleen.

    - Sain tosi paljon tukea mun kavereilta ja siskolta. Eikä mulle ole tultu sanomaan, että liioittelisin tai että keksin koko jutun.

    Toimenpiteet käynnistetty

    Palloliitto sai tiedon tapahtuneesta Stadi Cupin toiminnanjohtaja Sami Löfiltä torstaina 4.6.2020, kun asia tuli yllätyksenä esiin ohjelman nauhoituksissa. 

    Ohjelmassa sanotaan, että seksuaaliseen häirintään syyllistynyt valmentaja valmentaisi edelleen uudessa seurassa. Asian tultua Palloliiton tietoon, Palloliitosta oltiin välittömästi yhteydessä valmentajan uuteen seuraan, joka asetti hänet väliaikaiseen valmennuskieltoon selvityksen ajaksi. 

    Palloliitto on pyytänyt selvitystä valmentajan entiseltä seuralta FC Kontulta, mistä hänet irtisanottiin heinäkuussa 2019. Seuralta on pyydetty selvitystä tapahtumista ja siitä, miksi Palloliitto ei ole saanut tietoa asiasta aikaisemmin.  

    Palloliitosta on oltu yhteydessä myös Vainionpään vanhempiin asian viemiseksi Palloliiton riippumattoman kurinpitovaliokunnan käsittelyyn. Näytön perusteella valmentaja on mahdollista asettaa toimitsijakieltoon Palloliiton alaisissa tapahtumissa eli käytännössä hän ei voi valmentaa Palloliiton alaisissa kilpailuissa tai tapahtumissa. 

    Palloliitto on vienyt tapahtumat myös Suomen Urheilun Eettinen Keskuksen (SUEK) tiedoksi. 

    Palloliiton seurapalvelujohtaja Timo Huttunen kiittää valmentajan nykyistä seuraa esimerkillisestä ja vastuullisesta asian hoitamisesta. 

    - Seura on liiton laatujärjestelmässä määritellyn prosessin mukaisesti tarkistanut henkilön rikosrekisteriotteen valmentajan rekrytoinnin yhteydessä, joskaan siinä vaiheessa mitään epäilyttävää ei ilmennyt. Seura oli asian nyt ilmettyä välittömästi aktiivinen yhteistyössä Palloliiton kanssa. 

    - Yhteistyö pelaajan, perheen sekä seuran kanssa on ollut erittäin avointa, mikä on auttanut asian selvittämisen suhteen, Huttunen kertoo. 

    Palloliitto tuomitsee jyrkästi valmentajan valta-aseman väärinkäytön ja pitää äärimmäisen sekä erityisen tuomittavana alaikäiseen kohdistunutta seksuaalista häirintää.  

    - Jalkapallo kuuluu kaikille ja puolen miljoonan harrastajan lajiliittona meillä on vastuu ja velvollisuus puuttua, valistaa ja vaatia kaikilta toimijoiltamme nollatoleranssia häirintään, kiusaamiseen tai minkäänlaiseen huonoon käytökseen liittyen. Siinä ei ole mitään tulkinnan mahdollisuutta. 

    - Seksuaalinen häirintä, kiusaaminen tai valmentajan valta-aseman väärinkäyttö kaikissa muodoissaan on totaalisen kiellettyä ja tuomittavaa, Huttunen painottaa. 

    Uskaltakaa kertoa

    Palloliitto on ollut mukana edistämässä Väestöliiton ja useiden lajiliittojen yhteishanketta Et ole yksin. Siinä edistetään jokaisen oikeutta nauttia urheilusta turvallisesti sekä tulla kohdelluksi tasa-arvoisesti ja kunnioittavasti. 

    - Tämä tapaus osoittaa, että meidän on jatkettava työtä määrätietoisesti ja löydettävä vielä tehokkaampia keinoja tiedon lisäämiseksi ja epäasiallisen käyttäytymisen ehkäisemiseksi, Huttunen sanoo ja jatkaa.

    - Haluan kiittää lämpimästi nuorta Efia Vainionpäätä hänen rohkeasta teostaan kertoa asiasta nopeasti perheelleen, ja hänen urheudestaan kertoa kokemuksistaan myös julkisesti. Hänen kokemuksensa voi toimia esimerkkinä myös muille kiusaamista tai häirintää kohtaaville lapsille ja nuorille. Uskaltakaa kertoa. Kiitos myös Stadin Cupin toiminnanjohtaja Sami Löfille hänen yhteydenotostaan. 

    Palloliitto haluaa toimia esimerkkinä koko suomalaiselle urheilulle.

    - Tuemme vahvasti jäsenseurojamme epäasiallisen käytöksen ennaltaehkäisyssä, tunnistamisessa ja asian käsittelyssä. 

    - Osoitamme, että otamme jokaisen vastaavan tapauksen vakavasti, kuuntelemme ja kohtaamme väärinkäytöksen kohteeksi joutuneen uhrin kunnioittavasti ja työskentelemme hänen oikeuksiensa toteutumisen puolesta. Emme vaikene vaikeistakaan asioista. 

    Et ole yksin - urheiluharrastuksen oltava turvallista >> 

    Lisätietoja:
    Seurapalvelujohtaja Timo Huttunen p. 040 823 5270

    * Artikkelia päivitetty 11.8.: Alaikäisen pelaajan nimi poistettu artikkelista vanhempien pyynnöstä.