Palloliiton talous- ja toimintasuunnitelma 2021 etenee seuraparlamentille

Julkaistu

    Palloliiton hallitus kokoontui etäyhteyksin maanantaina 19. lokakuuta.

    Palloliiton hallitus sai katsauksen liiton talousennusteeseen 2020 sekä käsitteli talous- ja toimintasuunnitelmaa vuodelle 2021. Talousennusteessa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia ja toiminnan sopeuttamisella liiton talous on edelleen hyvin tasapainossa. Hallitus hyväksyi talous- ja toimintasuunnitelman peruslinjaukset, mutta käy suunnitelmat vielä yksityiskohtaisemmin läpi ennen esitystä marraskuun lopulla kokoontuvalle seuraparlamentille.

    Elokuussa 2020 Seurojen Kokouksessa hyväksytyn suomalaisen jalkapallon ja futsalin strategian 2020-2024 toteuttamiseksi hallitus päätti käynnistää Palloliitossa yhteistoimintaneuvottelut tuotannollisilla syillä. Valmisteilla olevat muutokset voisivat toteutuessaan johtaa enintään alle kymmenen henkilön irtisanomiseen tai toimenkuvan irtisanomisperusteiseen muuttamiseen. Neuvottelujen tarkoituksena on varmistaa Palloliiton henkilöstöresurssien tehokkuus sekä niiden kohdentaminen erityisesti strategian kannalta keskeisiin osa-alueisiin. 

    Lisäksi hallitus hyväksyi Veikkausliigan, Kansallisen Liigan ja Miesten Ykkösen lisenssimääräykset kaudelle 2021 sekä rangaistusmääräyksiin 2021 tehdyt täsmennykset. 

    Lisäksi hallitus nimitti UEFA- ja Liigalisenssikomitean sekä Miesten Ykkösen ja Kansallisen Liigan lisenssikomitean kaudeksi 2021. UEFA- ja liigalisenssikomitean jäsenistä uusia ovat Esa Kalliala ja Annu Tamminen

    Hallitus päätti myös vahvistaa futsalia koskevat sääntömuutokset käyttöön otettaviksi taannehtivasti alkaneella futsalkaudella 2020 –2021. Muutokset koskevat mm. koronan vaikutuksia futsalin valtakunnalliseen kilpailutoimintaan 2020 – 2021 sekä tarkennuksia futsalin varoituksia ja kentältäpoistoja koskeviin sääntöihin.

    Palloliiton hallitus kokoontuu seuraavan kerran syksyn seuraparlamentin kokouksen yhteydessä 21.11.2020.

    • Palloliitto