Palloliiton päivitetyt ohjeistukset pienryhmäharjoitteluun

Julkaistu

  • Seuratoiminta

Valtioneuvoston maanantai-iltana 4.5. antamia koronavirusrajoituksia koskevia linjauksia ja ohjeita noudattaen seurat voivat käynnistää joukkueiden pienryhmäharjoittelun ja asteittain rajoituksia puretaan toukokuun edetessä edelleen. Palloliitto on päivittänyt tarkemmat ohjeistukset rajoitetusta pienryhmäharjoittelusta seuroille ja joukkueille em. linjausten mukaisesti.

Päivitetty viimeksi  / Uppdaterad sist 18.5.2020

På svenska >>
Kysymyksiä ja vastauksia >>

Valtioneuvoston päätöksen mukaan Suomen peruskouluissa siirrytään lähiopetukseen 14.5. alkaen hallitusti ja turvallisuudesta huolehtien. Urheilukilpailut ja -sarjat voidaan käynnistää 1.6. alkaen erityisjärjestelyin, joista tarkemmat viranomaisohjeet annetaan erikseen. Nykyinen 10 henkilön kokoontumisrajoitus on laajenemassa enintään 50 henkilöön 1.6. alkaen toistaiseksi. Ulkoliikuntapaikkoja voidaan käyttää ohjattuun ja valvottuun harjoitustoimintaan. Mahdolliset harjoitukset on toteutettava lähikontakteja välttäen.

- Tietysti hieno uutinen paitsi koko yhteiskunnan, myös harrastamisen ja urheilun kannalta, että Suomen hallitus on ryhtynyt asteittain purkamaan rajoitustoimenpiteitä. Pitää kuitenkin muistaa, että koronavirusepidemia ei ole ohi. Palloliiton, seurojen ja joukkueiden tulee yhteistyössä kantaa edelleen vastuu toimijoiden turvallisuudesta ja epidemian taltuttamisesta, Palloliiton urheilutoimenjohtaja Hannu Tihinen sanoo.

Seurojen on mahdollista aloittaa 5.5. alkaen omalla vastuulla joukkueiden rajoitettu pienryhmäharjoittelu ohjeita noudattaen. Palloliiton pienryhmäharjoittelun mahdollistavassa ohjeistuksessa on perehdytty huolellisesti THL:n ja valtioneuvoston sekä Palloliiton lääkintävaliokunnan ja Olympiakomitean linjauksiin.

- Tiedossamme on, että variaatio seurojen toiminnan välillä on tällä hetkellä suuri. Jotta varmistamme turvallisen harjoittelun, on vastuullista julkaista huolellisesti pohdittu ohjeistus pienryhmäharjoittelulle. Sen lähtökohtana on varmistaa turvallinen harrastetoiminta niin pelaajille, valmentajille kuin muille toimihenkilöille.

- Vallitseva tilanne on myös osoittanut, että harrastustoiminta on monelle lapselle arkeen turvallisuutta tuova ympäristö ja sen puuttuminen aiheuttaa monelle lapselle sosiaalista epävarmuutta ja yksinäisyyttä arkeen, Tihinen toteaa.

Lisäksi ohjatun harjoittelun tauko on johtanut joissakin paikoissa hallitsemattomaan tilanteeseen, jossa kentillä on liikaa pelaajia ja voimassa olevia turvallisuusohjeita ei noudateta.

- Edellä mainittujen syiden lisäksi pienryhmäharjoittelun mahdollistaminen luo seuroille mahdollisuuksia kutsua takaisin töihin aiemmin lomautettuja valmentajia, mikä on myös tärkeä taloudellinen ja inhimillinen näkökulma, Tihinen sanoo. 

Tilanne päivittyy jatkuvasti

​Viranomaisten ohjeistuksia seurataan Palloliitossa tarkasti ja ohjeistusta päivitetään säännöllisesti viimeisimmän tiedon mukaiseksi.  

- Haasteena on, että viranomaisten ohjeet ja suositukset eivät anna yksiselitteistä selkänojaa pienryhmäharjoittelulle, sillä varmistettua tietoa joistakin keskeisistä asioista kuten esimerkiksi viruksen tartuttavuudesta ulkona on toistaiseksi liian vähän.

- Maksimissaan kymmenen hengen kokoontumiset ovat jo nyt sallittuja ja ulkoliikuntapaikkoja voidaan aluehallintoviranomaisten mukaan käyttää ohjattuun ja valvottuun harjoitteluun. Viranomaisten ohjeista huolimatta on hyvin vaikeaa antaa 100% varmuudella infektion tartuttamista estäviä ohjeita pienryhmäharjoitteluun, Tihinen avaa tilanteen kompleksisuutta.

Valtioneuvoston linjauksen mukaisesti 1.6. alkaen kokoontumisrajoitus laajentuu 50 henkilöön, mikä helpottaa seurojen harrastustoiminnan organisoimista edelleen merkittävistä. Sarjatoiminta on myös mahdollista käynnistää tuolloin erityisjärjestelyin. Palloliitossa ja alueilla tehdään jatkuvasti töitä uusien sarjaohjelmamallien kanssa ja näistä kerrotaan tarkemmin, kun saadaan varmempaa tietoa siitä, miten ja milloin organisoitu sarjatoiminta voidaan eri tasoilla käynnistää. Yli 500 henkilön kokoontumiset on valtioneuvoston linjauksen mukaan kielletty toistaiseksi heinäkuun loppuun asti, mikä osaltaan aiheuttaa hämmennystä ja ristiriitaa 1.6. käynnistyvän 50 hengen kokoontumisrajoituksen kanssa.

Nyt julkaistavat Palloliiton pienryhmäharjoittelun ohjeistukset lähikontakteja välttäen koskevat 5.5. - 31.5. välistä aikaa. (päivitetty 15.5.)

- Selvitämme asiaa parhaillaan viranomaisten kanssa ja palaamme tarkennetulla ohjeistuksella mahdollisimman pian. 

- Jos seurat vastuunsa huomioiden päättävät pienryhmäharjoittelun ohjeiden mukaisesti nyt aloittaa, tulee joukkueiden olla huolellisia siinä, että kukaan yksilö ei koe tässä tilanteessa painetta palata harjoituksiin. Valinnan tulee olla yksilön ja perheen tekemä, sillä tilanteet perheissä ovat hyvin erilaisia esimerkiksi riskiryhmiin kuuluvien osalta, Tihinen toteaa.​

Tihinen muistuttaa myös, että joissakin kaupungeissa ulkoliikuntapaikat ja sitä kautta harjoitusvuorot avataan käyttöön vasta 14.5. alkaen.

- Mahdollisen pienryhmäharjoittelun käynnistämisessä tulee huomioida ulkoliikuntapaikkojen käytettävyys. Harjoittelu voidaan aloittaa kentän omistajan myöntämillä virallisilla harjoitusvuoroilla.

[täydennetty 8.5. klo 17.05]
Aluehallintoviraston (AVI) ohjeistus ulkoliikuntapaikkojen käytöstä 14.5.2020 jälkeen:

  • Pienillä ulkoliikuntapaikoilla voi olla samanaikaisesti enintään 10 henkilöä.
  • Suurilla kentillä kuten jalkapallo-, yleisurheilu- ja muut vastaavat kentät voi samanaikaisesti olla yhteensä enintään 30 henkilöä ja hekin enintään 10 henkilön ryhmiin jakautuneina siten, ettei lähikontakteja synny

Ohjeet seuroille ja joukkueille pienryhmäharjoitteluun (5.5.)

  1. Noudata valtioneuvoston liikkumis- ja kokousrajoituksia (https://valtioneuvosto.fi/tietoa-koronaviruksesta) sekä THL:n ohjeistuksia (https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19).
  2. Jalkapalloa ei tule harjoitella, mikäli henkilöllä on pieniäkään sairauden oireita tai hän kuuluu COVID 19 -viruksen kannalta johonkin riskiryhmään.
  3. Ohjatussa tapahtumassa on maksimissaan 10 osallistujaa, joista vähintään 1 on valmentaja/ohjaaja.
  4. Pienryhmäharjoittelun tulee tapahtua ulkotiloissa. Päivitys 18.5.: mikäli AVI:n lupa on saatu paikallisesti, harjoittelu myös isossa jalkapallohallissa on sallittu.
  5. 14.5. alkaen voi isolla kentällä olla samanaikaisesti yhteensä enintään 30 henkilöä kymmenen hengen ryhmiin jakaantuneina siten, ettei lähikontaktia synny. (AVI 8.5.)
  6. Harjoituksissa pyritään välttämään osioita, joissa pelaajat joutuvat lähikontaktiin. Henkilöiden väliset etäisyydet säilyvät vähintään kahdessa (2) metrissä koko tapahtuman ajan.
  7. Pienryhmäharjoituksia järjestetään vain sen ikäisille tai tasoisille pelaajille, jotka pystyvät noudattamaan etäisyyssääntöä ja muita terveyden kannalta tärkeitä ohjeita koko tapahtuman ajan.
  8. Yhdessä harjoitteleva pienryhmä säilyy samana mahdollisimman pitkään tapahtumasta toiseen (kunnes kokojoukkueharjoittelu sallitaan).
  9. Osallistujat eivät käytä pukuhuone- tai muita sosiaalitiloja, vaan saapuvat kentälle ja poistuvat kentältä suoraan harjoitusvarustuksessa. Lähikontaktien välttäminen harjoituksiin kulkemisessa on myös huomioitava.
  10. Harjoituksiin ei saavuta ennen oman harjoitusvuoron alkua ja eri ryhmien harjoitusvuorojen väliin suositellaan vähintään 5 minuutin siirtymäaikaa. Harjoitusvuoro alkaa viisi minuuttia kenttävuoron alettua, ja päättyy 5 min ennen kenttävuoron päättymistä.
  11. Kaikkien osallistujien tulee pestä kädet ennen ja jälkeen tapahtuman kotona tai on käytettävä omaa desinfiointiainetta.
  12. Harjoituksissa palloja käsitellään lähtökohtaisesti vain jaloin (pääpeliä vältettävä sekä pallon koskettamista paljain käsin).
  13. Harjoituksissa ei käytetä liivejä. Merkkikartioita ja muita valmennuksen apuvälineitä käsittelee vain yksi henkilö.
  14. Mikäli oma juomapullo on mukana, siitä ei saa juoda kukaan muu henkilö.
  15. Sylkemistä kentällä tulee välttää.
  16. Jos joudut yskimään tai aivastamaan, yski / aivasta hihaasi tai paitasi sisään.
  17. Harjoittelua koskevat palaverit pidetään etäyhteydellä.
  18. Ohjeet on käytävä läpi etukäteen koko ryhmän kanssa.
  19. Jos epäilet covid-19-tartuntaa, toimi THL:n ohjeiden mukaan: https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/ohjeita-kansalaisille-koronaviruksesta

Ohjeet tiivistettynä graafisessa muodossa >>

Muuta huomioitavaa:

  • Seuratoimintaan ei pidä osallistua, jos vanhempi tai lapsi kokee tartuntariskin itselleen tai perheelle liian suureksi.
  • Seuran harjoituksiin ei saa osallistua, jos henkilöllä on hengitystieinfektion oireita.
  • Tietoa seuratoiminnassa mahdollisesti tapahtuvista koronatartunnoista seurataan yhdessä THL:n kanssa.
  • Paluu harjoitteluun mahdollisen infektion jälkeen
  • Huomioidaan taudinkuvan pitkä ja muuttuva luonne

Palloliiton pienryhmäharjoittelun ohjeistus seuroille, joukkueille, valmentajille ja pelaajille (tulostettava versio) >>

Kysymyksiä ja vastauksia (Q&A) >>

Bollförbundets uppdaterade anvisningar för träning i små grupper

Om föreningarna följer de riktlinjer och anvisningar som statsrådet gav på måndag kväll den 4 maj angående begränsningar till följd av coronaviruset kan de börja med träning i små grupper. Begränsningarna kommer stegvis att avvecklas ytterligare under maj månad. Bollförbundet har uppdaterat noggrannare anvisningar om begränsad träning i små grupper för föreningar och lag i enlighet med dessa riktlinjer.

Enligt statsrådets beslut övergår Finlands grundskolor till närundervisning den 14 maj på ett kontrollerat sätt och med omsorg om säkerheten. Idrottstävlingar och idrottsserier kan ordnas från och med den 1 juni med specialarrangemang, för vilka noggrannare myndighetsanvisningar ges separat. Begränsningarna för sammankomster ändras från nuvarande 10 personer till högst 50 personer från och med den 1 juni tills vidare. Idrottsplatser utomhus kan användas för handledd och övervakad träningsverksamhet. Eventuella träningspass ska genomföras utan närkontakter.

- Det är givetvis en fin nyhet inte bara för hela samhället, utan även med tanke på fritidsverksamheten och idrotten att Finlands regering nu stegvis har börjat avveckla begränsningarna. Man bör ändå minnas att coronavirusepidemin inte är över. Bollförbundet, föreningarna och lagen bör tillsammans bära ansvar för allas säkerhet och för att begränsa epidemin, säger Bollförbundets sportchef Hannu Tihinen.

Från och med den 5 maj kan föreningarna på eget ansvar inleda begränsad lagträning i små grupper enligt anvisningarna. Bollförbundets anvisningar för träning i små grupper bygger på en noggrann utvärdering av riktlinjerna från THL, statsrådet, Bollförbundets medicinska utskott och Olympiska kommittén.

- Vi vet att det för tillfället finns stor variation i föreningarnas verksamhet. För att säkerställa en trygg träning är det ansvarsfullt att publicera noggrant övervägda anvisningar för träning i små grupper. Utgångspunkten är att säkerställa en trygg fritidsverksamhet för såväl spelare, tränare som övriga funktionärer.

- Den rådande situationen har visat att fritidsverksamheten ger många barn trygghet i vardagen. När den saknas drabbas många barn av social otrygghet och ensamhet i sin vardag, konstaterar Tihinen.

Därtill har pausen från handledd träning på vissa håll lett till en okontrollerad situation där det finns för många spelare på planen och de gällande säkerhetsanvisningarna inte följs.

- Utöver de här orsakerna ger möjligheten till träning i små grupper föreningarna möjlighet att återkalla tidigare permitterade tränare till jobbet, vilket också är ett viktigt ekonomiskt och humant perspektiv, säger Tihinen.

Situationen uppdateras kontinuerligt

Bollförbundet följer med myndigheternas anvisningar noggrant och uppdaterar sina anvisningar regelbundet utifrån den senaste informationen.  

- En utmaning är att myndigheternas anvisningar och rekommendationer inte ger ett entydigt stöd för träning i små grupper, eftersom det tillsvidare finns knapphändigt med bekräftad information om vissa centrala faktorer, såsom hur viruset smittar utomhus.

- Sammankomster med högst tio personer är redan nu tillåtna och enligt regionförvaltningsmyndigheterna kan idrottsplatser utomhus användas för handledd och övervakad träning. Trots myndigheternas anvisningar är det mycket svårt att ge anvisningar som med hundra procents säkerhet förhindrar smittspridning vid träning i små grupper, förklarar Tihinen situationens komplexitet.

I enlighet med statsrådets riktlinjer ändras begränsningen för sammankomster till 50 personer från och med den 1 juni, vilket underlättar organiseringen av föreningarnas fritidsverksamhet betydligt. Serieverksamheten kan då inledas med specialarrangemang. Bollförbundet och regionerna arbetar kontinuerligt med nya modeller för serieprogrammet och informerar noggrannare om dem när vi får säkrare information om hur och när den organiserade serieverksamheten kan inledas på olika nivåer. Sammankomster för över 500 personer är enligt statsrådets riktlinjer förbjudna till slutet av juli, vilket är förvirrande och motsägelsefullt då begränsningen lättas på till 50 personer från och med den 1 juni.

Dessa anvisningar för träning i små grupper med undvikande av närkontakt gäller 5 - 31 maj. (uppdaterad 15 maj)

- Vi utreder saken som bäst med myndigheterna och återkommer med noggrannare anvisningar så fort som möjligt.

- Om föreningarna med beaktande av sitt ansvar beslutar att inleda träning i små grupper enligt anvisningarna, ska lagen vara noggranna med att ingen individ får känna sig tvungen att delta i träningspassen. Valet ska göras av individen och familjen, för situationerna i familjerna är mycket olika exempelvis i fråga om vilka som tillhör riskgrupper, konstaterar Tihinen.

Tihinen påminner också om att idrottsplatserna och därmed träningstiderna i vissa städer blir tillgängliga först den 14 maj.

- Om föreningen inleder träning i små grupper, bör man beakta tillgången till idrottsplatser utomhus. Träning kan inledas på officiella träningstider som beviljats av idrottsplatsens ägare.

Anvisningar till föreningar och lag angående träning i små grupper (5.5)

  1. Följ statsrådets anvisningar angående rörlighet och folksamlingar (https://valtioneuvosto.fi/sv/information-om-coronaviruset) och THL:s anvisningar (https://thl.fi/sv/web/infektionssjukdomar/aktuellt/aktuellt-om-coronaviruset-covid-19).
  2. Man ska inte träna fotboll om man har minsta lilla sjukdomssymtom eller hör till någon av riskgrupperna för covid-19.
  3. Ledda träningspass får ha högst 10 deltagare, av vilka minst 1 är en tränare eller ledare.
  4. Träningen i små grupper ska ske utomhus.
  5. Från och med 14.5. kan på stor plan samtidigt vara 30 personer i grupper på tio personer, så att närkontakt inte uppstår. (AVI 8.5.)
  6. Försök undvika träningsmoment där spelarna är i närkontakt. Avståndet mellan personerna ska vara minst två (2) meter under hela träningspasset.
  7. Träning i små grupper ska ordnas endast för spelare i en sådan ålder eller på en sådan nivå att de kan följa regeln om avstånd och andra hälsorelaterade anvisningar under hela träningspasset.
  8. Gruppen som tränar tillsammans ska i så hög grad som möjligt bestå av samma spelare varje gång (tills det blir tillåtet att träna med hela laget).
  9. Deltagarna ska inte använda omklädningsrum och liknande, utan kommer till planen och åker därifrån i sin träningsutrustning. Det är likaså viktigt att undvika närkontakt på vägen till och från träningspassen.
  10. Spelarna får inte komma till träningsplatsen innan den egna träningstiden börjar och en övergångstid på minst 5 minuter rekommenderas mellan olika gruppers träningspass. Träningspasset kan börja 5 minuter efter att plantiden börjat och ska avslutas 5 minuter innan plantiden slutar.
  11. Alla deltagare ska tvätta händerna hemma före och efter träningspasset eller använda egen handsprit.
  12. På träningspassen ska bollarna i regel hanteras endast med fötterna (huvudspel ska undvikas, liksom att vidröra bollen med bara händer).
  13. Inga västar används på träningspassen. Koner och andra hjälpmedel ska hanteras av endast en person.
  14. Om en spelare har en egen flaska med sig, får ingen annan dricka ur den.
  15. Man bör undvika att spotta på planen.
  16. Om du blir tvungen att hosta eller nysa, gör det i armvecket eller tröjan.
  17. Möten om träningen ska hållas på distans.
  18. Anvisningarna ska gås igenom noggrant med hela gruppen på förhand.
  19. Om du misstänker att du smittats av covid-19, följ THL:s anvisningar: https://thl.fi/sv/web/infektionssjukdomar/aktuellt/aktuellt-om-coronaviruset-covid-19/anvisningar-om-coronaviruset-till-medborgare

Grafiska anvisningar för träning >>

Annat att beakta:

  • Man ska inte delta i föreningsverksamhet, om föräldern eller barnet anser att smittorisken är för stor för en själv eller för familjen.
  • En person som har symtom på luftvägsinfektion får inte delta i föreningens träningspass.
  • Uppgifter om eventuell coronasmitta inom föreningsverksamheten uppföljs tillsammans med THL.
  • Att återvända till träning efter en eventuell infektion
  • Beakta sjukdomsbildens långa och föränderliga karaktär

 

  • Palloliitto
  • korona