Palloliiton kanta Qatarin MM-lopputurnaukseen

Julkaistu

    Palloliitto pitää kisojen myöntämistä Qatarille huonona päätöksenä ja jatkaa työtään maan ihmisoikeustilanteen edistämiseksi.  

    Suomen miesten jalkapallomaajoukkue aloittaa keskiviikkona 24. maaliskuuta karsinnat vuoden 2022 MM-kisoihin. MM-lopputurnaus pelataan Qatarissa marras-joulukuussa 2022, ja kisat ovat olleet voimakkaan julkisen keskustelun ja arvostelun kohteena aina niiden myöntämisestä saakka. Ongelmat liittyvät kisojen myöntämisprosessiin, ilmastokysymyksiin ja viime aikoina ennen kaikkea siirtotyöläisten huonoihin työ- ja asumisoloihin sekä ihmisoikeuksiin. 

    Suomen Palloliitto pitää MM-lopputurnauksen kisojen myöntämistä Qatarille ongelmallisena ja huonona päätöksenä.

    Palloliitto pyrkii aktiivisesti rakentamaan maailmaa, jossa toteutuu yhdenvertaisuus, tasa-arvo ja ihmisoikeudet. Kansallisesti tätä työtä teemme yhdessä muiden lajiliittojen, SUEKin ja Olympiakomitean kanssa. Kansainvälisesti meille tärkeitä yhteistyökumppaneita ovat etenkin muut pohjoismaiset lajiliitot sekä jalkapallon kansainväliset kattojärjestöt FIFA ja UEFA. 

    On selvää, että monet asiat, jotka liittyvät ihmisoikeuksiin, tasa-arvoon ja työntekijöiden oikeuksiin ja oloihin, eivät ole Qatarissa hyväksyttävällä tasolla. Nykymaailmassa emme voi emmekä tahdo ummistaa silmiämme tilanteelta.

    Palloliitto ei äänestänyt Qatarin kisaisännyyden puolesta, koska päätös kisapaikasta tehtiin aikanaan FIFAn hallituksessa. Suomella oli vasta vuonna 2018 mahdollisuus äänestää ensimmäistä kertaa miesten MM-kisojen kisapaikasta, ja äänestimme tällöin kisaisännäksi valitun USA:n, Meksikon ja Kanadan yhteishakemuksen puolesta.  

    Suomen Palloliitto on arvioinut Qatarin ja siellä järjestettävän MM-lopputurnauksen tilannetta yhdessä kotimaisten ja pohjoismaisten asiantuntijoiden kanssa vuodesta 2015 lähtien. Olemme vierailleet paikan päällä kahdesti ja käyneet aktiivista keskustelua FIFAn, Kansainvälisen työjärjestön (ILO), MM-kisojen järjestelytoimikunnan, Qatarin valtion, ihmisoikeusliittojen ja muiden paikallisten toimijoiden kanssa. Me uskomme, että tämä valittu tie on rakentava ja tuloksia aikaansaava tapa parantaa meille tärkeitä arvoja ja ihmisoikeuksia.

    Tietoisuus Qatarin tilanteesta ja vakavista ihmisoikeusrikkomuksista on samaan aikaan kasvanut Suomessa ja maailmalla, mikä on vahvistanut kansainvälisen yhteisön ääntä ja vaikuttamismahdollisuuksia.

    Edistystä monessa asiassa on tapahtunut, mutta työ on vielä kesken. Vuoden 2017 jälkeen Qatarissa on tehty uudistuksia siirtotyöläisten oikeuksiin liittyvään työlainsäädäntöön. Niihin kuuluu muun muassa työnantajansa kotona asuvien kotiapulaisten työaikalaki, työtuomioistuimen perustaminen, minimipalkan säätäminen sekä rahasto, josta voidaan korvata maksamatta jääneitä palkkoja. Muutoksia on tehty myös niin kutsuttuun kafala-järjestelmään, joka sitoo siirtotyöläiset työnantajaansa lailla. Seuraavaksi Qatarin hallituksen täytyy varmistaa, että työlainsäädännön uudistukset todella otetaan käyttöön ja niiden toteutumista valvotaan.

    Kisat Qatarissa tullaan järjestämään Suomen toimista riippumatta. Boikotoinnin sijaan me tulemme yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa jatkamaan aktiivista dialogiamme sekä FIFAn että paikallisten järjestäjien ja toimijoiden kanssa työolojen ja ihmisoikeuksien parantamiseksi. Tulemme korostamaan, että jo tehtyjä poliittisia päätöksiä siirtotyöläisten työolosuhteiden parantamiseksi on myös toimeenpantava ja seurattava. 

    Vastuu asiaan vaikuttamisesta, kansainvälisten tahojen painostamisesta ja dialogin ylläpidosta on Palloliitolla. Toivomme, että urheilijat voivat keskittyä suoritukseensa.

    Kuten Urheilun eettisten asioiden neuvottelukunta on lausunnossaan todennut, urheilun avulla on mahdollista parantaa asioita ja ylläpitää vuoropuhelua erilaisten kulttuurien välillä. Suomen Palloliitto toimii tämän tavoitteen ja arvojensa mukaisesti Qatarin siirtotyöläisten oikeuksien edistämiseksi. 
    Palloliitto työskentelee aktiivisesti sen puolesta, että jatkossa päätökset arvokisoista tehdään eettisesti, ihmisoikeuksia ja ympäristöä kunnioittaen.

    Helsingissä, 15.3.2021

    Suomen Palloliiton hallitus

    Lisätietoja: 
    Ari Lahti, puheenjohtaja
    ari.lahti(a)palloliitto.fi 
    040 060 1579