Palloliiton ja FIFA:n puheenjohtajat tapasivat

Julkaistu

    Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti ja FIFA:n puheenjohtaja Gianni Infantino tapasivat ensi kertaa kahden kesken Zürichissä torstaina 19.4.

    Tapaamisessa käytiin läpi laaja kirjo asioita kansainvälisen jalkapallon osalta ja toki myös nimenomaisesti Suomea koskevia asioita.

    - Päivitin puheenjohtaja Infantinon meidän Seurojen Palloliitto –hankkeemme etenemisestä ja pyrkimyksestämme saada elinkeinoelämää entistä selvästi vahvemmin jalkapallon taakse Suomessa, puheenjohtaja Lahti kertasi tapaamista.

    - Kutsuin hänet myös seuraamaan ensimmäistä ottelua sen jälkeen, kun Olympiastadion remontin jälkeen valmistuu – mikä se ottelu sitten onkaan – ja hän lupasi tulla.

    Puheenjohtaja Lahti piti tapaamista erittäin hyödyllisenä, vaikka mitään kiveen hakattua agendaa ei tällä kertaa ollutkaan, vaan kyse oli enemmän epävirallisista keskusteluista ja kanssakäymisestä.

    - Tietysti kontakteja kattojärjestöihin ja niiden johtoon on hyvä pitää yllä. Olemme osa kansainvälistä jalkapalloyhteisöä ja onhan tämä kuitenkin myös tapa vaikuttaa suomalaisenkin jalkapallon puolesta.

    • Palloliitto