Suomessa on lähes 1000 jalkapalloseuraa. Nämä yhteisöt ovat lajin ydinyksikköjä. Ilman seuroja olisi vaikea kuvitella jalkapalloa nykyisessä muodossaan.
Vaikka seurat ovat isossa roolissa niin pelaajien, valmentajien kuin muidenkin toimijoiden arjessa, seurakulttuurista on puhuttu Suomessa vielä varsin vähän. Käsite saattaa herättää monessa mielikuvan kymmenistä tuhansista faneista laulamassa ja heiluttamassa valtavan kokoisia kannatuslakanoita.
Seurakulttuuri on kuitenkin myös paljon muuta – asioita, jotka toteutuvat joka päivä, mutta joita emme tule aina ajatelleeksi seurakulttuurina. Pukukopit on maalattu seuran väreillä. Juniorit käyvät katsomassa seuran edustusjoukkueen pelejä. Nettisivuilla on valmentajaesittelyjä. Seuran toimiston seiniä koristavat vanhat joukkuekuvat. Seurassa on yhteisiä tapahtumia aikuis- ja junioripelaajille.
Seurakulttuuri on arjen suuria pieniä asioita. Seurakulttuurin kannalta juniorivalmentajat ovat tärkeitä toimijoita. Valmentajat toimivat esimerkkeinä, välittävät pelaajille tärkeitä arvoja ja toimintatapoja sekä rakentavat yhdessä muiden ihmisten kanssa yhteisöllisyyttä.
Jos tämä artikkeli herättää kiinnostuksesi seurakulttuuria kohtaan ja haluat oppia aiheesta lisää, voit ladata Erkko Meren kirjoittaman oppaan "Kohti vahvempaa seurakulttuuria - opas urheiluseuroille" TÄSTÄ!
YKSI ISO PERHE
Irakissa kasvanut Shiro Karis on valmentanut helsinkiläisessä IF Gnistanissa vuodesta 2014 lähtien. Kipinä-lempinimellä tunnetun seuran ydinaluetta on Pohjois-Helsingin Oulunkylä. Miesten edustusjoukkue pelaa kaudella 2020 Miesten Ykkösessä. Pian kuusi vuotta juniorivalmentajana toiminut Karis tuntee ylpeyttä saadessaan toimia Gnistanissa.
- Gnistan on minulle paljon enemmän kuin vain seura. Se on kuin yksi iso perhe. Olen kiitollinen, että Gnistan on antanut minulle mahdollisuuden valmentaa ja tutustua jalkapallomaailmaan, Karis kertoo.
Gnistanin miesten edustusjoukkue on totuttu näkemään Kakkosen kärkikahinoissa. Kaudella 2020 joukkue taistelee sarjapaikasta Ykkösessä. Karisin mukaan edustusjoukkue on tärkeä osa seuraa.
- Juniorit oppivat jalkapallokulttuuria, kun he käyvät katsomassa edustusjoukkueen pelejä. Pelaajat pääsevät näkemään, mikä on taso aikuisissa ja he huomaavat, että omassa seurassa voi pelata aikuisena korkealla tasolla.
Gnistan pelaa kotiottelunsa Oulunkylän Mustapekka Areenalla. Peleissä on usein lähes sata keltapaitaista Kipinä-junioria. Tilanne ei ole ollut aina yhtä hyvä. Vielä vuosikymmen sitten omat juniorit puuttuivat lähes täysin katsomosta.
- Monet juniorit jäävät harjoitusten jälkeen edustusjoukkueen peliin. Peliin pääsee juniorikausikortilla ilmaiseksi, juniorivalmentaja Karis avaa tarkemmin.
- Uskon, että seurakulttuuri syntyy juuri tätä kautta.
Seurakulttuuri on yhteenkuuluvuutta. Seurassa toimivat ihmiset – valmentajat, pelaajat, toimihenkilöt, huoltajat, vanhemmat, kannattajat ja monet muut – tekevät seurasta seuran, yhteisön. Karisin mukaan yksi osa seurakulttuuria ovat juuri seuran yhteiset tapahtumat. Edustusjoukkueen kotipelit ovat vain yksi osa tätä kokonaisuutta.
- Meillä Gnistanissa pidetään esimerkiksi koulutuksia valmentajille. Näemme toisiamme seuran toimistolla ja kentillä. Lisäksi pidän tärkeänä, että seurassa on myös tyttöjoukkueita ja naisten edustusjoukkue. Ilmapiiri seurassa on hyvä ja jokaiselle pelaajalle annetaan mahdollisuus tasosta riippumatta, Karis toteaa.
”ILVES ON VAHVASTI NÄKYVILLÄ TAMPEREEN KATUKUVASSA”
Siinä missä IF Gnistan on profiloitunut vahvasti kaupunginosaseuraksi, Tampereen Ilves koskettaa koko kaupunkia. Tamperelaisseura on pelaajamäärässä mitattuna Suomen suurin jalkapalloseura.
26-vuotias Niko Hasa valmentaa Ilveksessä 14-vuotiaita poikia. Aikaisemmin hän on valmentanut toisessa perinteisessä tamperelaisseurassa, TPV:ssä. Ilves on Hasalle tärkeä yhteisö.
- Ilves merkitsee minulle luonnollisesti paljon, sillä käytän ison osan ajastani valmennustyöhön. Lisäksi seura on väriensä kautta vahvasti näkyvillä Tampereen katukuvassa. On hyvin merkityksellistä olla mukana toiminnassa, kun tiedostaa sen laajuuden, juniorivalmentaja arvioi.
Kun Ilves pelaa Veikkausliigan kotiotteluitaan Tammelan stadionilla, yksi asia on varma: katsomossa on sankoin joukoin Ilveksen junioripelaajia. Pelien päätyttyä juniorit kerääntyvät pukukopeille vievälle reitille antamaan edustuksen pelaajille ”yläfemmat”. Hasa nostaa esille myös toisen tärkeän seurakulttuuriin liittyvän huomion.
- Seuran sisällä on paljon entisiä Ilveksen pelaajia, jotka ovat nyt mukana valmennustoiminnassa.
Pelaajauran päätyttyä juniorivalmentajan tehtäviin ovat Ilves-kasvateista siirtyneet muun muassa Toni Kuivasto ja Heikki Aho. Kuivasto pelasi pitkällä urallaan Norjassa ja Ruotsissa sekä edusti Suomea 75 A-maaottelussa. Aholle kertyi puolestaan yli 300 peliä Veikkausliigassa.
- Lisäksi Ilveksen edustusjoukkueessa on paljon omia kasvatteja. Oman kokemukseni mukaan se vahvistaa jo hyvin nuorienkin junioreiden halua päästä edustusjoukkueeseen, Hasa jatkaa.
Juniorivalmentajat ovat seurakulttuurin välittäjiä. Valmentajat näyttävät esimerkillään, että oma seura on tärkeä yhteisö. Tämä on luonnollinen lähtökohta myös Ilveksessä.
- Seurakulttuuri näkyy eniten vuorovaikutuksessa muiden toimihenkilöiden ja pelaajien kanssa. Pyrimme toimijoiden välisissä keskusteluissa tekemään yhä selvemmäksi sitä, millaisia pelaajia haluamme kasvattaa arvojen kautta. Nämä arvot puolestaan luovat toimintakulttuuria. Tarkoituksena on tietysti luoda yhdenmukaisuutta ikäluokkien välille, aina edustusjoukkueeseen asti, Hasa avaa.
Kun Hasa kertoo syistään olla mukana Ilveksen toiminnassa, sana ”luottamus” nousee esille.
- Minun ja muiden toimijoiden välinen luottamus on Ilveksessä viettämäni vuosien aikana muodostunut hyvin vahvaksi, mikä tekee oman toiminnan helpoksi. Lisäksi pidän Ilveksen ympärillä olevasta energiasta ja ilmapiiristä. Siihen on helppo samaistua ja se vie mukanaan.
”SEURA ON ANTANUT PALJON JA TEHNYT MINUSTA IHMISEN, JOKA OLEN TÄNÄ PÄIVÄNÄ”
Vuonna 1958 perustetun Tikkurilan Palloseuran naisten edustusjoukkue pelaa Kansallisessa Liigassa. Joukkuetta voi hyvällä syyllä kutsua itävantaalaisen seuran ylpeydeksi.
- On merkittävää, että TiPS pystyy tarjoamaan pelaajapolun naisten ylimmälle sarjatasolle asti. Se motivoi junioripelaajia ja kannustaa tekemään töitä menestyksen eteen, sanoo Emma Järvinen, seuran 9–14-vuotiaiden tyttöjen valmennuksen koordinaattori.
Järvinen kertoo, että TiPS:n edustusjoukkueiden kotiottelut ovat juhlapäiviä, jolloin juniorijoukkueilla ei ole lainkaan harjoituksia.
- Junnujoukkueet saavat toimia edustuksen otteluissa saattajina, pallotyttöinä ja -poikina sekä järjestää buffetin. Seura on ohjeistanut, että jokaiseen ottelutapahtumaan osallistutaan valmentajan johdolla. Se on junnujoukkueen oma yhteinen juttu, jossa pelaajat pääsevät tapaamaan myös harjoituksien ulkopuolella, samoin myös valmentajat, muut toimijat sekä vanhemmat.
Pelipäivien lisäksi TiPS:n naisten edustusjoukkueen pelaajat näkyvät junioreiden arjessa myös muulloin. Yksi osa seurakulttuuria onkin juuri aikuis- ja junioripelaajien säännölliset kohtaamiset.
- Edustusjoukkueen pelaajat ovat aktiivisesti mukana kaikissa seuran tapahtumissa sekä toimivat esimerkiksi leireillä valmentajina. Edustusjoukkueen pelaajat ovat myös aktiivisia sosiaalisessa mediassa ja tuovat siellä paljon esiin muun muassa joukkueen ja pelaajien arkea, TiPS:ssä itsekin juniorina pelannut Järvinen taustoittaa.
Seurakulttuuri herättää Järvisessä paljon erilaisia ajatuksia. Kaikki lähtee ylpeydestä omaa yhteisöä kohtaan – ajatuksesta, että ”tämä on meidän seuramme”. Seurakulttuuri on yhtenäisyyttä ja yhdessä tekemistä.
- Pelaajat ja muut toimijat kantavat logoa ylpeänä rinnassaan ja pukeutuvat mielellään seuran varusteisiin.
- Ihmiset haluavat kehittää ja tehdä asioita seuran eteen. Edustusjoukkueiden kannattaminen on myös tärkeä osa seurakulttuuria. Halutaan, että joukkue menestyy ja mennään paikan päälle osoittamaan joukkueelle tukea.
Seurakulttuuri ei synny hetkessä, vaan se vaatii pitkäjänteistä ja systemaattista työtä vuosien, jopa vuosikymmenten, ajan. Hienot suunnitelmat eivät siirry käytäntöön hetkessä. Tarvitaan suunnitelmallisuutta, tahtoa ja tekijöitä.
Emma Järvisen mukaan myös Tikkurilassa on alettu panostamaan seurakulttuuriin aikaisempaa enemmän. Kuten monissa muissakin seuroissa, tavoitteena on sitouttaa ihmisiä paremmin yhteisöön ja sen arkeen. Jalkapallo on yksi Suomen suurimmista kansanliikkeistä.
- TiPS:ssä seurakulttuuri näkyy sosiaalisesti ihmisten hyvänä energianä tehdä asioita. Yksi esimerkki tästä ovat talkoot, joissa kunnostettiin seuran kotikenttää. Valmentajat, toimijat ja vapaaehtoiset tuntevat hyvin toisensa, ja välillä on vaikea keskittyä edustuksen otteluun, kun olisi niin monta ihmistä, joiden kanssa keskustella.
Järvisen kommenteissa toistuu tapahtumien merkitys seurakulttuurin luomisessa. Kyse voi olla edustusjoukkueen kotiotteluiden lisäksi erilaisista leireistä, kauden avajaistapahtumista, päättäjäisistä tai turnauksista.
- Ottelutapahtumat ovat olleet mahtava kehitysaskel seurassamme ja se on tuonut ihmisiä enemmän yhteen. Seurakulttuuri näkyy seurassamme myös hyvin arkisina, mutta tärkeinä asioina, kuten tiettyinä toimintatapoina, perinteisenä seuraleirinä, päättäjäisinä ja erilaisina tapahtumina, Järvinen kertoo.
Tikkurilan Palloseura on kaiken kaikkiaan todella rakas yhteisö Järviselle. Seura on muovannut hänen identiteettiään vahvasti.
- Olen pelannut TiPS:ssä sekä junnuna että aikuisena. Logoon siis kiteytyy itselläni rakkaus jalkapalloon, liikunnallisen elämäntavan oppiminen sekä elinikäiset ystävät. Ystävät, joita sain joukkueestani lapsena ovat edelleen parhaita kavereitani. Seura on itselleni hyvin tärkeä, koska se on antanut niin paljon ja tehnyt minusta ihmisen, joka olen tänä päivänä, Järvinen päättää.
PAIKALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS TÄRKEINÄ VOIMAVAROINA
IF Gnistan, Tampereen Ilves ja Tikkurilan Palloseura ovat erilaisia seuroja. Eroista huolimatta kaikki ovat omalla alueellaan tärkeitä toimijoita. Oulunkylää olisi vaikea kuvitella ilman Gnistania. Ilves on perinteikkäänä seurana vahva osa tamperelaisten jalkapalloihmisten sielunmaisemaa. TiPS puolestaan koskettaa tuhansia ihmisiä Tikkurilassa ja sen lähialueilla.
Mainittujen kolmen seuran lisäksi Suomesta löytyy satoja vastaavia esimerkkejä tärkeistä paikallisista seuroista, jotka kokoavat jalkapalloihmiset yhteen, osaksi seuraa. Jalkapallo ei olisi elinvoimainen laji ilman seuroja. Seurat taas eivät olisi hengissä, jos niissä ei toimisi sitoutuneita ihmisiä.
Koronavirusepidemia on pakottanut monet ihmiset pohtimaan suhdettaan omaan seuraan. Mitä seura merkitsee meille? Miksi haluamme toimia osana yhteisöä? Mitä arjestamme puuttuu, kun emme pääse toteuttamaan itseämme pelaajina, valmentajina tai vaikkapa kannattajina?
Ymmärrämme tärkeiden asioiden merkityksen usein vasta sitten, kun ne viedään meiltä pois – vaikka vain hetkeksi. Shiro Karisille, Niko Hasalle ja Emma Järviselle oma seura on ylpeyden aihe, yhteisöllinen osa elämää ja paikka toteuttaa juniorivalmentajana itseään.
Kun jalkapallo jonain päivänä taas palaa normaaliin tilaan, ymmärrämme, kuinka hienoa on kirmata pallon perään, viettää joukkuekavereiden kanssa aikaa pukukopissa, juhlia yhdessä muiden kannattajien kanssa voittoa, valmentaa pelaajia harjoituksissa, tavata kentän laidalla muita vanhempia, tuomaroida nappulapelejä tai osallistua seuran talkoisiin.
Ihmiset tekevät seuran.
Kirjoittanut: Erkko Meri
Haluatko oppia lisää seurakulttuurista? Lataa Erkko Meren kirjoittama opas "Kohti vahvempaa seurakulttuuria - opas urheiluseuroille" TÄSTÄ!
Tämä artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran kesäkuussa 2020 osana Veikkausliigan, Kansallisen Liigan ja Miesten Ykkösen toteuttamaa Kauden tärkein ottelu -kampanjaa ja siihen liittyvää Kauden tärkein ottelu Exclusive -sisältöpakettia.