Pääsiäisenä täysi kierros - kärkiottelu Tapiolassa

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Naisten Liigassa pelataan pääsiäisenä täysi kierros. Lauantaina on neljä ottelua ja samalla myös Ilves ja JyPK aloittavat kautensa. Maanantaina edessä on yksi ottelu.

La 20.4. kello 14.30 ONS-Ilves
Pääsiäislauantaita vietetään jalkapallon merkeissä, kun ONS ja Ilves kohtaavat Arina Areenalla. Ottelu on kotijoukkueelle jo kauden neljäs, kun taas Ilves vasta avaa ottelussa liigakautensa. Ilveksen piti pelata edellisenä viikonloppuna Jyväskylässä JYPK:n vieraana, mutta Keski-Suomen talvisten olosuhteiden takia tuo ottelu siirtyi myöhempään ajankohtaan.

ONS kärsi edellisessä ottelussaan harmittavan tappion kotonaan, kun Åland United tuli maalin takaa-ajoasemasta tasoihin ja ohi.

- Tekemistä täytyy edelleen terävöittää entisestään sekä hyökkäys- että puolustusalueella, pallot pitää siivota oman maalin edustalta varmasti pois, sanoo joukkueen päävalmentaja Jussi Madetoja seuran sivuilla.

- Olemme pelanneet ensimmäiset pelimme sarjan kärkipäähän povattuja joukkueita vastaan, nyt vastassa oleva Ilves on yksi päävastustajistamme sarjassa, JyPK:n ja TPS:n lisäksi, toteaa Madetoja. - Kolmen pelatun sarjapelin jälkeen olemme varmasti hyvin sisällä pelirytmissä, kun Ilves taas pelaa ensimmäisen ottelunsa. Meidän pitää pystyä hyödyntämään tämä ja kääntää tuleva peli voitoksi, Madetoja kertoo.

- Sarja on vielä alussa, ja joukkueelta löytyy varmasti hyvää asennetta ja osaamista pelaamiseen, myös pelirytmin pitää näkyä lauantaina kaikessa suorittamisessa, painottaa Madetoja.

Kotijoukkueen kokoonpanossa on jälleen muutoksia edelliseen otteluun verrattuna. Sekä Ida Ruuskanen että Heta Olmala ovat varmuudella sivussa loukkaantumisten takia. Myös Jenna Vääräniemi on ilmeisesti edelleen poissa, kun taas Satu Rousti tekee paluun pelaavaan kokoonpanoon tässä ottelussa. Joukkueen lopullinen kokoonpano lauantain peliin selviää kuitenkin vasta perjantain viimeistelyharjoitusten jälkeen.

Ilves ehti pelata talven aikana useita otteluita vaihtelevin tuloksin. Peli kuitenkin parani koko ajan talven mittaan ja viimeisimmistä viidestä ottelusta Ilves otti kaksi voitto ja pelasi kolme ottelua tasan. 

- Me olemme koko talvikauden kehittäneet uutta pelitapaa. Prosessi on ollut haastava, mutta innostava. Pelaajat ovat osoittaneet hyvää taktista kykyä ja omaksuneet hyvin uusia vaatimuksia, kommentoi päävalmentaja Mikko Lepistö talven harjoittelukautta seuran sivuilla.

Joukkue nuorentui paljon viime kaudesta, mutta talven harjoitus otteluiden aikana nuoria pelaajia on ehditty hyvin ajaa sisään. Lepistö kuitenkin myöntää, että paljon junnumaajoukkuepelaajia sisältävä joukkueella on ollut myös omat haasteensa talven aikana: 

- Joukkue on koko talven harjoitellut erittäin kapealla rungolla. Muutenkin kapeaa materiaalia ovat vaivanneet loukkaantumiset, eikä näin ollen ehjiä harjoitusviikkoja ole liikaa takana. Nuorista johtavista pelaajista on kuitenkin kasvamassa hyviä johtavia pelaajia. Pelaajien kyky sopeutua sekä harjoitella hyvin vaikeuksista huolimatta on ollut täysin uskomaton. Halu voittaa on pelaajilla valtava.

Ilves-leirissä on kauden avausta jo odotettu. Joukkue lähtee valmiina ja luottavaisena kohti Oulua. Tavoitteena pelata tähän mennessä pelatuista otteluista kauden parhaan.

- On ihana päästä vihdoin aloittamaan kausi, sitä on kyllä odotettu. Joukkueessa on hyvä energia ja voitontahtoa. Lähdemme ekasta pelistä alkaen metsästämään kolmea pistettä, kommentoi kapteeni Sanni Ojanen kauden avausta. 

Kauden avauksesta varmuudella puuttuvat koko kauden polvivamman vuoksi sivussa oleva Tuulia Mikkola sekä pienemmistä vammoista kärsivät Iida Laakkonen ja Aino Varkoi.

La 20.4. kello 15.00 IK Myran-TiPS
IK Myran kohtaa ensimmäisessä Naisten Liigan kotiottelussaan TiPS:n. IK Myran sai kylmän tulikasteen Naisten Liigaan, kun se hävisi avausottelussaan HJK:lle vieraskentällä 1-6. Nyt se pääsee kuitenkin kotikentälleen, jossa sillä on vankka kotiyleisön tuki takanaan. TiPS on ehtinyt pelata jo kolme peliä tällä kaudella ja jahtaa edelleen avausvoittoaan. Tikkurilalaiset ovat kuitenkin osoittaneet vahvuutensa alkukauden otteluissa, vaikka voitto on jäänyt saamatta. Se aloitti kauden 1-1-tasapelillä Åland Unitedille ja sen jälkeen se koki niukat maalin tappiot HJK:lle ja FC Hongalle.

La 20.4. kello 15.00 FC Honka-HJK
Honka ja HJK ovat molemmat voittaneet kaikki kolme pelaamaansa ottelua, ja ovat tasapisteissä Naisten Liigan kärjessä. Honka on kaatanut KuPS:in 1-0, ONS:n 2-1, sekä viimeisimpänä TiPS:n 1-0. Kolmen ottelun jälkeen Hongan tehokkain maalintekijä on molemmat osumat ONS:ia vastaan laukonut Aino Vuorinen. Riikka Hannula ja Inka Kaivola ovat osuneet kumpikin kertaalleen.

Hongan puolustaja Aino Nurmi odottaa lauantailta todella kovaa kamppailua.

– Lauantaina vuorossa on kauden toinen kotipeli ja tällä kertaa vastassa tosiaan HJK. Tulossa on varmasti astetta kovempi ottelu, sillä kyseessä on kärkikamppailu. Molemmille on takana kolme ottelua joista kasassa täydet yhdeksän pistettä. Kamppailusta tulee varmasti tasainen ja pisteiden eteen on taisteltava, Nurmi kommentoi Hongan sivuilla.

HJK:n ottelut ovat olleet selvästi Hongan vastaavia runsasmaalisempia ja helsinkiläiset pitävätkin kärkipaikkaa juuri maalieron turvin. HJK on voittanut ONS:n 5-2, TiPS:n 2-1 ja IK Myranin 6-1. Joukkueen paras maalintekijä alkukaudella on ollut neljä maalia iskenyt Jutta Rantala, joka edusti FC Honkaa viime kaudella.

Nurmen luotto omiin on ottelun alla kova.

– HJK on odotetusti kova vastus. Meidän on parannettava viime ottelusta sekä puolustus- että hyökkäyspeliämme. Olemme kehittyneet koko ajan pelillisesti eteenpäin, joten luotan joukkueeseemme. Kaikki ovat sitoutuneita ja antavat kaikkensa. Vaikka meillä on vielä melko uusi joukkue, olemme osoittaneet, että pystymme vaikka mihin!

Honka ja HJK ovat kohdanneet liigahistoriassa 32 kertaa. Honka on vetänyt pidemmän korren viisitoista kertaa. Tasapelejä on kymmenen, ja HJK on voittanut seitsemästi.

HJK ja Honka ovat kohdanneet jo kertaalleen Suomen Cupin lohkovaiheen ottelussa, joka päättyi 2-2 tasatulokseen. Klubin ei tarvitse ruveta tekemään omaan peliinsä isoja muutoksia: joukkueen täytyy rytmittää hyökkäyspelaamistaan, löytää vastustajan jättämät tilat sekä reagoida pallonmenetyksen jälkeen nopeasti. Kumpikin joukkue varmasti janoaa lauantain kärkikamppailusta täyttä pistepottia. Tiukoissa otteluissa myös erikoistilanteiden merkitys kasvaa ja Klubin pitää keskittyä ottelun loppuun asti.

La 20.4. kello 19.00 KuPS-JyPK
Kuopiolaiset jatkavat liigakauttaan voitontahtoisin mielin. Joukkue on esittänyt mallikelpoisia otteita alkukauden otteluissaan ja itseluottamus on vahvistunut onnistuneiden peliesitysten ansiosta. Joukkue lähteekin lauantaina jahtaamaan ensimmäistä liigavoittoaan tämän kauden aikana.

- Me olemme hyvässä iskussa. Tammikuusta alkaen me olemme menneet paljon eteenpäin ja oma peli on kehittynyt toivotulla tavalla. Me reagoimme paljon peleihin, se on iso tekijä. Me pystymme käyttämään useita erilaisia pelijärjestelmiä ja sen ansiosta me pystymme muuntautumaan tarvittaessa, jotta me saamme itselle jotain etua tai saamme vastustajalta otettua jonkin edun pois”, KuPS-valmentaja Ollipekka Ojala toteaa kuopiolaisten sivuilla.

KuPS oli Turussa pitkään kiinni arvokkaassa vierasvoitossa, 0-1-johtoasema kuitenkin kääntyi Tepsin 2-1-kotivoitoksi. Lopputulos oli iso pettymys, peli kuitenkin kehittyy koko ajan eteenpäin ja lauantaina tarvitaan jälleen ehjää 90 minuutin mittaista kokonaisuutta, jotta himoittu voitto pystyttäisiin saavuttamaan.

- Pallollisessa pelaamisessa me haluamme jatkaa siitä mihin me Turussa jäimme ja me pyrimme tekemään vielä parempia ratkaisuja viimeisellä hyökkäyskolmanneksella. Puolustuksellisesti meille tulee nyt kovempi haaste kuin Turussa, siihen meidän on kiinnitettävä enemmän huomiota. Kokonaisuuteen olen aika tyytyväinen, joka päivä menee paremmin ja meillä on käytettävissä paljon hyviä pelaajavaihtoehtoja omalla vaihtopenkillämme, Ojala muistuttaa.

JyPKin viimeinen harjoitusottelu oli 6.4. jolloin se kävi Kuopiossa voittamassa juuri lauantaisen vastustajansa KuPS:n selkeästi 5-1. Tuossa ottelussa vihreäpaidoista jokaisen maalin viimeisteli eri pelaaja, joten viimeistelyrintamalle saatiin uusia nimiä. Voiton lisäksi ilahduttavaa oli joukkueen pelaaminen kokonaisuudessaan. Tuloksesta päätellen se oli myös tehokasta, joten JyPK pääsee varsin positiivisissa tunnelmissa sarja-avaukseensa. Alkukaudesta JyPKin tehoista ovat vastanneet enemmälti Henna Honkanen ja Lavdije Begolli, mutta kaksikko on saanut tulitukea monelta pelaajalta.

Nappikset löysällä ei Kuopioon voi kuitenkaan lähteä. Viime kauden maalikuningatar JyPKistä - Gentjana Rochi, on siirtynyt keltamustiin ja tuo omalla olemassaolollaan jatkuvan vaaran KuPS:n hyökkäykseen. Jos kohta makedonialainen on vihreille tuttuakin tutumpi. Lisäksi KuPS on ehtinyt jo pelaamaan kolme liigaottelua, joten ottelutuntuma on savolaisilla erilainen. Se hävisi kauden avausottelunsa Hongalle 0-1 ja pelasi tasan Ahvenanmaalla. Viime lauantaina TPS oli Turussa parempi maalein 2-1.

Lauantaina kohtaavat sarjan neljättä ottelua ja ensimmäistä ottelua pelaavat joukkueet. JyPK on asettanut tavoitteeksi sen, että kaulassa on kauden päätteeksi jalometallia. Näihin suunnitelmiin laitetaan ensimmäinen iso merkintä pääsiäislauantaina.

- Lähdemme luottavaisena Kuopioon. Treeniviikolla on näkynyt hiukan jännitystä ja hermoilua, joka toivottavasti osataan käsitellä ottelussa positiivisella tavalla. Asetelma on mielenkiintoinen koska KuPS:lta on ensimmäisten matsien hermoilu ja puristus jo pelattu pois ja meillä se avaus on nyt edessä. Treenimatsit on aina treenimatseja, ja kun pisteistä pelataan niin pitää olla valmis että peli on aivan erilaista. Eli viime visiitillä ei ole mitään arvoa lauantaina. KuPS:lla on kova hyökkäys ja tiivis joukkuepuolustus, joten iso työ meidän pitää tehdä, että pisteet Kuopiosta kaivetaan. Uskon silti vahvasti, että meillä on keinot ja rohkeus hakea lauantaina avaus voitto ja samalla hyvä startti kauteen. Olemme malttamattomina ja innokkaina siitä, että vihdoin päästään tositoimiin, toteaa päävalmentaja Mikko Manninen jyväskyläläisten sivuilla.

Ma 22.4. kello 18.00 Åland United-TPS
Kierroksen viimeinen ottelu pelataan maanantaina, kun Åland United saa kotikentälleen vastaansa TPS:n.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kertaalleen, kun ne ottivat mittaa toisistaan cupissa ja voiton nappasi Åland United 3-0-numerion.

Åland United on valmistautunut otteluun hyvin ja Oulusta napattu avausvoitto toi uskoa siihen, että joukkue pystyy luottamaan omaan peliinsä. Päävalmentaja Samuel Fagerholm odottaa luottavaisena maanantain peliä.

- Oli hienoa nähdä joukkueen pelaavan viime viikonloppuna ja saamamme tulos antaa meille hieman enemmän luottoa tekemiseen. TPS-ottelusta tulee todennäköisesti samanlainen kuin ONS:aa vastaan. TPS:lla on kuitenkin voitto alla ja voi siten olla vaikeampi vastustaja, joten meidän täytyy vain jatkaa skarppaamistamme ja tehdä asiat vielä hieman paremmin kuin aiemmin, Fagerholm miettii Åland Unitedin sivuilla.

Åland Unitedin pelaajatilanne alkaa näyttää paremmalta, sillä ainoastaan Maryette Karring, Elsa Viktorsson ja todennäköisesti Sofia Lindström ovat sivussa kokoonpanosta. Kapteeni Bri Campos on iloinen joukkueen tilanteesta.

- Kun katsotaan yleistä kehitystä, niin joukkueemme ottaa pieniä askeleita eteenpäin joka viikko ja jokaisessa ottelussa. Tulemme lähemmäs ja lähemmäs sitä miten haluamme pelata ja se tuntuu hyvältä. Toisaalta meillä on paljon töitä ja se pitää minut inspiroituneena. Jos jatkamme tällä tiellä, pysymme nälkäisinä ja olemme valmiita taistelemaan, niin tulemme olemaan hyvin vaikeasti voitettava joukkue tällä kaudella.

TPS aloitti Naisten Liigan viime viikon lauantaina erittäin maukkaalla 2-1-kotivoitolla KuPS:sta. TPS nousi yläkentällä tappioasemasta maalin voittoon. Raitapaitojen tasoitusmaalin viimeisteli Katja Hakala ensimmäisen puoliajan lopulla. TPS:n 2-1-voittomaalissa oli hieman onneakin matkassa, sillä Mira Urosen laukaus muutti sopivasti suuntaa kuopiolaisten puolustuksesta.

- Kolme pinnaa heti sarjan alkuun on tärkein asia, lopputuloshan kuitenkin aina ratkaisee. Vähän jännitettiin ja peli oli ensin alkuun hakusessa. Tauolla muutettiin vähän asioita kentällä ja parannettiin heti, mutta hieman passivoiduttiin turhaan tuossa lopussa, TPS:n päävalmentaja Petteri Joensuu tiivisti KuPS-ottelun annin seuran sivuilla.

Viime kauden pronssijoukkue Åland United aloitti sarjakautensa kahdella tasapelillä. Viime viikonloppuna joukkue avasi voittotilinsä ONS:n kustannuksella Oulussa lukemin 3-2.

- Åland United on yksi sarjan suosikeista, mutta niillä on vähän yskähdellyt alussa. Heillä on todella hyvä ja kokenut joukkue tänäkin vuonna.  Paineet lyödään suosiolla sinne, koska heillä ei heillä hirveästi varaa menettää pisteitä, jos aikovat pysyä kärjen kyydissä mukana. Ollaan alkuviikko treenattu erittäin hyvin, sitten vähän huilattu ja sunnuntaina on valmistava treeni itse peliin. Meitä auttaa todella paljon se, että saatiin hyvä lähtö kauteen, TPS-luotsi painottaa.

TPS esitteli KuPS-ottelussa melkoisen määrän ensikertalaisia. Joensuulle itselleenkin KuPS-ottelu oli ensimmäinen päävalmentajana Naisten Liigassa. Pelaajista Siiri Välimaa, Tiia Hirvonen ja Patricia Träsk merkkauttivat pöytäkirjoihin ensimmäiset liigapelinsä TPS-paidassa. Oman nuorisokaartin Jatta Keskitalo ja Daniela Sandås pelasivat kaikkien aikojen ensimmäiset ottelunsa Naisten Liigassa.

- Penkillä taisi olla Inkeriä lukuun ottamatta kaikki ensikertalaisia. Hienosti nuoret selvisivät. Meillä onkin toimiva keskinäinen yhteistyö T17-joukkueen kanssa ja sieltä on muutama muukin pelaaja lähellä edustusjoukkuetta, Joensuu muistuttaa.

TPS:ltä puuttuu vielä pelaajia kokoonpanosta. Saija Östlundilla on ollut vaikeuksia jalkansa kanssa ja hänet tilanteensa selkenee ensi viikolla. Jenni Rannus on päässyt jo eroon kepeistään ja hän on pelikuntoinen heti vapun jälkeen. Myös Amanda Aatsingin paluu ajoittuu samoihin aikoihin. Italiasta takaisin Turkuun tuleva Annika Haanpää liittyy joukkueen pelaavaan kokoonpanoon vasta kesällä, mutta Yhdysvalloista palaava Sini Laaksonen jo toukokuun alussa.

- Aika samalla kokoonpanolla mennään kauden ensimmäiseen vieraspeliin kuin mitä oli KuPS-pelissä. Yasmin Baasousi tulee kuitenkin uutena mukaan Ahvenanmaalle, Joensuu vahvistaa.

  • HJK naiset
  • FC Honka Naiset
  • TPS Naiset
  • ONS
  • TiPS
  • KuPS Naiset
  • Ilves Naiset
  • JyPK
  • IK Myran
  • Åland United