Oona Siren tasapainoilee koulun ja jalkapallon välillä karanteenioloissakin

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Oona Siren on vasta 19-vuotias, mutta TiPS-paidassa hän ei ole uusi näky. Siren on edustanut koko ikänsä Tikkurilan Palloseuraa. Jalkapallon ohella hän opiskelee tällä hetkellä Mäkelänrinteen lukiossa, mutta tulevaisuudessa hän toivoo voivansa keskittyä vielä enemmän jalkapalloon. 

Sirenille alkava kausi on naisten pääsarjatasolla kolmas. Vaikka TiPS jäi lopulta ilman mitalia kaudella 2019, Sirenille kauden voidaan ajatella olleen henkilökohtainen menestys. Siren oli suuressa roolissa U19-tyttöjen maajoukkueen lokakuussa pelatuissa EM-karsinnoissa. Lisäksi Siren oli ehdolla kauden 2019 parhaaksi keskikenttäpelaajaksi Captain’s Ball -gaalassa. 

Jalkapalloa ja ylioppilaskirjoituksia

Siren opiskelee jalkapallon pelaamisen ohella Mäkelänrinteen Lukiossa. Opintoja on vielä lukiossa jäljellä reilu vuosi. Ensimmäiset ylioppilaskirjoituksensa Siren kirjoitti tänä keväänä. Vaikka kirjoituksiin valmistautuminen pelaamisen ohella on haastavaa, kokee Siren jalkapallon pelaamisen jopa helpottavan yo-urakkaa.

– On siinä omat haasteensa, mutta toisaalta se on hyvä, että asiat ovat tasapainossa. Kun on koulua ja futista, niin ne oikeastaan tukevat toisiaan. Kyllähän se välillä tuntuu raskaalta, mutta pääosin jalkapallo ja koulu ovat hyvin tasapainossa. 

Mäkelänrinteen Lukiossa on oma tyttöjen jalkapallo-ohjelma, mikä on helpottaa opiskelijoiden harjoittelun ja koulunkäynnin yhdistämistä. Myös Siren on hyödyntänyt koulun tarjoamaa joustomahdollisuutta.

– Yleensä minun päiväni ovat sellaisia, että aamulla menen aamuharjoituksiin ja sieltä suoraan koululle. Sitten olen koulussa muutaman tunnin ja menen sieltä suoraan treeneihin

Tulevaisuudessa Siren toivoo voivansa keskittyä jalkapalloon. Se ei kuitenkaan Sirenin mukaan sulje pois mahdollisuutta jatko-opiskelulle. Vaikka hänen oma tulevaisuuden alansa ei vielä ole selvillä, hän aikoo jatkaa opintojaan lukion päätyttyä. 

Haaveena ulkomailla pelaaminen

Taktiikkapalaverit ovat TiPS:ssakin toistaiseksi koronaviruksen takia vaihtuneet Skype-kokoontumisiin ja joukkueen harjoitukset itsenäisiin juoksuharjoituksiin. Vaikka Siren kokee omatoimiharjoittelun sujuneen ihan hyvin, hän myöntää kaipaavansa joukkueensa treenejä. Itsekseen kun ei saa kunnon pelejä aikaan.

Vaikka juuri nyt korona tuo harjoitteluun erityisiä haasteita, nuori pelaaja on kuitenkin kehittynyt vauhdilla. Tulevaisuuden suunnitelmat jalkapallon suhteen ovat selvillä.

– Haluaisin päästä pelaamaan ulkomaille johonkin hyvään seuraan ammattilaisena. Lisäksi haluaisin päästä myös Suomen A-maajoukkueen mukaan.

TiPS:ssa on treenitauon aikana käyty läpi joukkueen vanhoja pelejä lyhyiden videoklippien avulla. Siren kannustaa myös junioripelaajia pitämään yllä taktista osaamistaan treenitauon aikana.

– Kannattaa katsoa jalkapalloa paljon, vaikka sitten niitä vanhoja pelejä. Voi myös valita jonkun oman pelipaikan pelaajan jota seuraa tarkasti. Huomaamiaan juttuja voi sitten yrittää tuoda myös omaan peliin. 

 

  • kansallinen