Onnistunut loikka sarjatasoa ylemmäs – Julius Tauriaisen SC Freiburg II pelaa vahvaa kautta 3. Ligassa

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Pikkuhuuhkajien 20-vuotias runkomies on pelannut 21 sarjaottelussa ja viimeistellyt niissä yhden osuman.

Julius Tauriaisen taival SC Freiburgin organisaatiossa on edennyt mukavan nousujohteisesti. Kesällä 2020 seuraan siirtynyt Tauriainen aloitti alle 19-vuotiaissa ja nousi viime kaudeksi reservijoukkueeseen – pelit kovenivat jälleen, kun Freiburg II nousi täksi kaudeksi Saksan kolmannelle sarjatasolle ensi kertaa historiansa aikana. 

Freiburg on todellinen harvinaisuus, sillä muista saksalaisseuroista vain Dortmundilla on reservijoukkue 3. Ligassa. Kumpikin on pärjännyt tällä kaudella varsin mukavasti, sillä Dortmund II majailee yhdeksäntenä ja Freiburg II sijalla 11. Tauriaisen Freiburg nappasi viime viikonloppuna vierasvoiton Kimmo Hovin Viktoria Berlinistä, ja matkaa putoamisviivaan on jo 14 pistettä.

– Olemme saaneet pelimme kuntoon ja sitä kautta hyviä tuloksia. Emme ole viime aikoina luoneet peleissä niin paljon maalipaikkoja, mutta olemme puolustaneet todella hyvin. On vapauttavaa, ettei meillä ole enää huolta putoamisesta, eikä siitä tarvitse stressata, FC WILD:n ja HJK:n kasvatti kertoo.

Tauriainen kellotti sunnuntain ottelussa 87 minuuttia. Helmikuun otteluissa Viktoria Kölniä sekä Eintracht Braunschweigia vastaan hän pelasi niin ikään miltei täydet minuutit, mutta SV Meppen -voitossa suomalainen istui koko ottelun penkillä. Tauriaisen mukaan kilpailu peliajasta on todella kovaa, ja vastuu edellyttää hyviä onnistumisia sekä otteluissa että harjoituksissa.

– Meillä on paljon vaihtoehtoja vasemman wingbackin paikalle. Olen pelannut pääasiassa sillä paikalla, mutta minut on välillä vaihdettu kesken ottelun keskikentälle. Minulla oli alkuvuodesta pieniä vaivoja, enkä saanut niin paljon minuutteja, mutta nyt olen täydessä kunnossa.

Jos Freiburgin reservijoukkueen kausi on ollut positiivinen yllätys, on edustus tekemässä todellista jymypaukkua. Viime kausina Bundesliigan keskikastiin sijoittunut joukkue on tällä hetkellä sarjan viidennellä sijalla vain neljän pisteen päässä kolmospaikasta. 

– Joukkue on ollut aika samanlainen kuin edellisvuosina, mutta tällä kaudella pelaajista on saatu revittyä entistä enemmän irti. On ollut hienoa katsoa, miten hyvin joukkue on pärjännyt. Tällä kaudella olen päässyt seuraamaan yhtä peliä paikan päällä, ja tunnelma uudella stadionillamme oli loistava. Se on todella siisti stadion.

Ensi viikonloppuna edustuksella on edessään ”kuuden pisteen ottelu”, kun joukkue vierailee Leipzigissa. RB Leipzig on tasapisteissä Freiburgin kanssa, ja täysi pistepotti tulisi todella tärkeään paikkaan. Tauriaisen mukaan paikka Mestarien Liigassa olisi suuri asia seuralle, joka on aiemmin selviytynyt europelien lohkovaiheeseen vain kerran.

– Bundesliigassa on vielä monta kierrosta jäljellä, ja Mestarien Liigan paikkaan on vielä matkaa. Se olisi tosi iso juttu, jos Freiburg pääsisi neljän joukkoon. Tämä on seuralle harvinainen mahdollisuus taistella kärkipään sijoituksista.

Tauriainen pääsi viime kesänä edustuksen harjoitusten sekä harjoituspelien makuun, mutta talvella hän on käynyt vain yksittäisissä treeneissä. 

– Edustus- ja reservijoukkue on pidetty talven aikana pitkälti erillään toisistaan. Junioreita on nostettu edustukseen, ja se on tavoitteenani, mutta siellä on todella vaikeaa päästä pelaamaan. Koen kuitenkin, että 3. Liga on hyvä sarja, jossa pystyn kehittymään vielä paljon.

Revanssi mielessä Kroatiaan

Jalkapalloperheen poika debytoi Pikkuhuuhkajissa viime syyskuussa – aloitus oli vahva, sillä hän teki esityön Suomen EM-karsintaotteluiden avausmaaliin Viron vieraana. Tauriainen pelasi avauskokoonpanossa myös neljässä seuraavassa karsintaottelussa, mutta toisen Viro-ottelun hän joutui huilaamaan pienen loukkaantumisen takia.

– Syksyyn mahtui hyviä ja huonoja hetkiä. Esimerkiksi Itävaltaa vastaan pelasimme todella hyvin, mutta Kroatia- ja Norja-pelit jäivät harmittamaan suuresti. Meillä on hyviä pelaajia, ja olemme osoittaneet, että voimme voittaa minkä tahansa joukkueen, Tauriainen toteaa.

– Omista esityksistäni jäi ihan hyvä fiilis. Olen tottunut pelaamaan hyökkäävämmässä roolissa, mutta myös laitapakkina meni ihan hyvin. Pystyn pelaamaan vielä paremmin ja tuomaan joukkueellemme enemmän lisäarvoa.

Pikkuhuuhkajat kokoontuu seuraavan kerran vajaan kolmen viikon päästä. Joukkue kohtaa Romanian harjoitusottelussa 25. maaliskuuta, ja 29. maaliskuuta EM-karsinnat jatkuvat lohkokärki Kroatian vieraana. Kroatia vei syyskuussa pidemmän korren, ja Tauriainen lähtee kamppailuun vahvassa revanssihengessä.

– Oulussa olimme tosi hyviä Kroatiaa vastaan, mutta maalit jäivät puuttumaan. Haluamme ehdottomasti voittaa heidät, ja se on mahdollista, jos pelaamme yhtä hyvin kuin viimeksi. Tällä kertaa teemme paikoista maalit.

Pikkuhuuhkajien lohkon tilanne sekä otteluohjelma löytyvät täältä. Romaniassa ja Georgiassa kesällä 2023 pelattavaan lopputurnaukseen pääsee suoraan lohkovoittajat sekä paras lohkokakkonen. Muut lohkon toiseksi sijoittuneet karsivat neljästä kisapaikasta syksyllä 2022. Isäntämaiden lisäksi lopputurnaukseen pääsee 14 maata.

  • Pikkuhuuhkajat