Olga Ahtinen ja Sanni Franssi maalinteossa kv-kentillä

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Kaudet Pohjoismaissa ovat päättyneet, mutta meno jatkuu Keski-Euroopassa. Sanni Franssi on saanut kunnolla maalihanat auki Italiassa ja Olga Ahtinen Tanskassa.

Sanni Franssi iski Juventuksen toisen maalin, kun joukkue voitti Sassuolon 2-0 kotiottelussaan. Osuma oli hyökkääjälle kauden kuudessa ottelussa kolmas. Sekä Franssi että Tuija Hyyrynen pelasivat täydet minuutit.

Serie A:n kärjessä jatkaa Juventuksen tavoin kaikki pelinsä voittanut Brescia. Sunnuntaina kaatui Fimauto Valpolicella vieraissa 3-1-lukemin. Nora Heroum urakoi täydet minuutit.

Tanskassa Olga Ahtinen iski kaksi maalia ja pelasi 90-minuuttisen, kun Brøndby voitti vieraissa Varden 3-2. Ahtinen on viimeistellyt kauden 12 ottelussa kuusi osumaa. Saksassa Tinja-Riikka Korpela oli vaihtopenkillä, kun Bayern München voitti Werder Bremenin 4-1.

Kausi Norjassa saatiin lopullisesti päätökseen viikonloppuna. Avaldsnes voitti cupin mestaruuden lauantaina pelatussa finaalissa. Siiri Välimaan Grand Bodø karsi pääsarjapaikastaan ja voitti kaksiosaisessa kamppailussa Uræddin yhteismaalein 7-0. Välimaa pelasi sunnuntain 3-0-voitossa täydet minuutit.

Naisten maajoukkue on kokoontunut Helsinkiin maanantaina muun muassa testejä varten. Helmarit kohtaa Israelin MM-karsintaottelussa sunnuntaina 26.11.Telia 5G Areenalla.

  • Helmarit