Nyyssönen vetämään U18-poikien maajoukkuetta

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Kai Nyyssönen tulee toimimaan vuonna 2000 ja sitä myöhemmin syntyneiden poikien maajoukkueen päävalmentajana marraskuun alusta lähtien kakkosvalmentajanaan Stephen Ward. 


Nyyssönen jatkaa samalla idän aluevalmentajana ja Ward luonnollisesti myös Pohjanmaalla samassa roolissa.

- Kai ja Steve antoivat vahvat näytöt vuonna 1998 syntyneiden poikien maajoukkueen prosessissa, jossa joukkue oli lähellä lopputurnauspaikkaa. 

- Voittavan ilmapiirin luominen syntyy heiltä luonnollisella tavalla, joten vuonna 2000 ja sitä myöhemmin syntyneillä on edessään mielenkiintoinen EM-karsintavuosi,  toteaa Palloliiton pelaajakehityspäällikkö Hannu Tihinen.

Lännen aluevalmentaja Teemu Eskola on lisäksi solminut vuoden jatkosopimuksen ja tulee jatkamaan myös ensi vuonna U17-maajoukkueen kakkosvalmentajana kevään Elite Roundilla ja mahdollisessa EM-lopputurnauksessa

  • P2000