Nuorten valtakunnalliset ja kaikki alueelliset jalkapallosarjat käynnistymässä

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Valtioneuvoston 4.5. tekemät päätökset, suositukset ja terveysviranomaisten ohjeistukset huomioiden Suomen Palloliitto käynnistää nuorten valtakunnallisten sekä kaikkien alueellisten sarjojen toiminnan kesäkuussa. Valtakunnallisten pääsarjojen osalta toiminnan käynnistämisestä tiedotetaan sarjakohtaisesti erikseen.

På svenska >>

Valtioneuvoston viimeisimmät linjaukset antoivat mahdollisuuden jalkapallon sarjatoiminnan käynnistämiseen kesäkuusta alkaen.

- Kaikki toimijat ovat eläneet viime ajat epätietoisuudessa ja seuroissa on kova polte harjoittelemaan ja pelaamaan. Alun perin jo lupasimme kilpailutoiminnossa, että pari viikkoa joukkueharjoittelun aloittamisesta sarjatoiminta on mahdollista käynnistää.

- Valtioneuvoston ja terveysviranomaisten linjaukset johtavat luonnollisesti sarjatarjottimen suunnittelua. Huomioimme myös, että joukkueille jää mahdollisuus pohtia omaa tilannettaan ja reagoida tarvittaessa. Tavoitteena on mahdollistaa hyvä ja täysipainoinen sarjakausi kaikille joukkueille, Itäisen alueen kilpailupäällikkö Veijo Vainikka kertoo.

Sarjatoiminnan käynnistämiseen liittyy edelleen paljon myös avoimia kysymyksiä, joihin ratkaisuja valmistellaan parhaillaan.

- Sääntöjen ja määräyksien osalta pitää vielä tehdä päätöksiä, että missä asioissa ja miten voidaan joustaa. Entä miten toimitaan, jos joukkueissa todetaan koronatartuntoja.

- Lisätietoja saamme julkaistua toukokuun aikana. Valmistelemme ja julkaisemme myös skenaariot tilanteisiin, joissa sarjaa ei voida pelata otteluohjelman mukaisesti, Vainikka päättää.

Palloliiton kilpailutoiminnossa keskiviikkona 6.5. tehtyjen päätösten mukaisesti

  • Kaikissa ottelutapahtumissa noudatetaan terveysviranomaisten ohjeistuksia sekä aluehallintoviranomaisten niiden pohjalta antamia tarkennuksia.
  • Sarjatoiminta käynnistyy sarjakohtaisesti viikosta 24 alkaen (8.6.-), kuitenkin niin että 11v11-sarjamuodolla pelattavien sarjojen ensimmäiset ottelut pelataan aikaisintaan lauantaina 13.6.
  • Laadittavat sarjaohjelmat käsittävät koko kauden, eikä nuorten sarjoissa tapahdu normaalikauden mukaisia tasonmittauksia tai nousuja/putoamisia keskikesällä/kauden keskellä. Säännöt nousuihin ja putoamisiin liittyen kauden päättyessä ovat voimassa.*
  • Nuorten valtakunnallisissa sarjoissa pelataan ensin kesken jääneet karsinnat, jonka jälkeen vasta voidaan laatia otteluohjelmat varsinaisiin, myöhemmin käynnistyviin sarjoihin. Sarjat käynnistyvät mahdollisimman nopeasti karsintojen jälkeen.
  • Kaikkien sarjojen ja joukkueiden alkuperäiset ilmoittautumiset ovat voimassa automaattisesti, eikä uutta ilmoittautumista tarvita.
  • Jos joukkue kuitenkin haluaa syystä tai toisesta perua oman sarjailmoittautumisensa, on se tehtävä kirjallisesti ao. kilpailunjärjestäjälle (yhteystiedot alla) viimeistään sunnuntaihin 10.5.2020 klo 14:00 mennessä. Määräaikaan tehdystä ilmoittautumisen perumisesta ei joukkueelle aiheudu mitään taloudellisia sanktioita.
  • Eri sarjojen lopullisista sarjajärjestelmistä (ml. ottelumäärät) tiedotetaan joukkueille 15.5. mennessä 
  • Otteluohjelmat julkaistaan niin, että joukkueille jää riittävä aika valmistautua sarjan käynnistymiseen ja/tai mm. mahdollisten ottelusiirtojen tekemisiin.
  • Jotta sarjat saataisiin käyntiin joustavasti, voidaan otteluohjelmia tarvittaessa julkaista myös osina niin, että ensin julkaistaan 2–3 ensimmäistä ottelua ja sitten sarjan käynnistyttyä loput ottelut.
  • Poikkeustilanteen lyhentämä sarjakausi ja mahdollinen ottelumäärän väheneminen huomioidaan myöhemmin seuroilta laskutettavissa sarjojen osallistumis- yms. maksuissa.
  • Palloliiton ja sen alueiden pyrkimyksenä on tarjota joukkueille olosuhteet huomioiden paras mahdollinen sarjatoiminta ja siitä syystä kilpailutoiminto pohtii erikseen mahdollisia muutostarpeita liittyen sarjakohtaisiin sääntöihin ja määräyksiin. Näistä tiedotetaan seuroja ja joukkueita erikseen toukokuun loppuun mennessä.

Kilpailunjärjestäjien yhteyshenkilöt:

*Uutisen tasonmittauksia ja nousuja/putoamisia koskevaa tekstikohtaa päivitetty to 7.5. klo 9:00

NATIONELLA SERIER FÖR UNGA OCH ALLA REGIONALA SERIER STARTAR

Med beaktande av regeringens beslut och rekommendationer gjorda den 4.5. och hälsomyndighetens riktlinjer kommer Finlands Bollförbund att starta de nationella serierna för unga och alla regionala serier i juni. När det gäller de nationella huvudserierna informeras om starten separat för varje serie.

Bollförbundets tävlingsverksamhetens beslut onsdagen 6.5.

  • Vid alla matchtillfällen beaktas och följs hälsomyndigheternas riktlinjer och specifikationerna som utfärdats av de regionala myndigheterna.
  • Serieverksamheten kommer att börja från vecka 24 (8.6.-), dock så att de första matcherna i serier som spelas i 11mot11 kommer att spelas tidigast lördagen 13.6.
  • Matchprogrammen kommer att infatta hela säsongen och inga nivåändringar (avancemang och degraderingar) som normalt funnits i juniorserier mitt i säsongen kommer att ske. Reglerna för avancemang och degraderingar efter säsongen är ikraft.*
  • I de nationella serierna för unga kommer de kval som inte ännu är klara att spelas klart varefter matchprogrammet görs för serierna. Serierna startar så snabbt som möjligt efter avslutat kval.
  • Alla anmälningar till serierna gäller automatiskt och inga nya anmälningar behövs.
  • Om ett lag emellertid vill dra tillbaka sin serieanmälan av någon anledning, skall detta göras skriftligen till berörd tävlingsarrangör (kontaktuppgifter nedan) senast söndag 10 maj 2020 kl. 14:00. Uppsägning av serieanmälan inom tidsfristen leder inte till några ekonomiska påföljder för laget.
  • Lagen informeras om de slutliga seriesystemen för de olika serierna (inkl. matchantalet) senast den 15.5.
  • Matchprogrammen kommer att publiceras på ett sådant sätt att lagen har tillräckligt med tid att förbereda sig för seriestart och / eller till exempel att flytta matcher.
  • För att serien ska kunna starta flexibelt kan matchprogram publiceras i delar, om det behövs, genom att först publicera de första 2-3 omgångarna och sedan resten av matcherna efter seriestart.
  • Förkortade seriesäsongen och eventuella minskade matchantalet kommer att beaktas då föreningarna fakturerades för deltagar– och andra avgifter.
  • Bollförbundet och dess regioner strävar efter att ge lagen bästa möjliga serieverksamhet med hänsyn till omständigheterna, och därför diskuterar tävlingsverksamheten skilt de möjliga behoven för att ändra seriespecifika regler och bestämmelser. Föreningar och lag kommer att meddelas separat om dessa i slutet av maj.

Tävlingsarrangörernas kontaktuppgifter: 

*Texten redigerad 7.5. klockan 10.39

  • korona