Nora Heroum tavoittelee suurta roolia Serie A:ssa – ”Hän vaikutti siirtooni paljon”

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Suomen naisten A-maajoukkueen Nora Heroum palaa Italiaan yhden Englanti-kauden jälkeen.

Suomalaispelaaja allekirjoitti hieman toista viikkoa sitten yhden vuoden sopimuksen Serie A:han nousseen roomalaisjoukkue Lazion kanssa. Hän on iloinen päästessään jälleen tuttuun maahan.

- On ihana palata takaisin Italiaan. Olen aina viihtynyt siellä ja se on minulle hyvä ympäristö, koska tiedän jo ennestään kielen, sarjan ja paikallisen kulttuurin. Tiesin myös jo hyvissä ajoin lähteväni pois Englannista ja mietin muitakin vaihtoehtoja, mutta oli lopulta helppo päätös siirtyä takaisin Italiaan, Heroum perustelee siirtoaan.

- Totta kai haluan saavuttaa paikan avauskokoonpanosta ja sitä myötä myös ison roolin joukkueessa. En tiedä montakaan pelaajaa Laziosta, mutta lähdemme hakemaan varmasti menestystä.

Suuri haave toteutui

26-vuotias Heroum pelasi päättyneellä kaudella Brighton & Hove Albionissa, mutta vastuu jäi vähäiseksi. Aina kentälle päästyään Heroumia peluutettiin keskikentällä tai laitalinkkinä, vaikka maajoukkueessa hän pelaa yleensä laitapuolustajana. Hän ei kuitenkaan kadu yhtään siirtoaan, vaan pitää sitä hienona kokemuksena kaikin puolin.

- Olen aina haaveillut pelaamisesta Englannissa. Superliiga on tällä hetkellä yksi maailman parhaista sarjoista. Taso oli todella kova ja kaikki oli todella ammattimaisesti hoidettua.

- Pelityyli siellä on kuitenkin todella fyysistä ja nopeaa, jossa keskitytään vastahyökkäyksiin, kun taas Italiassa on enemmän taitavampaan ja temmoltaan hitaampaa. Minulle itselleni sopii paremmin jälkimmäinen, 11:ssä sarjaottelussa viime kaudella Brightonin paidassa pelannut Heroum kertoo.

”Nautin pelaamisesta Carolinan alaisuudessa”

Italia on Heroumille tuttu osoite, sillä ennen Englantiin siirtymistään Heroum pelasi AC Milanissa Italian Serie A:ta kausina 2018–2020. Hän edusti myös ennen Milanoon siirtymistään yhden vuoden Bresciaa sekä kaksi kautta Tanskan liigan Fortuna Hjörringiä. Suomessa hän on pelannut HJK:ssa, FC Hongassa ja Ålandissa.

Ehkäpä suurin syy siirtoon oli kuitenkin entinen huippupelaaja Carolina Morace. Italialainen valmensi Heroumia jo AC Milanissa ja halusi hänet jälleen joukkueeseensa.

- Hän vaikutti siirtooni paljon. Tiedän hänen valmennustyylinsä ja nautin pelaamisesta Carolinan alaisuudessa. Hän peluutti minua Milanissa puolustajana ja siellä olen pelannut myös Helmareissa. On tärkeää saada pelata samalla pelipaikalla niin seura kuin maajoukkueessakin. En pelannut yhtään ottelua pakkina Brightonissa viime kaudella. 

Haastavat MM-karsinnat edessä

Heroum on pelannut Helmareiden paidassa 79 maaottelua ja tehnyt yhden maalin. Hän oli mukana maajoukkueessa ensimmäistä kertaa jo 17-vuotiaana vuonna 2012 ja pelasi myös vuoden 2013 EM-kisoissa. Naisjalkapallo Suomessa on kehittynyt huimasti noiden vuosien aikana.

- Olemme menestyneet viime aikoina hyvin varmaankin sen takia, koska yksilöinä pelaajat ovat päässeet suuriin seuroihin myös ulkomailla. Silloin, kun aloitin, pelasimme lähes kaikki Suomessa. Nykyään kilpailu pelipaikoista on myös kovempaa, joka kehittää pelaajia.

- Meillä on joukkueena myös ollut aina todella hyvä yhteishenki, mutta juuri nyt se korostuu entistä enemmän. Harjoittelu yhdessä on kivaa ja jokainen tekee kovasti töitä toistensa vuoksi. 

MM-karsinnat kohti vuoden 2023 MM-kisoja alkavat syyskuussa ja Suomi pelaa A-lohkossa yhdessä Ruotsin, Irlannin, Slovakian ja Georgian kanssa. Tilanne on haastava, mutta Heroum uskoo Helmarien mahdollisuuksiin.

- On vaikea lohko ja kovia pelejä tulossa. Kisapaikkaa lähdetään kuitenkin hakemaan ja siihen vahvasti uskotaan.

Vuoden 2023 MM-lopputurnaus pelataan 32 joukkueella Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Joukkuemäärä nousee edellisistä kisoista, joissa oli mukana 24 joukkuetta.

  • Helmarit