Naisten Suomen Cupin puolivälierät 20.-21. maaliskuuta

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Naisten Suomen Cupin kaikille puolivälieräotteluille on löydetty pelipäivä. HJK ja Ilves sekä Åland United ja PK-35 kohtaavat lauantaina 20. maaliskuuta. FC Honka ja KuPS sekä PK-35 Vantaa ja JyPK ottavat toisistaan mittaa heti seuraavana päivänä.

Ilves haastaa HJK:n

HJK on ollut alkuvuoden otteluissaan voitokas. Harjoitusottelut ja Suomen Cupin ottelut yhteen laskettuna Klubi on pelannut kuusi ottelua, joista viisi on päättynyt voittoon. Suomen Cupissa HJK eteni jatkoon lohkovoittajana voitettuaan KTP:n lukemin 16-0 ja PK-35:n lukemin 0-2. Helsinkiläisten ylivoimaisesti tehokkain pelaaja on ollut Ria Karjalainen, jonka maalitilille on kertynyt Suomen Cupissa jo kymmenen maalia. Viime viikon lopulla (13.3.) pelatussa harjoitusottelussa KuPS oli kuitenkin vahvempi. Seuran verkkosivuilla joukkueen päävalmentaja Jonne Kunnas kertoi, että joukkueella oli haasteita pelin rytmittämisessä.

Myös Ilves on pelannut alkukaudesta paljon. Suomen Cupissa pelejä oli lohkovaiheessa kaksi, joista ensimmäinen päättyi voittoon TPS:a vastaan ja toinen tappioon Åland Unitedia vastaan. Harjoitusotteluista Ilveksellä on taskussaan kaksi niukkaa tappiota, yksi tasapeli ja yksi voitto. Ilveksessä maalintekovastuu on jakautunut tasaisesti, mutta tähän asti tehokkain pelaaja on ollut Pipsa Saarilahti.

HJK:n ja Ilveksen kohtaamiset viime kaudella olivat tuloksellisesti tiukkoja, vaikka sarjataulukossa HJK keikkui koko kauden selvästi ylempänä. Historian valossa kuitenkin HJK lähtee otteluun ennakkosuosikkina. Joukkueet ovat kohdanneet historian saatossa 15 kertaa, ja HJK on voittanut otteluista kymmenen. Parhaimmillaan Ilves kuitenkin puolustaa tiukasti ja iskee vastaan terävästi, joten kaikki mahdollisuudet voittoon ovat olemassa myös tamperelaisille. HJK:n kokeneemmassa kaartissa on nähty talvikauden aikana melko paljon poissaoloja, joten saattaa olla, että peliä rytmittäviä pelaajia puuttuu myös Ilvestä vastaan. Tässä saattaisi olla tupsukorvien iskun paikka.

PK-35 matkaa Ahvenanmaalle

Hallitsevan tuplamestarin Åland Unitedin viimeisimmästä tappiosta alkaa olla aikaa melkoisesti. Viimeksi ahvenanmaalaiset on pystynyt yllättämään HJK – viime vuoden syyskuussa. Viime kaudella kovaa jälkeä tehnyt joukkue on tällä kaudella Suomen Cupissa voittanut TPS:n lukemin 7-0 ja Ilveksen lukemin 1-3. Uudistuneessa joukkueessa ratkaisijoita on löytynyt laajalla rintamalla, mutta tehokkaimpia pelaajia ovat olleet FC Hongasta Ahvenanmaalle siirtynyt Dana Leskinen (neljä maalia) ja ruotsalaishyökkääjä Cassandra Korhonen (kolme maalia).

PK-35 on pitänyt hiljaiseloa alkukaudella, eikä harjoitusotteluja ole tiettävästi pelattu. Suomen Cupissa helsinkiläiset kohtasivat ensin KTP:n, josta joukkue otti voiton. Toisessa ottelussa vastaan asettui HJK, joka oli vahvempi lukemin 0-2, mutta maalit eivät kerro koko pelin kuvaa. PK-35:n prässipeli oli vahvaa etenkin ottelun alussa. Tämä aiheutti ajoittain HJK:lle vaikeuksia.

PK-35:n prässipeli voikin olla juuri se ase, millä kivenkovaa Åland Unitedia horjutetaan. Toisaalta pitää muistaa, että Åland Unitedin puolustuslinja on yksi koko Suomen vahvimmista. Toki Anna Westerlundin ja Sanni Ojasen kaltaisia pelaajia ei helposti horjuteta. Molemmat Åland Unitedin toppareista ovat hyviä avaamaan peliä, myös kovan paineen alla.

Espoossa huippupeli sunnuntaina

FC Hongan ja KuPS:n kohtaamista puolivälierissä voi odottaa vesi kielellä, sillä kumpikin joukkue on vahvistunut talvikauden aikana entisestään, ja kumpikin on pelannut vakuuttavasti alkuvuonna. Joukkueiden viimeisin kohtaaminen syyskuussa päättyi tasan 2-2, joten on todella mielenkiintoista nähdä, kumman pelaaminen on mennyt enemmän eteenpäin.

FC Hongan tie puolivälieriin kävi kahden kovan ottelun kautta, kun espoolaiset ensin pelasivat tasan PK-35 Vantaan kanssa, mutta pystyivät voittamaan toisen vantaalaisjoukkueen TiPS:n. Kuopiolaiset taas etenivät puolivälieriin rytinällä voitettuaan JyPK:n ainoassa pelatussa ottelussa lukemin 12-0. Paremman kuvan kuopiolaisten kunnosta ehkä antaa viime viikonloppuna (13.3.) pelattu harjoitusottelu HJK:ta vastaan. Tässä ottelussa KuPS viimeisteli kaksi osumaa, ja oma pää pysyi puhtaana. Nollapeli HJK:ta vastaan luo uskoa siihen, että KuPS:n puolustuspää alkaa olemaan yhtä timantinkova kuin hyökkäyspääkin.

Silti, KuPS ei ole vielä koskaan pystynyt voittamaan FC Honkaa virallisessa ottelussa. Selkeää ennakkosuosikkia tästä parista on kuitenkaan mahdoton valita. Honka on pitkäaikainen kestomenestyjä, mutta KuPS vaikuttaa matkaavan vuosi vuodelta lähemmäs kirkkainta kärkeä.

Kovavireinen PK-35 Vantaa saa vieraita Jyväskylästä

Kaudella 2020 vaikutti siltä, että PK-35 Vantaa ei pystynyt konkretisoimaan koko potentiaaliaan. Talvikaudella punamustat ovat kuitenkin loistaneet. Vantaalaisilla oli Suomen Cupissa kova lohko, sillä vastaan asettui viime vuoden tuplahopeamitalisti Tikkurilan Palloseura sekä talvikaudella vahvistunut FC Honka. Vantaalaiset voittivat paikallisen kilpakumppanin TiPS:n ja pelasivat espoolaisten kanssa tasan. PK-35 Vantaa voitti lohkonsa maalieron turvin FC Hongan tullessa lohkossa toiseksi. Punamustien tehokkain pelaaja Cupissa tähän asti on ollut vasta 16-vuotias tulevaisuuden lupaus Oona Sevenius.

Jyväskylän Pallokerholle alkuvuosi on ollut hankala. Joukkue on kokenut isoja muutoksia, ja alueen haastava koronatilanne on vaikeuttanut kauteen valmistautumista. Suomen Cupissa koettu raju 0-12 tappio KuPS:lle tuskin myöskään nostaa joukkueen itsevarmuutta. Joukkueen keskikenttä on kuitenkin saamassa kovan vahvistuksen, kun Italiassa ja Saksassa ammattilaisena pelannut kalifornialaislähtöinen Claire Oates saapuu Jyväskylään. Valitettavasti vaikuttaa siltä, että Oates ei ehdi liittyä joukkueen vahvuuteen ennen Suomen Cupin puolivälieräottelua.

Viimeksi kun PK-35 Vantaa ja JyPK kohtasivat viime vuoden elokuussa, ottelu päättyi Jyväskylän Harjulla tasan 4-4. Lähtökohdat tulevaan otteluun ovat hyvin erilaiset. Pallokerhon on löydettävä tekemiseensä uutta puhtia, mikäli he mielivät tosissaan haastaa kovavireistä PK-35 Vantaata.